Puola - Via Balticaa Itä-Eurooppaan
7.7.2008
Matka Via Balticaa vie Etelä-Puolaan ihmettelemään Karpaattien kauniita vuoristoteitä ja maailman vanhimpia suolakaivoksia sekä hiljentymään keskitysleirien uhrien muiston edessä.
Aikaisempina vuosina yksi syy Via Baltica -reitin valintaan oli halpa polttoaine. Kolikon toisella puolella sama valinta tosin toi mukanaan huonokuntoiset tiet. Nyt kesällä 2008 tiet Baltiassa alkavat olla jo suhteellisen hyvässä kunnossa, eikä tietöistäkään ollut enää kiusaa. Ei tullut tosin enää säästöä polttoaineiden hinnoissakaan. Puolassa diesel maksoi tasan yhtä paljon kuin Suomessakin. Latviassa ja Liettuassa hinnat olivat saman suuntaiset, Virossa diesel hitusen halvempaa kuin Suomessa.
Erilainen autoilukulttuuri
Virossa, Latviassa ja Liettuassa tiet ovat suhteellisen suoria ja tasaisia ja liikennekulttuuri suhteellisen samanlaista kuin Suomessakin. Ehkä meno on hiukan hurjempaa kuin Suomessa, mutta ei paljon.
Puolassakin teiden kunto asfalttipinnan osalta on jo hyvä tai ainakin paljon parempi kuin se oli ennen, mutta tiet ovat silti yhä yhtä mutkaisia ja kapeita kuin aina ennenkin. Kuoppien puuttuminen sekä aiempaa tasaisempi asfaltti yllyttää monet autoilijat kuitenkin jatkuvaan koheltamiseen.
Jos haluaa Puolassa ajaa nopeusrajoitusten mukaan 90 km/h tai vain vähäsen sen yli, on varsin pian auton takana ohi kärkkymässä useita autoja, vaikka mutkien ja kukkuloiden takia kunnollisia ohituspaikkoja ei ole juuri missään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koko ajan joku yrittäisi ohitella, ja siksi tiukkoja tilanteita sattuu tämän tästäkin. Vastaantuleva yleensä väistääkin yhteentörmäyksen välttämiseksi pientareelle, ja ohittava auto yrittää parhaansa mukaan tarkkailla, etteivät autojen etukulmat osu toisiinsa. Ohitettavan auton kuljettajan velvollisuutena näyttää olevan huolehtiminen siitä, että oman auton etukulma ei osuisi ohittavan auton takakulmaan.
Kohti Karpaatteja
Tällä kertaa otimme matkamme painopistealueeksi eteläisen Puolan Karpaatit. Suhteellisen pienellä alueella Krakovan kaupungin liepeillä sijaitsee lukuisia erityyppisiä matkakohteita aina natsien keskitysleireistä maailman vanhimpiin suolakaivoksiin asti.
Tällä kertaa tarkoituksenamme oli kierrellä Krakovan ympäristön maisemissa matkailuautolla noin viikko. Meno ja paluumatka Suomesta lisättynä kokonaismatka-ajaksi tuli vajaa kaksi viikkoa.
Auschwitz-Birkenaun leirit Oswiecimissä
Oswiecim sijaitsee noin 70 kilometriä Krakovasta länteen. Se on 41 500 asukkaan viehättävä ja kasvava puolalainen pikkukaupunki, joka tunnetaan maailmalla natsien keskitysleireistään. Nyt asutus on levittäytynyt jo niin paljon, että vanhin ja varsinainen Auschwitzin keskitysleiri on jäänyt joka suunnasta asutuksen ja teollisuusalueiden puristuksiin, ja suurimman leirin (Birkenau) kulmallakin uusia omakotitaloja on rakennettu jo aivan muutaman sadan metrin päähän leirin piikkilanka-aidasta. Jos jatkossa komeilla puutarhoilla ja kauniilla istutuksilla ympäröityjen hulppeiden omakotitalojen on tarkoitus laajentua aivan keskitysleirin aitaan kiinni, alueen nyt vielä melkoisen karu yleisilme kokee melkoisen muodonmuutoksen.
Itse vierailimme tällä kertaa pelkästään Birkenaun leirillä, joka perustettiin varsinaisen ”Auschwitz ykkönen” -leirin jälkeen vuonna 1940. Leirejä on ollut kaupungissa itse asiassa kolmekin kappaletta - Auschwitz, Birkenau ja Monowitz, joka sijaitsee jossakin muutamia kilometrejä kaupungin ulkopuolella. Monowitz ei kuitenkaan liene varsinainen turistikohde, tai ainakaan en nähnyt sinne ohjaavia opasteita missään. Sen sijaan Auschwitzin ja Birkenaun leirille oli molemmille hyvät opasteet ja molemmat leirit löytyvät paikan päällä helposti.
Birkenaun leirille saapuessa aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy alueen käsittämättömään laajuuteen. Piikkilanka-aitoja, joissa aikoinaan oli myös tappava sähkövirta, jatkuu tasaisella pellolla niin kauas kuin silmä kantaa, lähes horisonttiin asti. Aidan pituus vaikuttaa olevan ainakin kilometri suuntaansa. Aivan näin suuri alue ei kuitenkaan ole, jos virallisena tietona oleva suuruus eli noin 70 hehtaaria pitää paikkaansa. Käsittämätön määrä puisia ja tiilisiä parakkirakennuksia suoriin riveihin rakennettuna tuolle alueelle joka tapauksessa mahtuu, parhaimmillaan niitä on ollut 300 kpl, mutta nyt suuri osa puisista parakeista on jo tuhoutunut. Yhden parakin leveys on ehkä noin 10 metriä, ja pituus ehkäpä 50-60 metriä. Seinissä on ohut laudoitus, kattojen kannatuspuut ja harjakaton kurkihirsi on tehty pyöreästä puusta, jossa usein on vielä kuoretkin paikoillaan. Ikkunat olivat katon rajassa, ja niitä ei saanut auki. Lienee ollut kuumaa ja tunkkaista kesän helteillä. WC:t olivat vain parakkirivistön laitimmaisessa rakennuksessa, jossa kolmeen riviin oli valettu betoniin reiät.
Birkenaun leiri on avataan joka aamu kello kahdeksan aamulla. Sulkemisaika on talvisin klo 15 ja kesäisin klo 19. Turisti-info ja opastetut kierrokset ovat ainakin avoinna tänä aikana. Alueelle tosin taitaa päästä ihan kellon ympäri, sillä suunnattoman alueen aidassa on aukkoja ja sivuportit on suljettu kettingillä niin väljästi, että porttien välistä mahtuu sisään ja ulos helposti. Siksi alueelle näyttäisi pääsevän sisään käytännössä ihan koska haluaa, jos vaan haluaa sinne mennä. Sisäänpääsymaksuja ei peritä, koska on tehty periaatepäätös siitä, että ihmisten kärsimyksillä ei saa rahastaa. Pääportilla oleva opastaulu kehottaa tästä samasta syystä turisteja käyttäytymään alueella arvokkaasti ja sen muistoa kunnioittaen.
Alueeseen pystyy tutustumaan aika hyvin ihan oma-aloitteisestikin, ja näin kannattaa tehdäkin, koska oppaat eivät ryhmiänsä kovin kauas pääportilta vieneet. Useimmissa paikoissa pitkin leirialuetta on kiinteät opastintaulut, joista selviää eri kielillä kyseisen paikan tai rakennuksen historia. Jos kävelee pääportilta aivan alueen toiseen laitaan, jossa sijaitsevat räjäytetyt kaasukammiot ja lampi, jonne kipattiin poltettujen ihmisten tuhka, kuluu aikaa alueella kävellessä helposti parikin tuntia. Jalatkin jo kävelystä väsyvät sen verran, että sen jälkeen on oikein mukava taas jo istahtaa autoon.
Karpaattien vuoristo
Oswiecimin ja Krakovan välinen moottoritie on yksi niistä harvoista maksullisista moottoriteistä, joita Puolasta löytyy. Nopeasta yhteydestä kannattaa toki maksaa, mutta toisellakin tavalla pääsee, jos päättää koukata Oswiecimistä Krakovaan lähistöllä sijaitsevan Karpaattien vuoriston kautta. Aikaa kuluu silloin enemmän, mutta maisemat ovat aivan toista luokkaa kuin moottoritiellä.
