Rügenin saari Saksassa on merellinen kohde, jossa voi samalla vierailulla tutustua monipuolisesti saaren elämään. Tarjolla on niin historiaa, luontoelämyksiä, kalaherkkuja kuin hemmotteluakin
Saksa on joulumarkkinoiden luvattua maata. Miltei joka kylä ja kaupunki sonnustautuu marraskuun loppupuolella joulutamineisiin ja juhlistaa joulunalusaikaa perinteitä kunnioittaen ja lämpöä hehkuen. Torit ja aukiot saavat joulukoristeiden ja esitysten lisäksi runsaasti kojuja, jotka myyvät kaikkea perinteisistä jouluherkuista käsitöihin ja leluihin. Erityisesti Pohjois-Saksan markkinoille pääsee vaivattomasti, joten syitä olla lähtemättä nauttimaan keskieurooppalaisesta joulutunnelmasta on vaikea keksiä!
Pohjois-Saksaan autolomalle suuntavan nelihenkisen perheen alkumatka sujui leppoisasti. Finnlinesin uusi matkustajarahtilaiva m/s Finnmaid lähti torstaina klo 18 Helsingistä ja perjantai-iltana oltiin perillä Travemündessä.
Itämerellä on ollut matkustajaliikennettä jo yli tuhat vuotta. Tosin viikinkien laivareissut eivät olleet varsinaisia perinteisiä seuramatkoja, mukavuudetkin sen ajan kuljetusvälineissä olivat vähän niin ja näin. Matkalaukku kävi tutkimassa laivamatkailun uusimpia tuulia.
Frankenin alue Saksassa on yksi maan 13 viininviljelyseudusta. Kiemuraisen Main-joen varrella on tuhansia viinitiloja, satoja pikkukaupunkeja ja kyliä. Ja viinikellareita, vinoteekkejä ja viinitupia. Viinijuhlia pidetään marraskuulle saakka.
Ylellisyys ei varmaankaan ole ensimmäinen sana, joka tulee mieleen rahtilaivojen yhteydessä. Rahtilaivalla voit kuitenkin lähteä vähintään yhtä ylelliselle matkalle kuin konsanaan perinteisellä Ruotsin risteilyllä.
Hitlerin joukkojen hirmuteot ovat ja pysyvät ihmisten mielessä. Entiset keskitysleirit ovat pääosin museokäytössä, mutta kalman hajun saattaa yhä tuntea yli 60 vuoden jälkeenkin. Elämä leireillä oli selviytymistaistelua, joista vain vahvimmat säilyivät hengissä.
Euroopan mahtimaa Saksa on tunnettu niin hyvästä oluestaan, kulttuuristaan, arkkitehtuuristaan kuin dramaattisesta historiastaankin. Nykyään Saksa on niin suurten kaupunkien kuin maaseutunsakin osalta matkailijan paratiisi, joka pitää otteessaan kenet tahansa vuosi toisensa jälkeen. Saksan liittotasavalta sopii kohteeksi kaikille lapsiperheistä varttuneempaan väkeen, eikä aika siellä käy ikinä pitkäksi.
Hiddensee on viehättävä pikku saari Itämeressä Saksan rannikolla. Saari on osa luonnonpuistoa. Autoja ei tänne siis päästetä, ja elämä onkin ihanan rauhallista. Veneilijöille Hiddensee ja sen pääkaupunki Vitte tarjoavat otollisen pysähdyspaikan. Lähde mukaan purjehdukselle!
Saksasta alkava linnatie on oikea runsaudensarvi. Rehevä luonto, pittoreskit kaupungit ja linnat tarjoavat paljon katsottavaa. Keskiaikaiset minnelaulut olivat ihannoivaa lemmenlyriikkaa, saksalainen runouden laji.