Tämän kertomuksen kirjoitti Matkalaukun lukija
Mikset sinäkin jakaisi kokemuksiasi, matkasit sitten koti- tai ulkomailla? Kirjoita matkastasi ja lähetä teksti ja kuvat osoitteeseen matkalaukku@kuvalehdet.fi
- 1.
-
Olipas seikkaperäinen ja selkeä kuva nyky-Alanyasta. Kiitos. Itse olen käynyt siellä kolme eri kertaa useita vuosia sitten. Tuntuu tosiaan hintataso muuttuneen ja näköjään moni muukin asia.
Tinkiminen oli silloin - niin kuin näköjään edelleen - maan tapa. Siitä 'special price just for you' -hinnastakin lähti ainakin tuolloin hyvinkin vielä puolet varsinkin, jos kyse oli vähänkin arvokkaammasta tuotteesta, kuten kullasta, matoista ja jopa laukuista ja kengistä.
- 2.
-
Asiaa oli tässä kirjoituksessa pitkästä aikaa.
On kuitenkin yksi asia josta olen erimieltä…ruuan hinta
Alanyassa voi syödä todella edullisesti ja hyvin
kun välttää ns turistiravintoloita ja istahtaa sinne missä on myös paikallisia syömässä.
Erittäin hyvää ja maukasta ja edullista ruokaa saa todella vaivattomasti.
Ja noi hinnat…ne nousee jokapaikassa, Suomessa, Kreikassa ihan joka paikassa valitettavasti.
Ensi kesänä jälleen Alluun…. - 3.
-
Turkki Alanya piti myös kirjoituksesta.. Ollaan samaa mieltä, että ruokailun ei tarvitse olla kallista kun pysytään turisteille suunnatuista ravintoloista erossa. Muutamien paikallisten ystävien suosituksia kuunnellen pystyy maukasta ruokaa löytämään kohtuullisin hinnoin.