Aivan Auswitzin leirin kulmalta Oswiecimin keskustasta lähtee Solan jokilaaksoa pitkin etelään päin pieni asfalttitie nro 948 kohti Ketyn kaupunkia, ja jo 50 kilometrin ajomatkan jälkeen ensimmäiset metsien peittämät kukkulat kohoavat liki kilometrin korkeuteen. Niitä lähestyttäessä vuoret näkyvät tasaisen peltoaukean yli jo pitkän aikaa ennen kuin ollaan perillä. Kaikkein korkeimmat Karpaattien huiput yltävät lähes kahden kilometrin korkeuteen, ja ne löytyvät talviurheiluun keskittyneen Zakopanen kaupungin ympäristöstä. Mutta maasto kumpuilee ihan muuallakin ainakin etelä-suomalaiseen maisemaan tottuneen silmissä varsin kauniisti. Sola-joen laakso päättyy Tresnaan, jossa on suuri pato, ja patoaltaan takana kukkuloiden välissä kaunis järvimaisema. Tie kulkee padon yli.
Tästä kohdasta olisi mahdollisuus jatkaa pieniä maaseututeitä pitkin suoraan koilliseen eli Krakovaa kohti, mutta itse teimme vähän pidemmän lenkin ja jatkoimme tällä kertaa kohti Slovakian rajaa ja rajan ylikin aina Pohjois-Slovakiassa sijaitsevalle Orawskie-järvelle saakka. Joissakin kartoissa järven nimi lukee myös varsin ”suomalaisittain” eli Orava.
Matkalla tie mutkitteli kumpuilevassa maastossa nauhamaisten tien varsilla olevien vuoristokylien läpi. Ennen vuoristoon lähtöä kannattaa jostain paikallisesta marketista tai lehtikioskista hankkia alueen kartta, ja mieluiten mahdollisimman tarkka sellainen. Sitten ei ainakaan eksy, ja samalla löytää parhaimmat reitit. Näissä kartoissa ns. kauniit tieosuudet on yleensä merkitty värikoodein, tyypillisimmin kaunismaisematie on reunustettu vihreällä värillä. Lisäksi kun kartalta valitsee tien, joka tekee jo kartalla katsottaessa erilaisia serpentiinimutkia sinne tänne, pääsee suurella todennäköisyydellä silloin nauttimaan hurjista korkeuseroista ja kauniista maisemista. Itse pidimme matkailuautollamme taukoa Orava-järven rannalla, joka ilta-auringon laskiessa vuorien taakse näytti todella kauniilta.
Wieliczkan suolakaivos
Wieliczkan pikkukaupunki sijaitsee noin 10 kilotmetriä Krakovasta kaakkoon. Wieliczkassa on kaivettu suolaa jo yli 700 vuotta, ja kaivetaan yhä. Kaivos lienee yksi vanhimmista yhä toimivista kaivoksista koko maailmassa. Kaivos on kävijämäärällä mitattuna Puolan ykkösturistikohde, koska siellä vierailee noin miljoona turistia vuosittain. Vuosien mittaan kaivoksessa on vieraillut useita tunnettujakin henkilöitä mm. tähtitieteilijä Nikolai Kopernikus kävi kaivoksessa 1400-luvulla. Sen johdosta tänä päivänä kaivoksessa on häntä esittävä patsas.
Perhelippu (2 aikuista + 2 lasta) englanninkielisen oppaan mukana maksaa 174 slotya, eli tämän hetkisellä kurssilla noin 52 euroa. Kaivoksessa on 15 asteen lämpötila ympäri vuoden. Kesähelteillä t-paidassa pärjää hyvin, ja viileys virkistää silloin jos ulkona on oikein helteinen ja kuuma päivä. Välillä käytävillä puhalsi melkoinen tuuli, eli ilmastointi oli ainakin erittäin tehokasta.
