Plaza

Trondheim

Trondheim – Vireä ja viehättävä yliopistokaupunki

10.10.2008

Norja, Trondheim, yliopistokaupungit

Norjan kolmanneksi suurin kaupunki Trondheim sijaitsee maan länsirannikolla – kuinkas muutenkaan kuin – kauniin Trondheiminvuonon pohjukassa. Virkeä kulttuuri- ja yliopistokaupunki tarjoaa nähtävää ja koettavaa niin leppoisasta kuljeskelusta nauttivalle matkaajalle kuin musiikin ja yörientojen parissa viihtyvälle. Ennen kaikkea se tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet.

Vuosisatoja hengenruokaa ja kauppaa

Etelä-Trøndelagin maakunnassa sijaitseva Trondheim tai Nidaros, kuten sitä aikaisemmin kutsuttiin, on Norjan entinen pääkaupunki. Viikinkikuningas Olav Tryggvasonin perustettua kaupungin vuonna 997 Trondheim toimi maan pääkaupunkina vuoteen 1217.

Vuonon pohjukassa ja joen varrella olevan sijaintinsa vuoksi Trondheim on ollut useiden vuosisatojen ajan merkittävä kauppasatama. Sen kautta on kulkenut ulkomaille keskisen Norjan luonnonvaroja metsistä ja tuntureista.

Trondheimin uskonnollinen merkitys on ollut suuri Nidaros-tuomiokirkon ja arkkipiispan palatsin sijaitessa kaupungissa. 1100-luvun puolivälistä uskonpuhdistukseen asti Trondheim oli hengellinen keskus laajalle alueelle, johon kuuluivat Grönlanti, Islanti, Färsaaret, Orkneysaaret ja Mansaari.

Tulipalot ovat koetelleet Trondheimia useampaan kertaan, ja kaupunki jouduttiin rakentamaan lähes uusiksi vuoden 1681 tulipalon jälkeen. Vuonna 2002 vanhassa kaupungissa pääsi tuli valloilleen, ja osa upeista puutaloista paloi.

Opiskelijoiden Trondheim

Trondhjem (hjem, heim; koti), kuten paikalliset rakasta kotikaupunkiaan kutsuvat, on vajaan 170 000 trøndelagilaisen, trønderin, koti. Kaupungin 30 000 opiskelijaa näkyvät nuorekkaassa katukuvassa ja tuovat siihen eloa ja elämää.

Trondheimissa voi tutustua kulttuuritarjontaan kuvataiteen, historian ja musiikin saralla, ulkoilla rauhassa nautiskellen tai polkea pohkeensa maitohapoille mäkisessä maastossa posket punaisina pyyhältävien urheilullisten norjalaisten kanssa. Illalla voi istahtaa joen varren ravintolaan täyttämään nälkäistä vatsaa ja sammuttamaan janon.

Skal vi gå på tur?

Norjalaiset ovat aktiivisia ulkoilmaihmisiä, niin myös Trondheimissa. Kaupunkimatkalle tulleet ja lähinnä kaupunkikierrokselle sopivia vaatteita laukkuunsa pakanneet pääsevät ulkoilun makuun helpoimmin hyppäämällä Gråkallbanen-raitiovaunun kyytiin ja ajamalla esimerkiksi Lianvannet-nimisen järven vieressä sijaitsevalle päätepysäkille kaupungin länsilaidalla sijaitsevalla Bymarka-ulkoilualueella. Ainoastaan ulkoilmaihmisten luvatussa maassa on raitiovaunun päätepysäkki keskellä metsää!

Kertakäyttögrilli kainaloon ja norjalaisvalmisteiseen reppuun hieman rieskan kaltaisia lompe-leipiä, nakkeja ja katkarapusalaattia, eikä kukaan takuuvarmasti erota matkalaista paikallisesta.

Täl pual vai tois pual jokke?

Nopeimmin Trondheimin kauniista kaupunkimaisemasta pääsee nauttimaan käyskentelemällä kaupunkia halkovan Nidelva-joen rannoilla. Vanhat puutalot joen rannoilla maalaavat kuvaa menneiden aikojen kalastajista, ja modernit rakennuksetkin on sulautettu varsin onnistuneesti sekaan. Joen pääsee ylittämään koristeellista vanhaa siltaa (Gamle Bybro) pitkin. Rannan läheisyydessä sijaitsevilla vanhan kaupungin kaduilla on korttelikaupalla toinen toistaan upeampia vanhoja puutaloja.

Kuuluisin Trondheimin nähtävyyksistä lienee Nidarosin tuomiokirkko (Nidarosdomen), joka on aikaisemmin toiminut Norjan kuninkaallisten kruunajaiskirkkona. Kruunajaisperinteestä luopumisen jälkeen edesmennyt kuningas Olav sekä nykyinen kuningas Harald sekä kuningatar Sonja on siunattu tuomiokirkossa.

Tuomiokirkon kerrotaan olevan rakennettu Pyhän Olavin haudan päälle. Rakennustyöt aloitettiin noin vuonna 1070 ja valmis kivikirkko oli 1300-luvulla. Kirkko on näkemisen arvoinen sekä sisältä että ulkoa. Sen vieressä sijaitsee tärkeä kirkollinen ja kulttuurinen nähtävyys arkkipiispan palatsi.

Tuomiokirkon ohella toinen kaupunkikuvasta selkeästi erottuva nähtävyys on korkealla kukkulalla sijaitseva Kristianstenin linnoitus (Kristiansten festning). Hohtavan valkoinen linnoitus on rakennettu ennen Trondheimin suurpaloa vuonna 1681. Linnoitusalueen portit ovat avoinna, kun lippu hulmuaa salossa, ja ovet itse linnoitukseen ovat avoinna kesä-elokuussa.

