Plaza

Celle

Celle – Saksan kaunein kaupunki

9.6.2009

Saksa, Celle, palatsit, viinimatkat, ratsastusmatkat

CelleHistoriallinen Cellen kaupungissa matkailija pääsee seikkailemaan värikkäiden puutalojen lomassa risteileville kujille ja sukeltamaan historian pyörteisiin herttuoiden palatsissa. Heppatytöt eivät voi vastustaa juhlaparaatin riemuja.

Romantiikkaa ja historian havinaa rakastavana ihmisenä keväinen matkani meille suomalaisille vielä toistaiseksi tuntemattomampaan Saksan Celleen tuntui aluksi vaikealta toteuttaa, hengästyttävältä ja raskaalta reissulta, sillä kaupunkiin tai edes lähikaupunkeihin ei pääse suoralla lennolla Suomesta. Vaikka olen kaiken lisäksi lellitty ja tottunut selkeisiin matkoihin, sain kuitenkin lähdettyä tälläkin kertaa, enkä olisi lopulta halunnut palata takaisin.

Matkasin siis bussilla Espoosta Helsinkiin ja sieltä metrolla Vuosaareen ja sieltä toisella bussilla Vuosaaren laivaterminaaliin. Olin aikatauluttanut reittini hienosti, minkä lippujentarkastajien muuri Kampin metroasemalla pilasi totaalisesti. Jäin laiturille katselemaan, kun metro meni menojaan ja seuraava tuli vasta 10 minuutin päästä. Terminaalibussin reitti on harhaanjohtava: auto kiertää ja kaartaa ylisuuren satama-alueen joka kolkassa, joten suosittelenkin omalla autolla matkustavia varaamaan reilusti aikaa. Eksyminen on tehty todella helpoksi.

CelleTallink Siljan Superfast-alus kohti Saksan Rostosckia lähti tiistai-iltana klo 21. Hyttini oli ihanan tilava ja parivuode houkutteleva, sinne olisi mahtunut loistavasti nelihenkinen perhe. Laiva oli huhtikuun puolessa välissä aika tyhjä, mutta kesäkausina tilanne on kuulemma ihan toinen.

Mikä rentouttavinta, tällä laivalla ei ole tarkoitus saavuttaa ostoshysteriaa eikä tyhjentää yökerhon juomavarastoja, vaan perusasiat on otettu huomioon - annetaan ihmisen olla rauhassa ja nauttia. Vuorokauden kestävällä matkalla syödään hyvin, käydään kannella nauttimassa auringosta, mennään hierottavaksi tai uimaan, skoolataan kuohuvalla aina tilaisuuden tullen sekä nukutaan hyvin ja ilman korvatulppia, sillä laiva todellakin vaikenee yöksi eikä aamulla haise oksennus käytävillä! Ihana kokemus ihmiselle, joka ei pidä merellä olemisesta!

Saavuin Saksaan keskiviikkoiltana puolenyön aikaan ja etukäteen tilattu auto kuskilla oli sopivasti vastassa. Mikäli matkustat Saksan Celleen omalla autolla, etkä tunne maata tai sen tiekulttuuria ja ajonopeustoivomuksia, suosittelen jäämään yöksi Rostockiin, sillä matka määränpäähän kestää kolme tuntia pilkkopimeällä moottoritiellä.

Historiallinen erikoisuus

PanimoravintolaCelle on maansa kauneimmaksi kaupungiksi valittu historiallinen erikoisuus, joka löytyy Ala-Saksin osavaltiosta. Seitsemääntoista kaupunginosaan jaetussa Cellessä asuu tällä hetkellä noin 73 000 ihmistä ja kaupungin päävärit ovat meille kovin rakkaat, sininen ja valkoinen. Vuodesta 1971 lähtien Celle on ollut Hämeenlinnan ystävyyskaupunki Saksassa.

Varhaisin maininta Cellestä on vuodelta 993, jolloin se tunnettiin nimellä Kellu. Cellen vanhakaupunki Altencelle perustettiin vuonna 1248 ja itse Celle sai kaupunginoikeudet vuonna 1292 herttua Otto II:lta.

Vuosina 1371-1705 Celle toimi kuntaa hallinneen Braunschweig-Lüneburgin herttuoiden residenssikaupunkina. Herttuoiden palatsi, vanhaa kaupunkia ylväästi hallitseva ja kaupungin kuuluisin rakennus, rakennettiin uudelleen renessanssityyliseksi vuoden 1533 jälkeen. Palatsissa toimii edelleen vuonna 1675 valmistunut Saksan vanhin barokkiteatteri, jota pyörittää paikallinen teatteriryhmä hyvin mielenkiintoisella ja laajalla ohjelmistollaan.