Maan alla on turisteja varten kunnostettu 2,5 kilometrin pituinen kierros, yhteensä kaivoskäytäviä on maan alla yli 300 kilometriä. Kierros kestää 2 tuntia, jonka päätteeksi – jos intoa ja kuntoa yhä riittää - on mahdollisuus tehdä vielä 1,5 tunnin lisäkierros, jos haluaa tutustua suolanlouhintaan ja kaivoksen toimintaan vielä paremmin. Nähtävillä olisi ollut vanhoja kaivostyökaluja ja suolan louhinnan historiaa, mutta meille 2-tuntinen kierros riitti oikein hyvin. Lapsetkin (8- ja 10-vuotiaat) jaksoivat kävellä ainakin tämän kierroksen oikein reippaasti. Matkalla pidettiin toki levähdystaukojakin, maan alla oli kahviloita, penkkejä yms. Yhdessä kammiossa aivan reitin lopussa olisi ollut mahdollisuus käyttää kännykkääkin (eli löytyi tukiasema maan alta), jos halusi lähettää tekstiviestejä ystävilleen 130 metriä maan pinnan alapuolelta.
Ehdoton kohokohta koko kierroksella oli 101 metrin syvyydessä oleva Pyhän Kingan kappeli. Sen pituus on 54 metriä, ja korkeus 10 metriä. Se on toiminnassa yhä vieläkin, ja siellä monet viettävät häitään. Kirkossa on monia erittäin kauniita yksityiskohtia ja patsaita, kaikki tehty suolasta. Kirkon tekeminen kesti kolmelta mieheltä yhteensä 60 vuotta. Turistireitti saapuu ensin kirkon ylälehtereille, ja siitä näkökulmasta ensisilmäys kirkkoon on todella mahtava.
Lisäksi reitin varrella oli useita muita erikokoisia kammioita, joissa oli esillä eri merkkihenkilöiden suolapatsaita yms. kaivoksen toiminnasta kertovia näyttelyitä. Kaivoksessa toimii myös astmaparantola (suolakaivoksen ilma on erittäin terveellistä), ja kirkossa käynnin lisäksi kaivoksen kammioissa voi harrastaa myös vaikkapa benjihyppyjäkin. Niitä varten erään kuilun seinälle on rakennettu moderni hissi, joka vie hyppääjät lavalle.
Aikaisemmin luolassa järjestettiin myös kanoottiajeluita, mutta se lopetettiin sen jälkeen kun eräällä turistiryhmällä oli kanootti kaatunut ja sen seurauksena yksi matkustajista oli hukkunut. Kun kanootti kaatuu suolaiseen veteen, kanootista ei pääse pois samalla tavalla kuin makeassa vedessä, sillä suolaiseen veteen ei pysty sukeltamaan, suolainen vesi on yhtä suolaista kuin kuolleen meren vesi ja se työntää kovalla voimalla melojaa takaisin kanootin sisään.
Wielitzkan suolakaivokset ovat avoinna kesäkaudella aamulla puoli seitsemästä illalla puoli seitsemään, talvikaudella kaivos suljetaan klo 16. Opastetut kierrokset alkavat noin tunnin välein.
Opaskirja Puolan matkalle
Jos valitsee matkakohteekseen Puolan, tai jos ajaa vaikkapa vain Puolan läpi, kannattaa hankkia jostain käsiinsä Ari Taipaleen 2006 kirjoittama suomenkielinen matkaopaskirja Pitkin poikin Puolaa. Sen avulla voi nopeasti tarkistaa, mitä kaikkea näkemisen arvoista paikkakunnalla on, mikä tahansa kaupunki Puolassa sitten sattuukin osumaan reitille.
Itse lainasin kirjan kirjastosta, ja se oli ehdottomasti paras opaskirja Puolasta, mitä olen tähän mennessä lukenut, englanninkieliset matkaoppaat mukaan lukien. Taipaleen kirjassa Puola on jaettu eri alueisiin, ja jokaisella alueella hän on kertonut mielenkiintoisella tavalla aika pientenkin kaupunkien ja paikkojen nähtävyyksistä ja historiasta.
Tunnelmia reissulta
Teksti, kuvat ja video: Mika Rautio
Kuvagalleria
Tämän kertomuksen kirjoitti Matkalaukun lukija
Mikset sinäkin jakaisi kokemuksiasi, matkasit sitten koti- tai ulkomailla? Kirjoita matkastasi ja lähetä teksti ja kuvat osoitteeseen matkalaukku@kuvalehdet.fi