Nidelvan rannasta löytyy erikoisuus: Trampe-polkupyörähissi, joka on toistaiseksi ainoa laatuaan maailmassa. Hissi kuljettaa maksua vastaan pyöräilijän 130 metrin matkan ylös jyrkkää mäkeä. Ajattelitko, että Suomi on erikoinen maa?

Opiskelijoiden talolle tai sukellusvenebunkkerille

Trondheimin länsiosista löytyy punainen, aivan pyöreä kivitalo. Opiskelijoiden talo (Studentersamfundet i Trondheim) lempinimeltään Cassa Rossa, on rakennettu vuonna 1929 ja se on yksi Trondheimin tunnetuimmista rakennuksista. Toinen opiskelijanähtävyys on Norjan luonnontieteellisen ja teknillisen yliopiston (NTNU) arkkitehtonisesti merkittävä kampusalue.

Olav Tryggvasonin patsaalle matkailija eksyy jossain vaiheessa ilman opastustakin. Kaupungin keskustassa aukiolla seisoo Trondheimin perustanut viikinkikuningas 18-metrisellä jalustalla.

Kivenheiton päässä kaupungin ostoskaduilta vuonon rannasta löytyy Ravnkloa, joka on toiminut kalakauppapaikkana usean vuosisadan ajan. Nimestä löytyy viitteitä jo vuodelta 1619. Ravnkloasta voi hypätä lauttaan, joka kuljettaa sekä linnoituksena, luostarina että vankilana palvelleelle saarelle keskellä vuonoa. Munkholmen-saari museoineen tarjoaa vuonoristeilyä pienoiskoossa.

Sotavuodet eivät vahingoittaneet Trondheimia kovin pahasti, mutta kaupunki oli raskaasti aseistettu sekä ilma- että merivoimien taholta. Nykyisin sukellusvenebunkkeri Dora 1 on kaupungin- ja valtionarkiston käytössä.

Jalkapallo ei ole leikin asia

Trondheimilaisten, kuten niin monien muidenkin norjalaisten, sydäntä lähellä on jalkapallo. Kaupungin oma jalkapallojoukkue Rosenborg Ballklubb on monelle elämää suurempi asia – joukkue on pärjännyt sekä Norjassa varsin hyvin. Parillakymmenellä liigamestaruudellaan se on Norjan menestynein jalkapallojoukkue. Vi e alltid med Rosenborg!

Miten perille?

Suomesta Trondheimiin matkustava pääse nopeimmin perille lentokoneella. Helsingistä Osloon on saatavissa edullisia lentoja Blue1:lta ja Oslosta pääsee jatkamaan huokealla hinnalla mm. Norwegian-lentoyhtiön matkassa. Trondheimiin lentävät myös SAS, Widerøe ja KLM.

Lentokoneet laskeutuvat Værnesin lentokentälle noin 30 kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Lentoasemalta pääsee kätevästi ja kohtuulliseen hintaan keskustaan ja takaisin Flybussenilla.

Maisemista nauttimiseen Norjan rautatieverkosto tarjoaa oivan mahdollisuuden. Käyttökelpoinen vaihtoehto on ylittää Suomenlahti lautalla ja jatkaa Tukholmasta autolla. Sekä Ruotsissa että Norjassa leirintäalueita ja pysähdyspaikkoja on tarjolla runsaasti.

Eksoottinen vaihtoehto on saapua yhdellä Hurtigruten-risteilijöistä.

Yöpyminen

Norja ei ole maailman halvin maa, siitä ei pääse mihinkään. Myös yösija löytyy kuitenkin kohtuulliseen hintaan, kun näkee hieman vaivaa, eikä vaadi viiden tähden majoitusta.

Trondheim Vandrerhjem tarjoaa asiallisia huoneita herkullisen aamiaisen kera ja sopii erinomaisesti myös perheille. Trondheimin matkailuinfosta löydät lisää tietoja majoitusvaihtoehdoista.

Tiedät käyneesi Norjassa, kun…

Kansallispuvuille on Norjassa oma aikakauslehtensä.- olet maistanut ruskeaa vuohenjuustoa (geitost)
- tiedät, mitä tarkoittaa akkurat.
- olet varma siitä, että joulupukki tai oikeammin joulutonttu (julenissen) asuu Drøbakk-nimisessä paikassa.
- olet sitä mieltä, että kaikissa juhlissa on aina tärkeää liputtaa suurin ja pienin lipuin.
hyttetur (mökkireissu) on sinusta paras tapa viettää viikonloppua.
- pakkaat reppuusi mökkireissulle Joika-poronlihapullia.
- tiedät, että juustohöylä on norjalainen keksintö.
- parhaan energian patikointireissullesi antaa Kvikk Lunsj.
- et enää odota sopivaa ulkoilusäätä, vaan lähdet patikoimaan satoi tai paistoi.
- osaat luetella Hernik Ibsenin näytelmät vanhimmasta uusimpaan ja toisin päin.
- lauantairuoan kuuluu mielestäsi olla pizzaa.
- alat korvata työpaikalla lounaan eväsrasiaan pakatuilla leivillä (matpakke).
- kansallispuvusta (bunad) tulee suosikkivaatteesi juhliin.

Anne Slåen

 

Kuvagalleria

1.

Trondheim on sopivan kokoinen ja elävä kaupunki. Siellä ollessa kannattaa ehdottomasti etsiä kävelykadun pieneltä sivukujalta sympaattinen ja autenttinen kahvila nimeltä Mormors Stue. Myynnissä itseleivottuja tuotteita, kahvia, teetä, jäätelöä, pikkupurtavaa. Sijaitsee vanhassa puutalossa, jossa lattiat on vinossa:)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös