Plaza

Ranska, Strasbourg, Euroopan parlamentti

Sen jälkeen kun haikara kantoi aikoinaan itse kunkin meistä nokassaan – laskien kenet minnekin – ei tuota siipiveikkoa ole liiemmin suomalaisessa pihapiirissä näkynytkään. Se, missä nuo nyytinkantajat pitävät majaa nykyisin, selviää kuitenkin varsin pian, kun etsimme tien keskiseen Eurooppaan ja kuljemme hitaasti voimistuvaa nokankoputusta kohden.

Haikara on Strasbourgin katoilla tuttu näky. Niitä voi pongailla varsin yleisesti julkisissa puistoissa. Muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Baggersee-järvi tuuheine puistoalueineen soveltuu hyvin myös rantalomalaisen tarpeisiin kesäkuumalla. Joutsenet seilaavat järvellä taajaan ja kala liikkuu ja käy pyydyksiin.

Itä-Ranskassa, maan seitsemänneksi suurimmassa kaupungissa, Strasbourgissa haikarat löytää laulamasta ranskalaisia chansoneja saksalaisella aksentilla. Euroopan parlamentin takapihalla hautoo direktiivejä kokonainen haikarapesue, joka tuntuu olevan yksimielinen yhdentyneen Euroopan periaatteista. Hevoskastanjapuut kutittelevat viekottelevasti ohikulkijaa. Näissä maisemissa aistit vaeltavat jatkuvasti valppaina, mutta mieli lepää  kokemuksista virkistyen.

Elämänmeno Elsassin maakunnassa ja sen pääkaupungissa Strasbourgissa on pääpiirteittäin saksalaisen tarkkaa, ranskalaisen maukasta ja elsassilaisen perinteistä. Kielikylvyt ovat osa Strasbourgin arkipäivää. Gallian kukko kiekuu täällä kolmella kielellä. Ranskan, saksan ja elsassin kielen sulosointuja ei voi olla kuulematta jo hetken kaupungissa oltuaan.

Strasbourg täyhyilee maailmaa Schwartzwaldin ja Vogeesien vuorijonojen välistä ja työntää katseensa aina Rein-joen maisemiin saakka. Lumihuippuiset vuoret taipuvat horisonttiin talviaikaan. Kaupungin ilme on vuodenajoista riippumatta sen sijaan yllättävänkin vehreä.

Kevätauringon herätessä jo varhain helmikuun lopulla kirsikkapuiden kukkaset tunkevat tuoksunsa ja loistonsa tykö. Kesäkuumat saapuvat usein huhtikuun lopulla. Auringon siltaa voikin kulkea usein syyskuulle saakka, kunnes kastanjat alkavat tipahdella puista suurina kasoina tienposkeen ja ne kuuluttavat näin syksyn alkaneeksi. Samaan aikaan puistoihin, turuille ja toreille työntyvät myös paahdettuja kastanjoita myyvät kauppiaat kärryineen.

Direktiivien lähteillä

Strasbourgin kivitalojen väreissä katse maalailee näkyä taajaan. Monenkirjavat rakennukset piristävät silmää sateellakin. Kaupungissa on niin vanhaa kuin uutta rakentamista, josta Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston valtavat rakennukset lienevät tämän EU-kaupungin arkkitehtuurin modernimmasta päästä.

Aivan kaupungin keskustan tuntumassa levittäytyvä Orangerien puistoalue on aivan massiviisten EU-rakennusten tuntumassa. Puistosta on vain harppaus joelle, joka piirtää uomansa aivan kaupungin sydämeen. Vesibussiajelulla matkailija ehtii nähdä niin Strasbourgin EU-vaikutteisen alueen rakennelmineen kuin myös koko kaupungin keskustan pääpiirteissään.

Strasbourgiin matkanneesta Tuulipuku-Tupusta ja Verkkari-Vekestä kuoriutuu ranskalaismaisemissa ennen pitkää elegantti pari: Madame Matkaajatar ja Monsieur Matkaaja. Pari sukeltaa vaivatta näillä EU-direktiivien tyyssijoilla väkijoukkoon ja seuraa väkisin parfyymivanaa, joka huumaa ainakin hetkellisesti ja saa suuntavaiston sekaisin.

Byrokratian rattaat rahisevat täällä täysillä. Tämän EU-pääkaupungin lasiseinäiset hallintorakennukset löytyvät kaikki ILL-joen tiukasta syleilystä Robertsaun kaupunginosasta. Niihin voi tutustua joko koko kaupungin esittelevän vesibussikiertoajelun aikana tai kulkea puistojen värittämällä alueella jalkaisin. Parlamentissa ja Euroopan neuvostossa on avoimien ovien päivä kerran vuodessa toukokuun alussa.

