Chamonix antaa lumelle mahdollisuuden
9.1.2007
Aikaisempi hiihtomatkani Norjaan oli onnistunut ja samaa odotin tältäkin vuodelta. Alpeilla en ollut aiemmin käynyt, joten varasin reissun Ranskan Chamonixiin. Se on noin 10 000 asukkaan pikkukaupunki aivan Italian rajan tuntumassa, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Genevestä.
Voisi äkkiä kuvitella, että kaupunki on varsinainen käpykylä, mutta ei ollenkaan, sillä hiihtoturistit ympäri maailmaa tuplaavat asukasmäärän. Kesäisin paikka tunnetaan hyvistä kiipeily-, vaellus- ja pyöräilymahdollisuuksista, joten kävijöitä riittää ympäri vuoden.
Chamonixin kaupunki on 1035 metrin korkeudella merenpinnasta todella jylhien ja upeiden vuorten välissä. Aivan vieressä on Euroopan korkein vuori Mont Blanc, joka kohoaa 4807 metriin. Maisemissa ei ole vikaa, eikä hiihtomahdollisuuksiakaan parane moittia. Normaalin lumitilanteen vallitessa rinnekilometrejä löytyy 140 ja niiden lisäksi on lukematon määrä vaativia off-pisteitä. Rinnealueet ovat laaksossa melkoisen hajallaan, mutta liikkuminen paikasta toiseen on järjestetty riittävän tiheästi liikennöivillä hiihtobusseilla. Kannattaa olla aamuvirkku, sillä muutoin törmää melkoisiin hissijonoihin jo ala-asemilta lähdettäessä.
Kätevin tapa matkustaa Chamonixiin on lentää ensin Geneveen ja jatkaa sieltä vaikka bussilla. Matkamme lennot olivat Tukholman kautta ja perillä olimme iltapäivällä. Siihen asti kaikki meni suunnitelmien mukaan ja heti seuraavana aamuna ajattelin suunnata rinteeseen, mutta sinne en päässyt kertaakaan. Vanha vika selässä kipeytyi pahaenteisesti jo tulopäivänä ja seuraavana aamuna pystyin vaivoin kävelemään. Voit varmaan kuvitella mitä pääkopassa liikkui - harmitti niin maan …! Asialle ei voi kuitenkaan yhtään mitään ja sen kanssa on vaan elettävä. Se voi tulla kipeäksi milloin tahansa ilman ennakkovaroituksia, mutta nyt tilanne oli kyllä kaikkea muuta kuin otollinen. Olinhan jo syksystä saakka odottanut talven hiihtoreissua ja sitten kaikki romahti kerta heitolla.
Kaikesta kurjuudesta huolimatta olin tyytyväinen kolmestakin syystä; pystyin sentään omin avuin liikkumaan, majoitus oli aivan keskustassa ja koko viikon oli todella mahtava sää. Aika kului hissun kissun kaupunkia ja kauppoja kierrellen. Urheiluliikkeitä on sitten niin paljon, että ostoksiin voi kulua pieni ikuisuus, jos alkaa laajemmalti hintoja vertailemaan. Parempi vaan käydä parissa kolmessa liikkeessä ja tingata niissä haluamistaan tuotteista mieleisin tarjous. Helppoa se ei ole, sillä ranskalaiset suhtautuvat kitsaasti alennuksiin. Hintalappu osoittaa myyntihinnan ja sillä selvä. Ostajia riittää, joten jos jonkun kohdalla ei synny kauppoja, niin todennäköisesti seuraava asiakas maksaa mukisematta.
Chamonixin ruokapuolikin on ranskalaiseen tapaan kunnossa. Siitä pitää huolen noin 200 ravintolaa ja lukemattomat herkkupuodit. Kevät oli jo niin pitkällä, että lounasaikaan oli mukava istahtaa terassille nauttimaan kuppi teetä makean kera tai sitten jotain tukevampaa ja samalla sai kivasti väriä kasvoille. Parhaimmillaan päivälämpötila kipusi yli kahdenkymmenen asteen, joten T-paidassa tarkeni vallan mainiosti. Hieman hullunkurinen tunne olla hiihtomatkalla, kun lämmintä piisaa ja lunta ei näy missään. No tokihan sitä vuorilta löytyi.
Torstaina ostin päivälipun ja kävin jalkaisin katsastamassa kolme eri hiihtokeskusta. Vaikuttavin kokemus oli nousu yhdelle maailman korkeimmista yläasemista, Aiguille du Midille, jonka huippu kohoaa 3842 metrin korkeuteen. Siellä tuntee olevansa huomattavasti lähempänä Mont Blancia, vaikka korkeuseroa on vielä lähes kilometrin verran. Näkymät ovat joka suuntaan vertaansa vailla! Vuoristoa jatkuu silmän kantamattomiin ja korkeuden tunne katoaa, koska huippujen ympärillä leijuvat pilvet tasoittavat maisemaa. Vilkaisu kaupunkilaaksoon palauttaa kuitenkin tunteen siitä, että ollaan jonkin verran normaalia ylempänä. Sen verran pieniltä talot, tiet ja autot näyttävät. Aiguille du Midi on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikkei sieltä alas laskisikaan.
Tämänkertainen hiihtoreissu meni siis sanalla sanoen poskelleen. Onneksi kyse oli vain viikon matkasta, sillä muuten aika olisi käynyt todella pitkäksi. Nyt viikko meni yllättävänkin nopeasti, vaikka aluksi tilanne ei tuntunut mitenkään mukavalta; kolme ensimmäistä päivää selkä oli niin kipeä, että hengittäminenkin sattui. Loppua kohden tilanne kuitenkin helpottui, mutta rinteeseen ei kyllä ollut mitään asiaa. Jos jotain positiivista hakee, niin eipä tarvitse ensitalven hiihtokohdetta miettiä. Silloin taas Chamonixiin ja toivottavasti paremmalla onnella!
Matka tehtiin maaliskuussa 2003.
Teksti ja kuvat: Matias Tolonen
