Saarenmaa – Pala aidointa Viroa
27.2.2010
Viron suurin saari Saarenmaa on edelleen ehkä hiukan syrjäisen sijaintinsa ansiosta idylli. Tutuimmaksi suomalaisille lienee Saarenmaa tullut Georg Otsin ikimuistoisesta Saarenmaan valssista, joka lienee innoittanut matkailijatkin löytämään tämän kauniin saaren lomakohteekseen.
Jos Saarenmaata vertaisi suomalaisten toiseen kesäsuosikkiin Ahvenanmaahan, eroja kyllä löytyy. Ahvenanmaa on alueellisesti huomattavasti suurempi, mutta maa-alaltaan (1555 km2) se jää selvästi Saarenmaata (2673 km2) pienemmäksi. Asukkaitakin Saarenmaalla on kymmenkunta tuhatta enemmän kuin Ahvenanmaalla. Turistikohteena Ahvenanmaa sen sijaan on vielä huomattavasti Saarenmaata edellä. Järjestykseen kannattaa hakea muutosta, sillä tekemistä ja näkemistä kyllä löytyy, eikä huonoa ole sekään, että Saarenmaata voi suomalaisittain pitää vielä varsin edullisena.
Kylpylöitä, valkoisia rantoja ja luonnonsuojelualueita
Saarenmaan pääkaupunki, 15000 asukkaan Kuressaari on varsinainen kulttuurikaupunki. Siellä pääsee hengen kulttuurin ohella ravitsemaan myös fyysistä puolta, sillä kaupunki on erityisen tunnettu kylpylöistään. Perustettiinhan Viron ensimmäinen kylpyläkin 200 vuotta sitten juuri Kuressaareen, missä koko saaren kaikkiaan yhdeksästä kylpylästä toimii tänäkin päivänä seitsemän.
Vaikka kylpylöitä on runsaasti, kannattaa Saarenmaan hienohiekkaiset, valkeat rannatkin käydä kokemassa. Rannat ovat erittäin siistejä ja matalia, ja ne sopivatkin erityisen hyvin lapsiperheille.
Saarenmaan luonto on edelleen puhdas ja koskematon. Monipuolisesta eläimistöstä ja kasvikunnasta löytyy yli 200 suojeltu lajia. Kokonsa ja pinnanmuodostuksensa ansiosta saari sallii helpon ja ekologisen pyöräretkeilyn. Saarelle voi toki tuoda oman pyöränsä, mutta tarjolla on runsaasti myös vuokrapyöriä. Päätiet ovat kaikki asfaltoituja, ja pienemmätkin tiet pölyvapaita, joten ajeleminen on suorastaan nautinto vähäliikenteisellä saarella!

Nähtävää ja tehtävää riittää pitkäksikin aikaa
Kuressaaren tärpit
Kuressaaren Piipanlinna
Ainoa Baltiassa näin hyvin alkuperäisessä keskiaikaisessa asussaan säilynyt linnoitus. Linna kertoo Viron historiasta aina 1200-luvulta lähtien.
Linnapuisto ja Rantapaviljonki
Kuressaaren kylpylähistoriaan liittyvät 1800-luvun puolen välin jälkeen rakennettu Rantapaviljonki sekä Linnapuisto, jonka alueelta kylpylöissä käytettävää erityistä kylpylämutaa kerättiin.
Kuressaaren raatihuone ja Vaakahuone
Raatihuone valmistui vuonna 1670 ja kauppatavaroiden tarkkuuspunnitukseen tarkoitettu rakennus vuonna 1663.
Veski
Hauskalta suomalaisen korviin kuulostava veski tarkoittaa tuulimyllyä. Kuressaaressa on kolmesta myllystä jäljellä vain tämä 1899 valmistunut.
Kudjapen hautausmaa
Tätä hautausmaata on kutsuttu kivi- ja takomatyön museoksi.
Saarenmaan ja Muhun tärpit
Vilsandin Luonnonpuisto
Osa alueesta julistettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1910 luonnonsuojelureservaatiksi ja se olikin Viron ensimmäinen luonnonsuojelualue. Luonnonpuisto on erityisen tunnettu linnuistaan, ja se onkin varsinainen lintubongarin unelma, sillä alueella on rekisteröity kaikkiaan 247 eri lintulajia.
Luonnonpuisto sijaitsee Saarenmaan länsipuolella. Kuressaaresta sinne matkataan 32 km bussilla tai autolla Kihelkonnan suuntaan, sieltä 3,5 km Papisaaren satamaan ja 10-12 km päässä on Vilsand. Vilsandille pääsee sekä veneellä, autolla että jalkaisin.
Kaalin meteoriittikraaterikenttä
Kraaterin on arveltu syntyneen 7500-7600 vuotta sitten tapahtuneen meteoriitin putoamisen seurauksena. Meteoriitti hajosi matkallaan maan ilmakehään ja iskeytyi maahan palasina, joista suurin aiheutti halkaisijaltaan 110 metrin ja syvyydeltään 22 metrin mittaisen kraaterin.