Koiranelämää

Strasbourgissa herätään tavallisesti varhain. Jo hyvän aikaa ennen auringonnousua väkeä on kuhisten ainakin leipämyymälöissä. Suklaatahnalla täytetyt voisarvet ja sokerikuorrutetut leivonnaiset löytävät tiensä aamiaispöytään. Pienenkin pullapuodin valikoimat vaikuttavat ylitse pursuilevilta. Matami Matkaajatarkin irrottaa täällä otteensa tiukista periaatteistaan ja lakkaa loman ajaksi kalorien kanssa keplottelun. Monsieur Matkaaja tykästyy puolestaan alueen hapankaalilla höystettyihin erikoisuuksiin eikä kaihda myöskään tarte flambeeta – elsassilaista sipuli-pekonipizzaa.

Paahdetun kastanjan tuoksu leviää Strasbourgin iltoihin kuin varkain. Kastanjakärryjä löytyy niin puistoista kuin turuilta ja toreiltakin varsinkin syys- ja talvi-iltoina. Jo pienikin töttöröllinen on elämys ja saa olen tuntumaan kylläiseltä. Keskustassa voi hyvin vaellella vaikka kastanjaa mutustellen ja rakennustaiteesta nautiskellen.

Liikenne kaupungissa on ajoittain kaaosmaista, mutta yhtä kaikki näissä maisemissa Madame ja Monsieur Matkalainen voi valita hyvin menopelikseen myös polkupyörän. Pyöräteitä kaupungista ja sen ympäristöstä löytyy nimittäin hieman vajaan 500 kilometrin pituudelta. Polkupyöriä voi vuokrata eri puolilta kaupunkia ja polkaista saman tien lähes yhdellä polkaisulla vaikkapa rajan taakse Saksaan.

Rein-joen ylitse kulkeva silta piirtää tarkan rajan Ranskan ja Saksan välille. Strasbourgista pyyhältävä matkalainen saapuu kuin huomaamattaan Saksan Kehliin. Reinillä seilaavat joutsenet ja verkkaisasti polskivat nutriat tarjoavat pyöräilijälle silmänruokaa. Koska jokimaisema halkoo myös Strasbourgin keskustaa, ei ole lainkaan tavatonta, että kaupungin raitovaunuissakin on nähty niin sorsia kuin joutsenia. Paikalliset eivät vähästä hätkähdä. Matkalaisella saattaa kuitenkin suu loksahtaa.

Kulttuurien yhteentörmäyksiltä ei näillä rajaseuduilla voi välttyä. Saksalainen täsmällisyys ja etelämaalainen kaikki aikanaan –periaate kohtaavat toisensa arjessa. Monikulttuurinen vaikutelma ei etsiydy matkalaisen näköpiiriin ensi katseen myötä vaan pikku hiljaa. Koko maailma esittäytyy varsinkin kaupungin lukuisilla toreilla. Aasia, Amerikka, Lähi-itä ja Afrikka kohtaavat Euroopan jäädessä helposti altavastaajan asemaan.

Brogli-aukion torilla aivan keskustassa brasilialainen kauppias sambaa perunakappa kädessään, vietnamilainen rouva uurastaa aasialaiseen tapaan ilman kahvitaukoja ja Pohjois-Afrikasta kotoisin oleva paitakauppias palelee villapuserossaan +10 asteen kevätsäässä. Ranskalaisten ohella väkeä on ainakin Khartoumista, Mascatista, Tegucigalpasta ja Doualasta. Mistäs moiset kolkat karttapallolla löytyvätkään? Eipä jaksa enää ihmetellä suomalainenkaan, jos noilla kulmilla monikaan ei ole kuullut koskaan Helsingistä mitään.

Torin laidalla kannattaa nauttia aamusta kupillinen kuumaa. Espresso on tujua ja ”teehuoneista” (salon de thé) saa halutessaan palan painikkeeksi myös jotain suolaista tai makeaa. Muutama tyylikäs ranskalaismatami ja pari rennosti pukeutunutta eurosalkunkantajaa terriereineen ja laiskannäköisten buldoggiensa kera kahvilassa avaavat matkalaisen silmät viimeistään siihen, että nyt ollaan todellakin maassa, missä koira on todellakin ihmisen paras ystävä.

Karvatassuja ei jätetä koskaan tolppiin kiinni vaan ne seuraavat isäntiään ja emäntiään kaikkialle. Kannattaakin karistaa unet hyvin silmistään kaupungille lähtiessään tai askel voi liukua hyvinkin koiran reitille. Kaupungissa on tuoreimpien laskelmien mukaan reilut 15 000 koiranomistajaa ja vielä useampi karvaturrikka. Hau, hau ja hyvästi tällä kertaa! Au revoir!

Teksti ja kuvat: Nina Pietiläinen