Suomalaiselle turistille Tallinna on tuttu kohde. Kaupungista voi kuitenkin löytää uusia puolia, eikä tarvitse lähteä kovin kauas vanhasta kaupungista. Keräsimme kiinnostavia osoitteita ostosreissulle niin designia kuin vaatteitakin etsivälle. Tallinnassa voi ihmetellä myös neuvostohenkistä torielämää ja ympäri kaupunkia levittäytyvää uutta, jännittävää arkkitehtuuria.
Tallinnan Raatihuoneentorilla pääsee nauttimaan iloisesta joulutunnelmasta perinteisen joulutorin kojujen lomassa. The Times -lehden verkkoversion Euroopan parhaaksi julistama joulutori on auki aina 7.1.2010 asti. Katso kuvagallerian kuvat markkinoilta!
Tallinna on jo pitkään ollut suomalaisten suosikkikohteita, eikä edes kohonnut hintataso ole vähentänyt sen suosiota. Vaikka Tallinnaan voi edelleenkin lähteä pienen budjetin lomalle ja edullisille ostoksille, on siellä myös mahdollista viettää tasokasta lomaa huippupalveluineen ja herkkuineen.
Suomalaisten suosikkikohde Tallinna muuttuu vuosi vuodelta parempaan suuntaan, ja edullisten hintojen lisäksi siellä voidaan nauttia mitä erilaisimmista palveluista.
Oletko matkannut Tallinnaan joskus laivalla? Menit sitten pikapaatilla tai risteilyaluksella, aina tahtoo olla jonoa. Jos haluat tehdä matkan erityisen mukavasti ja nopeasti, sinun kannattaa kokeilla helikopteria. Toimittajamme kävi kokeilemassa, kuinka matka sujuu.
Vielä ehdit nauttimaan jouluisesta markkinatunnelmasta Tallinnan vanhassakaupungissa. Raatihuoneen torilla järjestettävät markkinat jatkuvat tänä vuonna aina Loppiaiseen 6.1. asti, koska silloin juhlii Tallinnan venäläisväestö. Katso kuvagallerian kuvat markkinoilta!
Tallinnan vanhan kaupungin jo moneen kertaan katselleelle tai muuten vain hengähdystaukoa kaipaavalle Rocca al Maren ulkomuseo on varteenotettava retkikohde. Kävelyretkellä Koplin lahden rannalle vehmaaseen metsään pikku kyliksi sijoitettujen maalaistalojen lomassa voi eläytyä entisaikojen asuinoloihin tai vain nauttia luonnosta.
Tallinnaan matkustamisen perinteisiin kuuluu vetäistä laivalla kunnon ähkyt seisovasta pöydästä ja pärjätä sillä päivä maissa. Toinen vaihtoehto on mennä johonkin Tallinnan maineikkaista ja arvostetuista ravintoloista. Ravintoloita on joka makuun ja jokaisesta eri maailmankolkasta. Myös ennen vaikeasti saatavaa kasvisruokaa on nykyään hyvin tarjolla.