Herttuoiden palatsi

Cellessä on yhteensä noin 500 alkuperäisen tyyliseksi kunnostettua ristikkorakenteista ja iloisen kirjavaa puutaloa, joista mielenkiintoisimmat sijaitsevat Kalandgassella ja Zöllnerstrassella. Näkemisen arvoisia ovat myös kaupungin raatihuoneen tasan 430 vuotta sitten maalatut koristeet, jotka ovat hieno esimerkki Weserin renessanssista.

KatutaidettaCelleä ei kuitenkaan voi nimittää ulkomuseoksi, sillä sieltä löytyy myös nykyaikaista arkkitehtuuria. Oikeampi kuvaus olisi mieleenpainuva lomailu- ja ihailun kohde. Hintatasoltaan kaupunki on kautta linjan edullinen. Varsinkin saksalaisista ihotuotteista kiinnostuneille suosittelen paikallisten apteekkien tarjontaa. Kuin ohimennen tässä kohtaa voisi mainita, että Cellen Kongressikeskus juhlii tänä vuotta satavuotista olemassaoloaan, tosin ilman juhlaseremonioita. Cellestä löytyy myös tänä päivänä aina vain useampia ihmisiä kiinnostava, luonnonlääkintää tutkiva instituutti, Heilen im Dialog – Niedersächsischen Akademie fürHomöopathie und Naturheilverfahren Celle.

Luksusta, nautintoja ja etsimisen riemua

Asuin lähellä vanhaa kaupunkia, satoja vuosia vanhassa viiden tähden hotellissa, Fürstenhof Cellessä, ihastuttavassa hevosaiheisessa luksushuoneessa ja nautin aamiaiseni kauniissa salongissa, jonka henkilökunta ansaitsee hienovaraisella ammattitaidollaan täydet 10 pistettä. Vaikka kaikki tuo kuulostaa yltiökalliilta, voin kertoa, että hintatasoltaan hotellihuone lähenteli Scandicissa yöpymistä, mutta sai olon miljoonasti hemmotellummaksi.

Neljän päivän aikana ehdin kuluttaa tennarinpohjia vanhankaupungin nupulakivillä ja ihailla tauotta vanhoja rakennuksia, jotka ympäröivät kulkijaa kaikkialla. Ehdin myös seistä paikallisen perinteen mukaan kadulta löytyneen hevosenkengän päällä esittäen hiljaisen toiveen, kuunnella katusoittajia, poiketa kirkossa ja herttuoiden palatsissa, nauttia herkullisen parsa-aterian pienessä viinikellarissa – Weinkeller Postmeister von Hinüberissa, joista parhaat löytyvät syrjäkujilta ja ovat lähestulkoon aina täynnä sekä ihmetellä eräänkin pikkuputiikin ainutlaatuista erikoisuutta: asiakkaan mahdollisuutta valita kaupasta löytyviin lasipulloihin balsamiconsa tai ruokaöljynsä hyvin mielikuvituksellisesta valikoimasta ja maksaa vaikka vain puolikkaasta pullonsisällöstä ei tyhjästä ilmasta.

Valitse itsellesi balsamico ja öljy

Cellen vanhakaupunkiesittely ei kaipaa osoitteita, vaan allekirjoittanut ohjaa matkaajan mieluummin tutkimusretkelle. Keskusta on niin pieni, ettei eksyminen edes onnistuisi, joten käy kujat vuorotellen läpi. Etsi ja ihastu, ja koet löytämisen riemun parhaimmalla mahdollisella tavalla ja varsinkin kiireettömällä asennoitumisella. Osta naposteltavat katukahviloista ja istahda oluselle johonkin paikallisista pubeista nimenomaan paikallisten seuraan! Ravintoloiden menyissä on hyvin harvoin englanninkielistä versiota, joten sanakirja mukaan.

Keväinen ilma suosi matkaajaa ja sain tuliaisiksi tämän vuoden ensimmäiset pisamat. Vuokrasin hotellin ystävällisellä avustuksella polkupyörän ja poljin viidentoista kilometrin matkan pitkin Aller-joen rantaa, ohi peltojen ja vainioitten Wienhausenin luostariin. Kierroksen jälkeen olisin nauttinut lounaan Guinnesin ennätystenkirjastakin löytyvässä, vuonna 1997 maailman pienimmäksi liikuteltavaksi panimoksi nimitetyssä Mühlengrund-panimoravintolassa mikäli se olisi ollut auki. Ehkä sitten toisella kertaa.

