München - Olutta ja kulttuuria Baijerissa
19.3.2010
Baijerin pääkaupunki München kuuluu Euroopan suurien kaupunkien joukkoon. Tutuksi se on tullut kenelle tahansa Oktoberfest-olutjuhlistaan, Bayern München –jalkapallojoukkueestaan ja oluttuvistaan, joista Hitlerin poliittinen ura lähti liikkeelle. Kaupungista löytyvät myös eräät Euroopan parhaat joulumarkkinat, uskomattomat shoppailumahdollisuudet mihin vuodenaikaan tahansa ja lyömätön kokoelma museoita ja muita mieleenpainuvia nähtävyyksiä. München on kaupunkikuvaltaan kaunis, mutta myös sen sijainti lyö monet ällikällä – Alppien juurella, keskellä kauneinta Saksaa.
Matkustaminen Müncheniin
Monta kotimaista matkatoimistoa järjestää matkoja Müncheniin, ja listan näistä saa Lomat.info –sivuilta.
Omatoimisesti etelä-Saksaan pääsee helpoiten lentäen. Finnair ja Lufthansa tekevät suoria lentoja kaupunkien välillä, ja matka-aika on noin kaksi ja puoli tuntia suuntaansa. Tietoa hinnoista ja aikatauluista saa Ebookersin tai PopTravelin sivuilta suomeksi.
Liikkuminen Münchenissa
Münchenin kansainväliseltä lentokentältä pääsee S8 ja S1 –junilla Marienplatzille ja Hauptbahnhof-päärautatieasemalla 9,20 euron hinnalla – tätä ei kuitenkaan tarvitse maksaa jos älyää ostaa heti kentältä Gesamtnetz-päivämatkakortin, joka kattaa koko Münchenin ja jolla voi matkustaa 24 tuntia. Matka kentältä kestää noin 40 minuuttia, ja junat kulkevat 10 minuutin välein klo 04-0:30 välisenä aikana. Taksimatka kentän ja keskustan välillä maksaa reilut 60 euroa.
Münchenin erinomainen joukkoliikenneverkosto tekee siellä vierailevan liikkumisesta vaivatonta. U- ja S-junat, joilla on sinänsä on turistin näkökulmasta hyvin vähän eroja ja jotka kummatkin ovat yhtä hyödyllisiä, kuljettavat kaikkialle kaupunkiin. Mikäli johonkin ei metro tai juna kulje, on kaupungissa myös raitiovaunuja ja busseja. U-bahnit lopettavat kulkunsa klo 0:30 viikolla, klo 01:30 lauantaisin ja sunnuntaisin, ja muina aikoina S-bahnit ja bussit kuljettavat ihmisiä ympäriinsä.

Edullisin yhden suunnan lippu on Kurzstrecke, jolla voi junalla, raitiovaunulla tai bussilla matkustaa lyhyen matkan. Sinisellä keskustavyöhykkeellä yksi matka maksaa reilut kaksi euroa, mutta mikäli haluaa nähdä Müncheniä enemmänkin, kannattaa ostaa pidemmän ajan voimassa oleva matkalippu. Tageskarte-päivälippu maksaa yhdeltä reilut viisi euroa, kolmen päivän lippu reilut 12 euroa ja kolmen päivän ns. partner-lippu 2-5 hengelle maksaa vain 22 euroa. Mikäli haluaa käydä Dachaussa, pääsee sinne XXL-päivälipulla (7 euroa), ja muilla korteilla voi hankkia kaksi Kurzstrecke-korttia, joilla pääsee Dachaun keskitysleirille ja takaisin. Yksi vaihtoehto ovat myös CityTourCard-kortti, jolla voi matkustaa ilmaiseksi joukkoliikenteellä ja joka tarjoaa paljon hyviä etuja ja alennuksia kaupungissa vierailevalle.
Münchenin joukkoliikenteen viralliset sivut (saksaksi/englanniksi)
Majoitus
Münchenistä löytyy suuri määrä mitä erilaisimpia yöpymisvaihtoehtoja, ja oikeastaan ainoa aika, jollon varaukset pitää tehdä viikkoja etukäteen ja jolloin hinnat nousevat pilviin, on Oktoberfest-juhlien aikaan syys-lokakuussa. Kaupunki on suosittu kohde nuorien, rinkkamatkaajien ja muiden pienellä budjetilla liikkuvien keskuudessa, ja sieltä löytyy hyvä määrä sekä hosteleja että muita edullisia yösijoja. Luksusta tai ainakin laatua hakeville ei tule vaikeuksia löytää hyviä hotelleja ydinkeskustasta, ja hinnat eivät ole mitenkään päätähuimaavia.
Münchenin erikoisuus majapaikkojen joukossa on The Tent, joka on toiminnassa kesäkuun alusta Oktoberfestin päättymiseen saakka. Paikalla voi nukkua isossa teltassa lattialla 7,50 euron hintaa vastaan, sänkyteltassa 10,50 eurolla (vuodevaatteeta ja/tai patja sisältyvät hintaan). Paikalle voi tulla myös oman teltan kanssa, jolloin joutuu pulittamaan 5,50 eurosta ylöspäin per henkilö. Oktoberfestin aikaan hinnat kohoavat vähintään kaksinkertaisiksi. Paikalle pääsee helposti kulkemalla ratikalla 17 Kasvitieteellisen puutarhan (Botanisch Garten) pysäkille.
Hosteleita Münchenissä on kasapäin, ja monet niistä ovat korkeatasoisia. Goetheplatzin metroaseman lähellä sijaitsevaa Easy Palace Hostelia, jolla on myös toinen hostel päärautatieaseman vieressä, voi hyvin suositella miltei kenelle tahansa – kumpikin on rakennettu entiseen hotelliin ja yöpyminen siellä on mahdollista niin yhden., kahden. kuin monen hengen huoneessakin, noin 15 eurosta ylöspäin per henki. Myös Wombat’s on Münchenissäkin hyvä, takuuvarma valinta.
Paras yöpymispaikka kaupungissa on keskusta, joskaan aivan Marienplatzin vieressä ei paljon hotelleja ole. Kohtuuhintainen, tunnelmallinen vaihtoehto on Pension am Gärtnerplatztheater, jossa on vain 10 huonetta ja joka sijaitsee trendikkään ja vauhdikkaan Gärnerplatzin tuntumassa aivan ydinkeskustan tuntumassa. Kaupungin hienoimpiin hotelleihin kuuluu upean Promenadeplatzin varrella sijaitseva Bayerischer Hof, jossa vuodesta 1841 lähtien ovat viihtyneet niin valtiopäämiehet kuin muut merkkihenkilötkin.
Hotels in Germany - Münchenin hotelleja (englanniksi)
Booking.com - Suomenkielinen varauspalvelu
HostelBookers.com - Ilmainen varauspalvelu (englanniksi)
Ruoka ja ravintolat
Baijerin ruoat ovat erilaisia moniin muihin Saksan kolkkiin verrattuna, ja Münchenissä on helppo maistella niin baijerilaisia herkkuja, saksalaisen keittiön tuotoksia kuin muualtakin maailmasta tulevia ruokia. München ei ole läheskään yhtä kansainvälinen ravintolatarjonnaltaan kuin vaikkapa Berlin tai Frankfürt, ja helpoin siellä onkin löytää baijerilaisia ja saksalaisia ruokia. Muualta tulevista ruoista lähinnä thaimaalaiset ja muut aasialaiset ravintolat ovat tavallisimpia. Muualla Saksassa kaikkialla tarjottavia kebabeja ei täällä summamutikassa tule vastaan, mutta makkaroita ja muita vastaavia pikaruokia myyviä kioskeja on siellä täällä.
Paras valikoima kaikenlaisia ravintoloita löytyy Viktualienmarkt-aukiolta ja sen liepeiltä, etenkin Platzl-alueelta, jolla sijaitsee suuri osa kaupungin tunnetuista oluttuvista, kahviloista ja ravintoloista. Gärtnerplatz ja sen vieressä Glockenback-Viertel ovat kummatkin viime vuosina tulleet trendikkäiksi ruokailupaikoiksi. Hyvä valikoima mitä erilaisimpia ruokapaikkoja löytyy muina päivinä kuin sunnuntaisin myös Schwabingin opiskelija- ja museokaupunginosasta, jonka Türkenstrasse etenkin tarjoaa hyviä ja kohtuuhintaisia ruokia.
Baijerilaiset ovat kautta aikojen arvostaneet hyvää ruokaa ja juomaa, eikä tämä mieltymys herkutteluun osoita nykyäänkään laantumisen merkkejä. Ruoat eivät etenkään oluttuvissa ja perinteisissä baijerilaisissa ravintoloissa ole kevyitä tai terveellisiä, mutta miltei joka ravintolan ja oluttuvan ruokalistaan kuuluu myös kasvis- ja muita kevyempiä annoksia. Tosin tunnettua on, että Münchenissä enemmän kuin Baijerin maaseudulla ollaan mieltyneitä lihaan, ja lihan ystävät viihtyvät kaupungin ruokapaikoissa erittäin hyvin.
Knödel-nyytit, jotka voidaan valmistaa perunasta tai vehnästä, ovat yleisiä baijerilaisessa ruokavaliossa, ja myös nuudelit ovat pitkään kuuluneet alueen juhlaruokiin. Münchenissä on myös omia makkaroita kuten weissewurst, jotka tosin eivät monien mielestä vedä vertoja bratwurstille ja joillekin muille Saksan tunnetuista makkaralaaduista, ja nämä ovat hyviä paikallisen perunasalaatin ja sinapin kanssa. Erilaiset keitot, joissa usein on nyyttejä mukana, ovat hyvin yleisiä, ja monet niistä ovat melko kevyitä ja myös lihattomia. Yksi tunnettu liharuoka on muualtakin Saksasta tuttu Sauerbraten eli yleensä naudaliha, punainen hapankaali ja perunanyytit – joskin sitä näkee myös nuudeleilla tai keitetyillä perunoilla tarjottuna. Kenties suurin lihapaukku on muualtakin Keski-Euroopasta tuttu Schweinshaxe eli paistettu porsaanpotka, joka on kilon verran lihaa, luita ja läskiä ja jonka kanssa tarjotaan raastettua piparjuurta, sinappia ja chilejä, joskus myös hapankaalia ja muita vihanneksia.
Hyviä ruokapaikkoja Münchenin keskustassa on paljon, mutta yksiä viehättävimmistä ovat perinteiset oluttuvat, joita keskustassa on useita ja jotka ovat niin isoja, että niistä yleensä löytyy tilaa. Suurin turistirysä on Platzl-alueella sijaitseva Hofbräuhaus (Am Platzl 9), joka ilta toisensa jälkeen täyttyy turistiryhmistä ja jossa ei käy kovin paljon paikallisia. Olut on kuitenkin edullista (3,20 euroa per puoli litraa) ja tarjolla on runsaasti perinteisiä ruokia.
Enemmän paikallistenkin mieleen on Augustiner Bierhalle (Neuhauser Strasse 27), josta löytyy runsaasti makkara-annoksia mutta myös muita perinteisiä paikallisia ruokia ja erinomaista Augustiner-olutta, jota on saatavissa sekä tummana että vaaleanakin. Aterioiden hinnat niin tässä kuin monessa muussakin perinteisessä oluttuvassa ovat kohtuullisia, ja pääruoan saa yleensä 5-10 eurolla. Muita perinteisiä olutkellareita, joissa on myös hyviä ruokia, ovat Augustiner Keller (Arnulfstrasse 52) ja Wirthaus zur Brez’n (Leopoldstrasse 72) ja Weisses Bräuhaus.
Viktualienmarkt-aukion laitamilla on useita hyviä ruokapaikkoja, joilla kaikilla on ruokalista ulkopuolella ja jotka miltei kaikki ovat tasokkaita ateriointipaikkoja – mikäli tilaa vain löytyy. Viktualienmarkt-aukiolla on myös maanantaista lauantaihin päiväsaikaan avoinna runsas määrä telttoja, joissa voi ruokailla edullisemmin kuin varsinaisissa ravintoloissa ja joissa voi nautiskella tyypillisiä baijerilaisia ruokia ja juomia niin kesällä kuin talvellakin.

Kasvissyöjille löytyy miltei joka paikasta ainakin pari vaihtoehtoa, ja Viktualienmarkt-aukion laidalla sijaitsevat thaimaalaiset ravintolat ovat myös erinomaisia ja edullisia (4-6 euroa per ateria) paikkoja niille, jotka eivät syö lihaa. Perinteisistä ravintoloista Weisses Bräuhaus (Tal 7) Viktualienmarkt-aukion laidalla tarjoaa hyvän määrän lihattomia aterioita, jotka muistuttavat suuresti perinteisiä baijerilaisia ruokia.
Toy Town Germany - Ydinkeskustan ravintolat (englanniksi)
Nähtävyydet
Münchenin ehdoton keskus on Marienplatz-aukio, jonka laidalla sijaitsee uusi kaupungintalo (Neues Rathaus) – tämän Glockenspiel-kellopeli vetää puoleensa turisteja pitkin päivää. Lähellä sijaitseva Residenz, jossa Bavarian mahtimiehet asuivat 1385-1918, esittelee arkkitehtuuria reilun 500 vuoden ajalta, ja se on keskustan merkittävin palatsi. Residenzmuseum-museo on palatsin yhteydessä, ja sen kokoelmien esittely vaatii 100 eri huonetta. Samasta rakennuksesta löytyy vielä Schatzkammer-näyttelytila, joka on erikoistunut jalokiviin, kruunuihin ja kultaan.
Residenzin vieressä sijaitsevat Münchenin kaksi ehkä upeinta puistoa, Hofgarten ja Englischer Garten, joissa on mukava kesäiseeen aikaan kaupunkilaisten kanssa paistatella päivää, käydä picnicillä ja juoda olutta puistojen suurilla olutterasseilla. Monia kiinnostaa myös Münchenin Kasvitieteellinen puutarha (Botanisch Garten), joka sijaitsee lähellä The Tent –leirintäaluetta ja jonne pääsee raitiovaunulla 17.
Vaikka Münchenissä riittää palatseja ja puistoja, on siellä myös korkeatasoinen ja laaja valikoima museoita ja taidegallerioita. Schwabingin kaupunginosan museorypäs riittää monelle, sillä täällä voi tutustua klassiseen taiteeseen Alte Pinakothek –museossa, lähinnä 1800-luvun maalaukseen, kuten van Goghiin Neue Pinakothek –museossa ja nykytaiteeseen Pinakothek der Moderne –museossa. Läheltä löytyy myös Kristalli- ja mineraalimuseo sekä antiikin taiteeseen erikoistunut Glyphotek.
Saksassa kun ollaan, tekniikka on tietenkin tärkeää, ja Deutsches Museum onkin yksi maailman suurimmista tekniikkaan erikoistuneista museoista. Autoteollisuus on Münchenissä aina myös ollut tärkeässä osassa, ja BMW Welt, joka on sekä museo että näyttelytila, on hyvä vierailupaikka Olympiapuiston vieressä.

Vuoden 1972 Münchenin olympialaisia usein pidetään ensimmäisinä moderneina olympialaisina, ja edelleenkin olympiakylään ja koko Olympiazentrum alueeseen käydään innokkaasti tutustumassa. Olympiapuistossa vieraillessa kannattaa etenkin kirkkaalla säällä nousta hissillä 290 metriseen Olympiaturm-torniin, ja uinnin ystäviä saattaa kiinnostaa myös olympialaisten uima-allaskompleksiin, joka on avoinna klo 07-23:15 päivittäin ja jonne on noin neljän euron sisäänpääsymaksu.
Münchenin ulkopuolella Dachaussa, jonne pääsee S2-junalla, kannattaa käydä keskitysleirillä. Alueelle on ilmainen sisäänpääsy, ja se suljetaan klo 18. Dachau on muulla tavoin varsin viehättävä saksalainen pikkukaupunki, ja mikäli aika riittää kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa sen historialliseen keskustaan ja Dachaun palatsiin.
Münchenissä on sen verran nähtävää, että monet haluavat siellä ollessaan osallistua opastetulle kierrokselle. Jotkut haluavat mennä Dachaun keskitysleirille vievällä Dachau Tourille, ja myös kaupungin päänähtävyyksiä kiertävä ”hop-on, hop-off” –tyylinen keltainen kaksikerroksinen nähtävyysbussi on varteenotettava tapa tutustua vaivatta ja nopeasti nähtävyyksiin – bussiin voi nousta kätevästi esim. Marienplatz-pysäkillä, joka sijaitsee Viktualmarkt-aukion laidalla, Pyhän Pietarin kirkon edessä.
In Your Pocket -opas Münchenin museoihin (englanniksi)
In Your Pocket -opas Münchenin muihin nähtävyyksiin (englanniksi)
Shoppailu
Etenkin kuukauden päivät ennen joulua, München on suurilla, kaikkialle keskustaan levittäytyvine joulumarkkinoineen yksi Euroopan parhaita shoppailukaupunkeja. Muina aikoina pitkät ja leveät kävelykadut, ostoskeskukset ja markkinat eivät jätä ketään kylmäksi, ja Münchenissä on helppo tehdä miltei minkälaisia ostoksia tahansa – ja usein Suomea edullisemmin hinnoin.
Eksoottisia ja paikallisia elintarvikkeita, alkoholijuomia ja herkkuja saa erityisen hyvin Viktualienmarkt-aukiolta muina päivinä kuin sunnuntaisin. Marienplatzin laidalla sijaitsee Ludwig Beck –tavaratalo, joka on tunnettu erityisesti erikoisesta ja kattavasta vaatevalikoimastaan ja jota pidetään kaupunkin hienoinpana tavaratalona.
Münchenin ydinkeskustan monet kadut ovat erikoistuneet pelkästään shoppailijoiden palvelemiseen. Korkeatasoista muotia löytyy Maxmillianstrassen varrelta, Kaufingerstrassen varrella on paljon tavarataloja, ostoskeskuksia ja suuria kansainvälisiä muotiliikkeitä ja sekä Residenzstrasse että Theaterstrasse ovat korkeatasoisten tuotteiden hankintapaikkoja.
Keskustan ulkopuolella Leopoldstrasse, joka kesäiseen aikaan täyttyy terasseista, kannattaa käydä katsastamassa, sillä etenkin sen sivukaduilta löytyy erikoisia putiikkeja, joista voi löytyä esim. paikallisesti suunniteltuja vaatteita. Schwabingissa sijaitseva Türkenstrasse on sivukatuineen myös mukavaa, rauhallista shoppailualuetta, ja siellä on mitä erilaisimpia putiikkeja. Myös Glockenback-Viertel–alue on hyvää seutua etenkin nuorten mieleen oleville tuotteille ja kaupoille.

Kaupat ovat Münchenissä avoinna ma-la yleensä noin klo 18 asti, mutta ostoskeskukset ja tavaratalot yleensä myöhempään. Maksukortit käyvät hyvin suuremmissa ja hienoimmissa liikkeissä.
In Your Pocket -oppaan vinkit Münchenin kauppoihin
Yöelämä
Oluttupien ja –kellarien luvattuna kaupunkina Münchenissä virtaa olut ilta toisensa jälkeen, mutta humalaisia tai ongelmatapauksia ei kaupungin suosituimmissa anniskelupaikoisssa tapaa. Pöytiintarjoilu ja ystävällinen, kielitaitoinen palvelu kuuluu etenkin kaupungin olutkellareissa asiaan. Tarjolla on hanasta yleensä ainakin tummaa ja vaaleaa olutta, joka on yleensä Suomen A-oluen vahvuista. Münchenin olutkellarit käyvät hyvin sekä muutamalle oluelle että aterialle, ja muutamissa niissä on muuten savuttomassa Münchenissä myös tupakointitilat, joissa voi normaalisti syödä ja juoda vaikka koko illan.
Olutkellareista suuri osa sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa, ja muutenkin Platzl-alue on hyvää seutua löytää illanviettopaikka. Oluen hinta vaihtelee paikasta toiseen vähän, ja yleensä miltei paikassa kuin paikassa hinta on 3,20-3,60 euroa per puoli litraa. Tätä edullisemmin voi juoda opiskelijoiden suosimissa baareissa, joissa kieltämättä on enemmän menoa ja meininkiä kuin seesteisissä olutkellareissa. Schwabingin Türkenstrasse, jonka varrelta löytyy mm. Thomas Mannin entinen kantapaikka Alter Simpl(Türkenstrasse 57), on hyvää seutua vähän menevämmälle baari-illalle. Glockenback-Viertel on sekin hyvää seutua löytää illanviettopaikka, ja sinne pääsee mistä tahansa kaupunkia helposti kulkemalla Gärtnerstrassen metroasemalle.
Yökerhoja, diskoja ja klubeja ei Münchenistä puutu. Ehkä paras paikka heittäytyä vapaalle on mennä Kultfabrik–huvittelualueelle (avoinna klo 20-06 tai kauemminkin, Grafingerstrasse 6), joka on entiseen tehtaaseen rakennettu klubikompleksi – täältä löytyy uskomattomat 25 eri menopaikkaa, ja teemat vaihtelevat neukkunostalgiasta uusimpiin teknosuuntauksiin. Paikalle pääsee helposti kulkemalla Ostbahnhofin asemalle.
Elokuviin mielivät voivat mennä Cinema-elokuvateatteriin (Nymphenburger strasse 31), joka näyttää Stiglmaier Platzin vieressä uusia englanninkielisiä elokuvia ilman dubbausta.
Huippuoopperaa voi nähdä Residenztheater-teatterissa (Max-Joseph-Platz 2), joka on Baijerin Valtionoopperan kotipaikka ja jossa on paljon muitakin kulttuuritilaisuuksia, etenkin heinäkuisten oopperafestivaalien aikaan.
München Ticket - Lippupalvelu
In Your Pocket - Opas Münchenin yö- ja kulttuurielämään (englanniksi)
Tapahtumia
| Tapahtuma | Aika | |
| Kevätfestivaalit | Huhtikuun puolivälistä toukokuun alkuun | tivolilaitteita, oluttelttoja ja elävää musiikkia Theresienwiesellä ilman pääsymaksua |
| Dokumenttielokuva-festivaalit | Toukokuu | yhdet parhaat dokumenteille omistautuneet festivaalit |
| Oktoberfest | Syys-lokakuu | Theresienwiese yltyy juomaan olutta, kuuntelemaan musiikkia ja pitämään hauskaa suuriin oluttelttoihin viikkojen ajaksi |
Lisätietoa
Münchenin viralliset matkailusivut (englanniksi)
Discover Münich - Kätevää tietoa Münchenistä (englanniksi)
Teksti ja kuva: Peter Erik Forsberg
- 1.
-
Jaahas, eli tämmöinenkin kaupuni matkasuunnitelmia mutkistamaan… Vaikuttaa aika asialliselta paikalta, en ole ennen ajatellut koko kaupunkia.
- 2.
-
tulipa vihdoin asiallista ja tietoa antavaa matkaluettavaa. Lähdössä kesällä juuri tännepäin, ehkä juuri tänne.
- 3.
-
Hapankaali ja lagerolut möykällä maustettuna…
- 4.
-
Hieno vanha keskusta jossa oli paljon nähtävää pienellä alueella,
ei tarvitse käyttää aikaa istumalla julkisissa liikennevälineissä
kuljettaessa nähtävyydeltä toiselle.
Hofbräuhaussin tunnelma kannattaa käydä kokemassa :-)
Tuoreita kuvia keväisestä Münchenistä:
http://www.saunalahti.fi/~vavauh/ - 5.
-
Vietin viimejoulun Munhenin lähellä. Kävimme tapanina joulusirkuksessa kyllä tässä Munhenissä ja oli hieno esitys. Loppuunmyyty kuten aina.
Suosittelen !