Anglan tuulimyllyt
Tuulimyllyistään kuuluisan Saarenmaan kuuluisimmat myllyt lienevät Anglan tuulimyllykukkulalla sijaitsevat viisi myllyä. Myllyjä oli alunperin yhdeksän. Nykyisistä neljä on 1900-luvun alussa rakennettua ja ne edustavat tyypillisiä saarenmaalaisia pukkituulimyllyjä. Niiden keskellä oleva hiukan muita korkeampi viides ns. hollantilaismylly valmistui vuonna 1927.
Angla sijaitsee noin 32 kilometrin etäisyydellä Kuressaaresta saaren pohjoispuolella..
Pangan rantajyrkänne (Panga Pank)
Pangan jyrkänne on Saarenmaan pohjoisrannikon jyrkänteistä korkein. Saarenmaan rantajyrkänteet ovat kalkkikiveä. Pangan korkeimmalla kohdalla sijaitsi muinainen uhripaikka.
Pangan jyrkänne sijaitsee noin 40 kilometrin etäisyydellä Kuressaaresta saaren pohjoispuolella.
Muhun Katariinan kirkko
Katariinan kirkko on yksi Baltian merkittävimmistä varhaisgoottilaisista kirjoista. Ensimmäisen kerran tämä Aleksandrian Pyhälle Katariinalle nimetty kirkko on mainittu kirjallisessa aineistossa vuonna 1267.
Saarenmaan Oopperapäivät ja muu musiikkitarjonta kruunaavat kesän
Saarenmaa on profiloitunut lähinnä kesäkohteeksi, ja kesällä tarjontaa matkailijoille onkin selvästi talvea enemmän. Kesällä erityisesti musiikkitarjonta on runsasta.
Vuonna 1999 perustetut Saarenmaan Oopperapäivät alkavat pikku hiljaa olla myös suomalaisille tuttu juhla, jonka kuulijakunnasta pian puolet tulee muualta kuin Virosta, toki pääasiassa Suomesta. Juhlien ohjelmisto kehittyy ja on jo nyt monipuolinen ja laadukas. Kesällä 2010 oopperaviikon aikana kuullaan muun muassa Moskovan Akateemista Musiikkiteatteria, joka esittää VerdinLa Traviata sekä PuccininMadama Butterfly. Oopperagaalassa puolestaan kuullaan Erik Klasin ja Felix Korobovin johdolla muiden laulajien ohella Jaakko Ryhästä. Edellisvuonna juhlilla kuultiin Ryhäsen ohella kahta muutakin suomalaislegendaa MattiSalmista ja Jorma Hynnistä.
Oopperapäivät järjestetään heinäkuun lopulla, ja heti elokuun alkupäivinä on vuorossa Kuressaaren kamarimusiikkipäivät. Muutakin musiikkitarjontaa on pitkin kesää, minkä lisäksi Saarenmaalla vierailee myös runsaasti tunnettuja ammattiteattereita. Kuressaari on kesällä varsin eläväinen kaupunki!
Monipuolisuutensa Saarenmaa osoittaa myös muiden harrastusmahdollisuuksiensa puolesta.
Saarella voi harrastaa pyöräilyn ohella niin ratsastusta, tennistä kuin golfiakin. Kuresaaresta löytyy erinomaisen korkeatasoinen golfkeskus, jossa on tietenkin täysimittainen 18-reikäinen kenttä. Kaiken lisäksi tuon kentän on suunnitellut suomalainen golfkenttäarkkitehti Lassi Pekka Tilander. Saare Golf tarjoaa niin aloittelijoille – olivat nämä aikuisia tai lapsia – kuin kokeneemmillekin pelaajille kurssitusta Green Card –kursseista yksityisopettajan tai valmentajan opetukseen.
Miten mennä ja liikkua Saarenmaalla
Saarenmaalle pääset helposti omatoimisesti mutta löydät myös useita matkatoimistoja (Matka-Vekka, Saga Matkat jne.), joiden kautta voit matkasi järjestää.
Aktiivinen kesäloma - kurssi Saarenmaalla
Kiinnostaako viron kieli, harrastatko kädentaitoja tai taiteita? Mahdollisuus on melkein mihin vaan. Tutustu Klarika Sanderin ideoimaan ja järjestämään kesäkurssitoimintaan Saarenmaalle. Kaikkiaan 28 kurssilla oppilaat pääsevät perehtymään muun muassa lasitöihin, luontovalokuvaukseen, kokkaukseen tai vaikka ratsastukseen perinteistä tennistä unohtamatta, ja tietysti tarjolla on myös usean tasoisia viron kielen kursseja.
Lue lisää Saarenmaan aktiivilomasta!

Kuvat: Janne Komulainen
Kuvagalleria
- 1.
-
Olin viime kesänä Ikaalisten Matkatoimiston matkalla Meri kylpylässä. Hieno kylpylä ja upea sijainti. Muutenkin upea matka. Kaunis on Saarenmaan luonto. Kannattaa lähteä.