Luostari Wienhausenissa

Heppafanin unelma

VanhakaupunkiCelle on kuuluisa myös hevosistaan ja asialle vihkiytyneet tietävätkin, että vuoden 2008 olympialaisissa kenttäratsastuksen joukkuekilpailun sekä kenttäratsastuksen yksilökisan voitti nimenomaan Saksa. Tämänkertainen voitto tulikin tarpeeseen, sillä edellisissä olympialaisissa Saksa menetti kultamitalinsa Ranskalle kisan jälkeisellä tuomaristopäätöksellä.

Hannoverinhevosen historia alkoi vuonna 1735 jolloin Hannoverin vaaliruhtinas sekä Englannin kuningas Yrjö II perustivat valtionsiittolan Celleen. Toisen maailmansodan jälkeen Hannoverinhevosesta kehitettiin hyvärakenteinen ja kilparatsastukseen soveltuva lämminverinen. Tänään siittolassa asustaa 140 oria, joista kymmenen on täysiveristä ja kaksi angloarabialaista. Sen lisäksi siellä testataan neljääkymmentä kolmevuotiasta mahdollista tulevaa siitosoria.

Cellessä järjestetään 12. syyskuuta juhlallinen Stallions, Show and Starry Sky -oriparaati, johon osallistuu lähes 200 entistä, nykyistä ja tulevaa maailmanluokan oria suoraan Cellen valtionsiittolasta. Viimeisen 100 vuoden ajan ratsastajat ja hevosten kasvattajat ovat tuoneet nähtäviksi kauneimmat oriit juuri kyseiseen paraatiin, jossa valioyksilöt pääsevät näyttämään taitojaan näyttävän oheisohjelman lomassa.

Tapahtumaan osallistuu vuositasolla tuhansia heppafaneja ja kuuleman mukaan tämänvuotinen iltanäytös kuunvalossa, tähtien alla, tulee olemaan mieleenpainuva elämys. Tämän vuoden paraatin teemana on Kellu vuonna 993. Tapahtuma alkaa virallisesti kello 20, mutta siittolaan pääsee tutustumaan jo muutamaa tuntia aikaisemmin.

Nähtävästä ei ole pulaa

WienhausenCellen turistikeskus auttaa parhaiten räätälöimään lomasi haluamallasi tavalla. Kaupungin läheisyydestä löytyy huvipuistoja ja urheiluhenkisille paljon erilaisia aktiviteetteja. Lisäksi esimerkiksi Hannoveriin ja sen ympäristöön on lyhyt matka, jolloin samalla Saksan reissulla pääsee ikuistamaan vaikka uskomattoman satulinnan, Pattensenissa sijaitsevan Schloss Marienburgin tai Hannoverin Herrenhäuser Gärterin, puutarhan jollaista ei Suomesta löydy eikä tule löytymään. Myös lapset on otettu kiitettävällä tavalla huomioon.

Suosittelen lämpimästi Cellen matkaa vaihtoehtona muutamalle päivälle Tukholmassa. Uskon, että laivamatka on miellyttävämpi ja muutenkin Saksan matkailu avartaa. Maa on pohjoismaita huomattavasti halvempi, siisti ja kaunis. Ihmiset ovat avuliaita ja ystävällisiä. Saksassa on helppoa ja miellyttävää humpsahtaa menneeseen, antaa silmän levätä ja nautiskella kaikilla aisteilla.

Mikäli olet matkalla omalla autolla, matkustat tietenkin takaisin Rostockiin ja Seafastilla takaisin kotiin. Minä menin vuokra-autolla Hof Soltau – Sparkelverkauf –parsatilan kautta Berliiniin ja lensin.

Tapahtumia kesällä 2009
Jazz Street Parade - Vanhan kaupungin jazzfestKesäkuu
Farmyard and Family Festival Winsenissä20.–21.6.
Celle Wine Market -viinijuhlat29.7.–2.8.
Stallions, Show and Starry Sky -oriparaati12.9.
Altstadtfest - Vanhankaupungin juhlat7.–8.8.

Lisää tietoa

Cellen kaupungin verkkosivut
Cellen alueen matkailutoimisto
Sääpalvelu

Teksti ja kuvat: Marjut Ruusuvaara

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös