Shoppailijan Pariisi - Kivijalassa koko maailma
23.10.2010
Viehättävin Pariisi elää askeleen sivussa turistimonumenteista, pikkuputiikkien ja bistrojen kaupunginosissa. Entiset villit ja siirtolaisten asuttamat alueet ovat nyt urbaanin elämän keskus.
Pigalle & Montmartre
Seksisalonkien Pigallella ja Sacré Coeurin kirkosta tunnetulla mäellä, Montmartrella, on monta hurjaa tarinaa. Juuri täällä maalasivat Picasso ja Dali, ja tanssivat Moulin Rougen tytöt. Täällä nousi myös ensimmäinen työläisten kapina, Pariisin kommuuni, 1800-luvulla. Viimeksi historiaa kirjoitettiin vuonna 1997, kun paperittomat siirtolaiset valtasivat Saint-Bernardin kirkon ja näyttelijätär Emmanuel
Béart kohahdutti mediaa yöpymällä heidän kanssaan.
Nykyisin Pigalle ja Montmartre vetävät puoleensa niin turisteja, siirtolaisia ja taiteilijoita kuin hienostuneempaakin väkeä. Kaikki pikkukadut Montmartren kukkulan ja Pigallen läpi kulkevan Avenue de Clichyn välillä ovat täyttyneet putiikeista, kahviloista ja baareista.
Rue des Martyrs ja rue des Abbesses ovat pienten design-kauppojen ja kirpparien katuja, rue Houdon hieman hienostuneempi. Odrey’B myy useita laadukkaita mutta kohtuuhintaisia vaatemerkkejä ja Maje Stock suositun Maje-merkin alennustuotteita edelliseltä sesongilta. Tienda Esquipulasissa kohtaa villejä ja värikkäitä esineitä Meksikosta ja Guatemalasta asti.
Aarteenetsijän kannattaa tonkia La Caverne à Fripesin sekä isojen Guerrisol- liikkeiden käytettyjen vaatteiden kasat. Muotihullussa kaupungissa muotikierto on niin nopeaa, että käytettynä voi löytää myös huippumuotia.
Kirpparit eivät ole enää köyhien, vaan erikoisuuksien etsijöiden valinta. Pilkkahintaan saa myös uutta. Siirtolaisten perustama tavaratalo Tati ja edellisen sesongin muotiin keskittyvän Sympan liikkeet kuuluvat Montmartren itäosan rentoon tunnelmaan.
Alueen monista kahviloista Café des Deux Moulins on sympaattinen, mutta turistien täyttämä, sillä juuri siellä kuvattiin elokuvaa Amélie. La Fourmi on rento drinkkipaikka. Leipomo Les Petits Mitronista saa meheviä leivonnaisia piknikille Montmartren kukkulalle. Paikallinen Marianne-lehti suosittelee ruokapaikaksi viinibaari Mon Onclea.
St-Germain
Seinen kulttuurielämä jakautui perinteisesti joen oikean rannan kaupalliseen viihteeseen ja vasemman rannan älykkötarjontaan. St-Germain on vasenta rantaa: yliopiston ja sotien jälkeisten eksistentialistifilosofien, Sartren ja Beauvoirin valtakuntaa. Nykyisin vuokrat ovat kuitenkin taivaissa ja kivijalat täynnä muotia. Keskihintaista hienostuneisuutta edustavat rue Bonabarten ja rue St-Sulpicen putiikit, lastenmuoti löytyy rue Vavinilta.
Pitkä, Seinestä poispäin johtava rue du Cherche-Midi on täynnä vaatteita, sisustusta ja lounaspaikkoja. Erityisesti ihastuttaa lastenhuoneiden estetiikkaan erikoistunut Serendipity sekä Chercheminippesin viisi liikettä, jotka myyvät täydellisessä kunnossa olevia käytettyjä muotivaatteita puhtaina ja lajiteltuina. Naisille on kaksi liikettä, miehille, lapsille ja tavaroille yksi kullekin, kaikki saman kadun varrella.
Marché Saint-Germain on ostoskeskus St-Germainin sydämessä. Se on myös kauppahalli ja kulttuurikeskus, jossa on uimahalli ja leikkipaikkoja lapsille. Taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin erikoistuneet kirjakaupat Librairie Le Moniteru ja Taschen
kiinnostavat kulttuurinharrastajia. Suklaapuoli Pierre Hermé vie silmät päästä herkkuillaan.
St-Germainissa taide tulvii silmiin katuja kuljeskellessa. Rue Mazarinen ja rue de Seinen galleriakaduilla kohtaa taidemaailman koko runsaudessaan. Pariisissa pääpaino on menneissä vuosisadoissa ja kaukaisissa maissa, esillä on paljon vanhoja veistoksia. Galerie Loevenbruck erikoistuu poptaiteeseen, Pièce Unique Variations nykytaiteilijoihin, Galerie Onegan katutaiteeseen. Voyagers & Curieux on primitiivisen taiteen kauppa, johon tavarat on kerätty ympäri maailmaa pitkin historiaa.
Ruoka- ja juomapaikkojen keskittymäksi on muodostunut rue St-André des Arts. Chez Allardin bistro hurmaa palvelullaan jamauillaan, brasseria L’Arbuci aamiaisilla ja brunsseillaan. Amorinon kotitekoinen jäätelö sulattaa sydämenkin. Kuuluisat kirjallisuuskahvilat, kuten Les Deux Magots ja Café de Flore ympäröivät St- Germain des Présin kirkon aukiota.
Marais & Bastille
Bastillen aukio on Euroopan historian suurnäyttämö: siellä kuningasvalta syöstiin syrjään kansanvallan tieltä Suuressa vallankumouksessa helmikuun 14. vuonna 1789. Sittemmin alueesta kehkeytyi rähjäinen, mutta elinvoimainen siirtolaisalue. Parikymmentä vuotta sitten Bastilleen rakennettiin oopperatalo ja alueesta tuli kivijalkaelämän runsaudensarvi.
Parhaita ostoskatuja ovat rue des Frances Bourgeois ja nuorekkaampaan makuun rue Keller ja rue Charlot.
Ostosaukio Village St-Paulilla pysähtyy aika. Antiikkiin, designiin ja taiteeseen erikoistuneissa liikkeissä myydään arvokkaita esineitä niin Ranskan kuin sen siirtomaidenkin historiasta, mutta myös tuoreempien vuosikymmenten kauniisti haurastamaa posliinia, lasia ja pellavaa. Pieni putiikki Le Marais des Vosges on erikoistunut vanhoihin pitsivaatteisiin.
Abou D’Abi Bazarissa myydään uusien ranskalaissuunnittelijoiden muotia, Sic Amorissa taas pariisilaisten korusuunnittelijoiden töitä. Fragonard on pariisilaisen hajuvedenvalmistajan elegantti liike, josta saa myös kynttilöitä, tuoksuöljyjä ja saippuoita sekä tarkkaan valikoituja vaatteita ja kodintekstiilejä. Erotokritos on kreikkalaiskyproslaisen suunnittelijan värikylläinen ja suosittu putiikki. Free’p’star on yksi Pariisin parhaista ja edullisimmista käytettyjen vaatteiden liikkeistä.

Pieni viinikauppa Julien, Caviste myy pienten maatilojen viinejä ja luomuviinejä. Mariage Frères on jo vuonna 1854 perustettu, yli 500 teelajista tuoksuva kauppa.
Mitä ranskalaisin tuliainen on laadukas sarja petankkipalloja, joita myy myös lasten painoluokissa Boutique Obut.
Bastillesta pari korttelia itään pidetään Marché d’Aligren markkinoita. Pöydät notkuvat ruokatarvikkeista, ja tavaroiden myyntialue on pieni. Silti hyväsilmäinen keksii romun joukosta vaikka aidon marokkolaisen käsintehdyn villamaton tai Marc Jacobsin jakkupuvun parin sesongin takaa.
Kahvi- ja lounastuokioihin tarjoaa hyviä vaihtoehtoja rue de Bretagne, jonka Café Charlot tunnetaan trenditietoisten näyttäytymispaikkana. Helppo ja edullinen lounas irtoaa Bastillin markkinoiden etnisistä kojuista. Markkinat ovat auki aamusta iltapäivään.
Tavaratalot ja muodin tähdet
Pariisin maailmankuulut tavaratalot, Le Printemps ja Galeries Lafayettes, sijaitsevat lähellä toisiaan Pariisin vanhan oopperan alueella eikä kolmas jätti, Le Bon Marché ole sekään kaukana. Niissä majailevat kaikki merkittävimmät muotimerkit ja niistä löytyvät myös tuliaiset - lapsille vaikka ranskalaisia piirroshahmoihin perustuvia leluja, Asterixia tai Barbapapaa.
Ranskan suurimmat muotitalot esiintyvät rinta rottingilla avenue Montaignen, avenue Georges V:n ja rue du Faubourg St-Honorén kultaisessa kolmiossa: Chanel, Christian Dior, Christian Lacroic, Givenchy, Hermès, Jean-Paul Gaultier ja Louis Vuitton. Sisään haluavan on yleensä soitettava ovikelloa.

Keitaat
Pariisissa kiinnostavat kadut eivät lopu koskaan. Ahmija saa lopulta rakot jalkapohjiinsa ja verensokerinsa pohjalukemiin. Katujen nopeatempoisuuden vastapainoksi Pariisi hemmottelee asukkaitaan rauhallisine puistoineen ja vesialueineen.
Jardin des Tuiliers
Iso puisto keskellä vilkkainta Pariisia, Seinen tuntumassa. Täällä pariisilaiset rentoutuvat vesialtaiden, puiden ja patsaiden keskellä. Puistossa on myös kahvila ja kesäisin pieni huvipuisto.
Jardin du Luxembourg
Vehreä puutarha, jossa kaupunkilaiset lenkkeilevät, tapaavat ystäviään ja leikkivät lasten kanssa.
Canal St-Martin
Seinestä pohjoiseen avautuvan kanaalin rannat täyttyvät kahviloista ja ravintoloista, mutta moni tuo mukanaan omat eväät ja vain istuskelee rannalla. Veden äärelle on sijoitettu myös elokuvateatteri. Kahvila Barourqista saa lainata petankkivälineitä. Point Ephémère on sekä bändien keikkapaikka, baari että tyylikäs kohtuuhintainen ravintola.
Neljä tapaa liikkua
1. Kävellen
Yksi kaupunginosa on sopiva pala käveltäväksi yhtenä päivänä, iltamenoihin voi lisätä vielä toisen. Kun shoppailu riittää, loppuajan voikin vaeltaa puistoissa, Seinen ja Canal St-Martinin rannoilla.
2. Metro
Pariisin metrosysteemin haltuunottamisessa menee aikansa, mutta kun sen tajuaa, pääsee edullisesti mihin tahansa. Majapaikka kannattaa valita läheltä metroasemaa, mieluiten paikasta, josta pääsee ilman vaihtoja moneen suuntaan. Kovin monta metromatkaa ei päivässä jaksa ajaa, sillä linjojen vaihdoissa ja ruuhkissa menee helposti paljon aikaa ja energiaa.
3. Kaupunkipyörä Vélib
Pariisissa julkinen kaupunkipyöräsysteemi toimii hyvin. Vélib-asemia on tiheästi joka puolella kaupunkia. Asemilta ostetaanluottokortilla Vélib-tili. Pyörät on aina jätettävä niille tarkoitetuille asemille. Vélibeillä liikkuu parhaiten ennalta suunnitellun etapin, vaikka pätkän Seinen rantabulevardia tai Avenue de Clichyn puistokatua.
4. Taksi
Pariisissa taksilla ajelu on halvempaa kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta takseja on vaikea saada varsinkaan lennosta. Matkat lentokentille on varattava edellisenä päivänä.
Pariisilaiset suosittelevat
Amanda, perheenäiti:
Luxembourgin puisto: Siellä on kivaa lasten kanssa, voi vaikka vuokrata polkuveneen.
Ravintolaketju Léon de Bruxelles: Belgialaista ruokaa kuten ranskalaisia ja simpukoita. Lasten makuun.
Anna Virkama, tutkija:
Halle Saint Pierre, ITE-taiteen museo: Aina kiinnostavia näyttelyitä ja valoisarauhallinen kahvila. Ei tarvitse jonottaa, kuten moniin isompiin taidemuseoihin.
Les Délices De Michan, algerialainen leivoskauppa: Kaikki leivokset ovat addiktoivan hyviä. Niistä muistuu myös mieleeni aika, jolloin asuin Marokossa.
Olivier Sultan, Afrikkalaista nykytaidetta edustavan Les Arts Derniersin galleristi:
Palais de Tokyo: Nykytaidemuseo, jossa on paljon uutta ja kokeilevaa. Se virkistää kaupungissa, jossa taidekenttää hallitsee kaikki vanha ja historiallinen.
Cafe de Musé: Jokapäiväinen lounaspaikkani keskellä vilkasta Maraisia. Laadukas ja ystävällinen. Kadulle sijoitetuista pöydistä on kiva katsella ympärilleen.
Hotelleja
1) HÔTEL BONSÉJOUR MONTMARTRE
Siisti, mukava ja edullinen pikkuhotelli Montmartrella, pikkukadun varrella. Kylpyhuoneet ovat käytävällä. Kahden hengen huone 44-55 e/yö.
2) HÔTEL LE CLÉMENT
Perhehotelli on hiljainen ja tyylikäs lepopaikka keskellä vilkkainta St-Germainia. Kahden hengen huone 130-140 e/yö.
3) LE GÉNÉRAL HÔTEL
Upeasti sisustettu putiikkihotelli Bastillessa. Kahden hengen huone 173-203 e/yö.
Teksti: Pauliina Seppälä
Kuvat: Pauliina Seppälä ja Photos To Go
- 1.
-
Hyvä juttu, Pariisi on niin legendaarinen matka kohde että siellä pitää kyllä päästä käymään jossain vaiheessa.
