Plaza

Norja - Jylhää luontoa ja vireää kulttuurielämää

24.9.2008

Norja, Oslo, Trondheim, laskettelumatkat

NorjaPohjoismaista vaurain ja monien mielestä kaunein Norja on ensiluokkainen matkakohde. Sen puhdas, jylhä luonto, pitkä rantaviiva ja lukuisat maksuttomat nähtävyydet ja harrastusmahdollisuudet vetävät puoleensa melkoisesti vierailijoita. Norja on hyvä koko vuoden matkakohde, sillä Golfvirta pitää säät leutoina talvisin, mutta vuoristoseuduilla on mahdollista hiihtää keskikesälläkin.

Norja on kalliin maan maineessa, ja etenkin ravintoloihin, hotelleihin ja joukkoliikennevälineisiin mieltyneet maksavat siellä kovan hinnan. Toisaalta Norja on myös maa, jossa voi nauttia monista asioista ilmaiseksi, ja etenkin omatoimisesti matkaavat voivat retkeillä maassa hyvinkin edullisesti. Kaupunkilomakohteitakin maasta löytyy, ja niin Oslo kuin Bergenkin ovat huippuluokan vierailupaikkoja.

Matkustaminen Suomesta

Muutama kotimainen matkatoimisto tekee matkoja Osloon ja Norjan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bergeniin, ja näiden joukossa ovat Kaleva Travel, Matkapojat, Suomen Matkatoimisto ja Tjäreborg.

Omatoimisesti Norjaan pääsee vaivattomimmin lentämällä. Suora lento Helsingistä Osloon kestää puolitoista tuntia, ja näitä tekevät Finnair, Blue1 ja SAS. SAS ja Blue1 myös tekevät välilaskullisia lentoja Bergeniin, jotka kestävät nelisen tuntia. Helppoa aikataulujen ja hintojen vertailu on Ebookersin ja PopTravelin sivuilla.

Norjaan pääsee helposti myös menemällä ensin Ruotsiin, ja sieltä joko omalla autolla, bussilla tai junalla Norjaan. Linja-auto on julkisista menopeleistä tiheimpään tahtiin kulkeva, ja etenkin Göteborgista bussit kulkevat Osloa kohti miltei joka tunti, Tukholmasta hivenen harvemmin. Tukholmasta ja Göteborgista on mahdollista kulkea paitsi päiväsaikaan myös mukavasti yöjunalla Osloon.

Liikkuminen Norjassa

Oslon päälentokenttä Gardermoen ei ole kaukana keskustasta, ja maan nopein juna Airport Express kulkee matkan 19 minuutissa.Norjan kaupungeissa ja erityisesti Oslossa on erinomainen mutta hintava joukkoliikenne, ja pääkaupungissa se toimii ympäri vuorokauden.

Norjassa kaupungista toiseen ja etenkin pohjoisessa pienestä paikasta toiseen liikkuminen on joskus hankalaa, ja lentokone saattaa olla, jos ei ainoa niin ainakin nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Pääasiallisia lentoyhtiöitä ovat SAS, halpalentoyhtiöt Norwegian ja Wideroe. Mikäli maassa aikoo lennellä enemmänkin, Wideroen Explore Norway -lippu antaa kaksi viikkoa rajoittamattomasti lentoja.

NSB, Norjan VR kuljettaa matkustajat turvallisesti, nopeasti ja kovalla hinnalla perille, ja etenkin Etelä-Norjassa juna on nopea liikkumismuoto. Lippujen hinnat ovat kotimaata vastaavia, mutta mikäli haluaa liikkua junalla paljon ja matkustella muuallakin Pohjoismaissa, on Scanrail-kortti kannattava hankinta, ja mikäli haluaa vain liikuskella Norjassa, voi Scandinavian Railin verkkosivuilta hankkia siihen oikeuttavan lipun. Matkaliput kannattaa hankkia NSB:n verkkosivuilta, sillä valittavana joillekin matkoille voi olla myös hinnaltaan alhaisempia Minipris-lippuja. Norjassa matkalippu on hyvä ostaa aina ennen junaan nousemista.

Linja-auto on Norjassa ja etenkin pohjoisessa kätevä liikkumismuoto. Lavprisekspressen myy edullisia lippuja välillä Kristianstad-Oslo-Lillehammer-Trodheim. Bussekspress on suurin palveluntarjoaja, ja kulkee moneen kolkkaan. Muita vaihtoehtoja ovat TIMEkspressen ja Pohjois-Norjaan keskittyvä Veolia.

NorjaVuonojen maassa lautat ja muut vesiliikennevälineet ovat yleisiä ja tarpeellisia. Etenkin omalla autolla matkustaessa vuonoja pitää tämän tästä ylittää lautalla, ja matkan hinta riippuu sen pituudesta. Tyypilliset autolautta- eli bilferge-matkat kestävät puolisen tuntia ja maksavat noin 150 kruunua (kaksi aikuista ja auto). Mitään varauksia lauttoihin ei yleensä tehdä, vaan lauttaan mennään sen saapuessa ja matka maksetaan samalla.

Stavengerin ja Tromson välillä on runsaasti nopeita katamaraaniyhteyksiä (hurligbåt), jotka kulkevat kylien ja kaupunkien väliä. Matkojen pituudet ja lippujen hinnat ovat samanlaisia kuin junissakin, ja joihinkin katamaraaneihin voi ottaa myös polkupyörän mukaan. Kolmas merimatkavaihtoehto on Bergenistä aina Kirkenesiin kulkeva Hurtigruten, jonka voi tehdä osissa tai sitten kulkea viikon kestävän matkan yhdellä kerralla. Hytit ovat kalliita mutta pakollisia yli yön kestävillä matkoilla, Interrail-kortilla matkustavat saavat 50% alennuksen, ja laivoihin voi ottaa pyörän mukaan.

Majoitus

Hotellit ja hostelit ovat Norjassa kalliita mutta siistejä ja kaikin puolin erinomaisia. Yhden hengen huone hotellissa maksaa 800 kruunua eli yli 100 euroa, mutta hostelissa voi Oslossakin yöpyä 25-30 eurolla per henkilö per yö. Hotelleissa voi kuitenkin yöpyä kohtuuhinnalla hankkimalla Scan+ -hotellipassin, joka maksaa itsensä takaisin joskus jo yhdessä yössä.

Edullisimpia yöpymisvaihtoehtoja maassa tarjoavatkin leirintäalueet ja erilaiset mökit, ja teltan voi pystyttää syrjäkylille alle 10 eurolla ja suurten kaupunkien liepeille 20 eurolla per yö, ja mökin voi edullisimmillaan saada 35-45 eurolla. Mökeissä on yleensä keittomahdollisuudet mutta petivaatteita on harvoin ja näin oma makuupussi on hyvä ottaa mukaan. Reiselivbedriftenes Landsforening -yhdistys julkaisee tietoja kaikista Norjan leirintäalueista ja mökeistä. Tietoa suomeksi Norjan telttaretkeilymahdollisuuksista

Leirintäalueiden lisäksi Norjassa voi yöpyä vuoristossa, ja Norjan vuoristoyhdistys ylläpitää laajaa vuoristomajojen verkostoa. Näiden joukosta löytyy edullisia (20-30 euroa) kahden tai kolmen hengen autioita mökkejä, joihin avaimet pitää hakea lähimmästä DNT:n toimistosta, sekä mökkejä, joissa on henkilökuntaa ja joihin vuoristoilla patikoitsijat ovat aina tervetelleita – jos muuta tilaa ei ole, voi yöpyä lattialla. Edullisimmaksi yöpyminen tulee kun liittyy DNT:n jäseneksi, ja tietoa kaikesta siihen liittyvästä saa sähköpostiosoitteesta mail(a)turistforening.no.

HI-hostelit Norjassa
Hosteleita ja hotelleita ilman varausmaksua
Hotellivarausjärjestelmä suomeksi
Hotelleja Norjassa englanniksi

Harrastusmahdollisuudet

Norja on varsinainen aktiviteettilomailijan paratiisi, ja se on loistava paikka harrastepitoiselle lomalle niin kesällä kuin talvellakin. Norjaa yleisesti pidetään yhtenä maailman parhaista talviurheilumaista, ja tätä mainetta maan hiihtosaavutukset ja onnistuneet vuoden 1994 talviolympialaiset Lillehammerissa ovat pönkittäneet. Olympialaisten takia Lillehammerin ympäristössä on mahdollista harrastaa vaativissakin olosuhteissa ja lisäksi sieltä löytyy myös kansainväliset mitat täyttävä keinojäärata rattikelkkailuun.

Talvisin murtomaahiihtäminen ja laskettelu ovat Norjassa suosittuja. Telemarkia pidetään yleisesti paikkana, jossa murtomaahiihto keksittiin, ja muuallakin maassa on tuhansia kilometrejä hoidettuja ja valaistuja hiihtolatuja. Monet keskukset sopivat niin alppilajeille kuin murtomaahiihdollekin, ja Holmenkollen Oslossa on sekin hyvä paikka talviurheilulle, erityisesti murtomaahiihdolle. Muita hyviä talvisia hiihtokeskuksia ovat Trysil ja Hemsedal, jotka monien mielestä vetävät vertoja Alpeille. Talviurheilua voi Norjassa toki harrastaa kesälläkin, sillä Stryn, Galhopiggen ja Folgefonna pitävät rinteensä auki toukokuusta syyskuulle, ja tarjoavat mahdollisuuden lasketella sortsit jalassa.

Lisätietoa Norjan talviurheilukeskuksista

Kesäisin Norja on vähintäänkin yhtä hyvä harrastuspaikka kuin talvisinkin, ja erityisesti patikointipaikkana se on ensiluokkainen. Lukuisat mökit niin leirintäalueilla kun vuorillakin antavat mahdollisuuden yöpyä ja ruokailla edullisesti, ja maisemat ovat huikeita. Telttaretkeilyyn mieltyneiden kannattaa pitää mielessä, että jokamiehenoikeudet pätevät myös Norjassa, ja miltei missä tahansa voi yöpyä oman teltan kanssa, joskin matkaa lähimpään asumukseen tai maatilan rakennukseen on oltava 150 metriä. Norjan vuoristoyhdistys DNT antaa tietoa kaikesta asiaan liittyvästä.

Niille, jotka haluavat liikkua jalkakyytiä nopeammin, voidaan suositella pyöräilyä, sillä pyörien vuokraaminen on Norjassa hyvin helppoa ja niitä voi ottaa myös mukaan moniin juniin ja lauttoihin. Maassa tehdään myös paljon erilaisia järjestettyjä retkiä ja muita kierroksia. Lisää tietoa englanniksi

NorjaNorjan puhtaat ja runsaat vedet houkuttelevat nekin monia puoleensa kesäiseen aikaan, ja erityisesti maisemiltaan upeat joet ovat suosittuja lauttailu- ja kajakkimatkakohteita. Erilaisia palveluntarjoajia ja järjestettyjä retkiä on paljon, ja niistä saa tietoa Norges Padlforbund -yhdistyksen sivuilta

Toinen suosittu laji vesien äärellä on kalastus, joka erityisesti kesä- ja heinäkuussa lienee parasta koko maailmassa. Finnmarkin joet ovat lohia täynnä, ja merestä voi onkia kaloja mielinmäärin ilman kalastuslupaa. Joissa ja järvissä voi kalastaa kunhan hankkii koko Norjaa kattavan kansallisen luvan postitoimistosta, ja ne maksavat 10-20 euroa, ja lisäksi turisti-infoista, urheiluliikkeistä, hotelleista ja leirintäaluilta on hankittava paikallinen lupa, joka maksaa noin 10-35 euroa per päivä. Lofooteilla voi kalastaa myös talvisin, sillä Golfvirta lämmittää vesiä sen verran, että turskat tulevat Barentsinmereltä tänne lämmittelemään.

Tietoa kalastamisesta suomeksi
Tietoa kalastamisesta englanniksi

Ruoka ja ravintolat

Vaikka norjalaisia ravintoloita ei maailmalla juuri tapaa, edustavat monet maan kalaruoat skandinaavisen keittiön huippua. Ateriointi maan ravintoloissa on ikävä kyllä erittäin kallista puuhaa, mutta tarjouksia saattaa sattua eteen ja omatoimilomalla olevien kannattaa yöpaikkaa varatessaan varmistaa, että siellä on mahdollisuus itse laittaa ruokaa; monet hostelit, leirintäalueet ja mökit tarjoavat mahdollisuuden tehdä omat ruokansa.

MereneläviäNorjan parhaisiin paloihin kuuluvat tietenkin lohi eli laks, graavilohi eli gravat laks, keitetetyt katkaravut eli reker ja turska eli torsk. Kansallisruokana pidetään kuitenkin Fårikål-laatikkoa, joka sisältää uunissa tuntikausia muhinutta lammasta ja kaalia. Tämä kuten monet muutkin ruoat ovat erilaisia eri puolilla Norjaa, ja vaikeakulkuisessa maassa eri seudut ovat perinteisesti tarjonneet erilaisia ruokia, joita on mukava paikan päällä maistella.

Muita norjalaisen keittiön makupaloja ovat geitost eli makeahko, ruskea vuohenjuusto sekä tietysti erilaiset sillit ja silakat, joita kesällä on mukava syödä uusienperunoiden kanssa. Jälkiruoista moltebaer sylteroy eli lakkahillo lämmitettynä jäätelön päällä on tuttua muissakin Pohjoismaissa, ja toinen herkullinen jälkiruoka on lukket valnot eli marsipaanilla päällystetty kermakakku.

Toisin kuin Suomessa ja Ruotsissa lounaan nauttiminen ravintolassa ei Norjassa ole yleistä, vaan tapana on syödä kevyt voileipä lounaaksi ja sitten tuhdimpi illallinen kotona, mistä on seurauksena se, että edullisia lounastarjouksia on vaikea löytää muualta kuin suurimpien kaupunkien keskustoista. Itse asiassa monista kaupungeista on lounaspaikkoja vaikea löytää ollenkaan, sillä suuri osa maan ravintoloista avaa ovensa vasta kahdelta iltapäivällä, ja päivällisten hinnat tuntunevat monista tähtitieteellisiltä - etenkin jos mukaan haluaa ottaa lasillisen viiniä.

Pääateria ravintolassa maksaa miltei poikkeuksetta 100 kruunua eli yli 12 euroa, mutta halvempia aterioita saa pikaruokapaikoista, etenkin kebab- ja nakkikioskeista. Polse eli makkara ja kjempegrill eli hodari joko leivän (brod) tai perunaleivän (lompe) sisällä ketsupin ja sinapin kera maksaa yleensä alle 4 euroa.

Kasvissyöjille, jotka eivät koske edes kalaan, Norja on hankala paikka, mikäli haluaa nauttia ateriansa ravintolassa. Jotkut pikaruokapaikat kuten Subway ja Dolly Dimple’s sopivat kasvisruokailijoille, ja vaikka harvan ravintolan ruokalistalta löytyy pelkästään kasviksia sisältäviä ruokia, loihtii miltei mikä tahansa ravintola pyynnöstä jonkinlaisen lihattoman version aterioistaan. Oslosta, Bergenistä ja muista suuremmista kaupungeista löytyy nykyään kelvollinen valikoima kasvisruokia tarjoavia ravintoloista, joista vaikkapa Hare Krisnan pitämässä Govindassa voi ruokailla 50-100 kruunulla vegaanikin.

Norjan kasvisruokavaihtoehtoja
Ravintoloita Oslossa

Nähtävyydet
Oslo

OsloNorjan pääkaupunki ei ole yhtä suosittu matkakohde kuin Turkholma tai Kööpenhamina, mutta sieltä löytyy hyvä määrä nähtävyyksiä. Pääkatu Karl Johan on tietenkin ylihinnoiteltu shoppailukatu, jonka varrella kuitenkin on mukava päästä kiinni kaupungin sykkeeseen. Kaupungintalo Rådhus on sisäänpääsymaksuton, ja siellä voi tutustua puuveistoksiin, jotka kuvaavat norjalaista mytologiaa. Nasjonalmuseet on nykyään monta eri museota yhdessä ja se esittelee arkkitehtituuria, designia ja norjalaista taidetta, kuten Edward Munchin tauluja ja sellaisiakin tunnettuja taiteilijoita kuin Gauguin, Cezanne, Picasso ja Monet.

Suositeltava vierailukohde on myös Historisk Museet eli Norjan kansallismuseo, joka sekin on maksuton ja jonka suojissa itse asiassa on kolme eri museota: antiikkimuseon joka esittelee viikinkiaikojen aarteita kuten kolikoita, aseita ja taidetta, kolikkomuseon jossa on kolikoita vuodesta 995 lähtien ja etnograafisen museon, joka esittelee Euroopan ulkopuolisia kulttuureita. Kuninkaanlinna eli Det Konglige Slott on sekin ydinkeskustassa Karl Johan -kadun päässä, ja sinne voi tehdä opastettuja kierroksia, jotka yleensä alkavat päivittäin klo 14 ja  käyvät läpi 15 huonetta. Muita hyviä nähtävyyksiä ovat Munchmuseet eli taidemaalari Munchiin keskittyvä museo ja Bygdoyn niemimaa, josta löytyy viikinkilaivoja, Kon-Tiki-lautta ja myös Norjan kuninkaallisten kesäasunto. Vierailunarvoisia niemimaalla ovat myös Norsk Folkemuseum -museo ja Vikingskipshuset, josta löytyy kolme viikinkilaivaa.

Puistoista Frognerparken ja Vigeland ovat loistavia kaupunkipuistoja, ja näistä Vigeland tarjoaa myös 200 upeaa ihmisenkokoista veistosta, jotka kaikki ovat kuvanveistäjä Gustav Vigelandin tekemiä.

Oslon matkailusivusto

Stavanger

Norjan neljänneksi suurin kaupunki on reilun 100 000 asukkaan kokoinen, ja tämä entinen kalastuskeskus on nykyään tunnettu Norjan öljykeskuksena. Näin ollen se on kansainvälinen kaupunki, ja sen vanhakaupunki Gamle Stavanger on hyvä paikka kävelylle.

Nähtävyyksistä vaikuttavin on 25 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Preikestolen-kivi, jonka päältä voi katsoa suoraan 600 metrin korkeudesta Lysefjord-vuonoon ja jonne pääsee lautalla ja bussilla kesäkuun puolivälistä elokuulle. Muista nähtävyyksistä Domkirke-kirkko on vuodelta 1125, ja hyvä ajankohta vierailla siellä on torstaisin aamuyhdeltätoista, jolloin alkaa urkuesitys. Epätavallinen museo Norsk Oljemuseum esittelee öljyn historiaa ja jalostamista Pohjanmerellä.

Stavangerin seudun verkkosivut

Bergen

Mikäli Bergeniin haluaa Oslosta, kannattaa sinne mennä junalla, sillä tämä seitsemän tunnin matka on eräs Euroopan mieleenpainuvimpia. Juna kulkee ohi alppikylien, metsien ja Hardagerviddan-tasangon. Puolessa välissä matkaa on myös Geilon-hiihtokeskus ja Hardangerjokulen-jäätikkö.

Itse Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja vaikka siellä on asukkaita 230 000, on sillä monia pikkukaupungin ominaisuuksia. Paras nähtävyys lienee Bryggen-vanhakaupunki, jonka sievistä taloista löytyy putiikkeja, ravintoloita ja museoita. Hansa-museo esittelee hansa-kauppiaiden askeettisia elinoloja. Arkeologinen museo Bryggens Museumon sekin hyvä vierailukohde, ja Theta Museum on Norjan pienin museo.

Bergenin matkailusivut

Ålesund

Ålesund25 000 asukkaan rannikkokaupunki on monien mielestä Norjan kaunein kaupunki, ja suosituin aktiviteetti kaupungissa vieraileville on kiivetä 418 askelmaa Aksian huipulle, mistä avautuvat upeat näkymät Ålesundiin ja ympäröiville saarille. Atlanterhavsparken-akvaario sijaitsee kolme kilometriä keskustasta, ja se esittelee Norjan rannikon hämmästyttävää vedenalaista elämää.

Ålesundin matkailusivut

Trondheim

Norjan kolmanneksi suurin kaupunki on 135 000 asukkaan eläväinen yliopistokaupunki, jolla on takanaan rikas historia aina keskiajalta lähtien. Se perustettiin jo vuonna 997, mutta se paloi poroksi vuonna 1681, minkä jälkeen se suunniteltiin ja rakennettiin uudestaan. Tästä syystä kaupungin kadut ovat leveitä ja rakennukset renessanssivaikutteisia.

TrondheimNidaros Domkirke -kirkko kohoaa kaupungin muiden rakennusten yläpuolelle. Kirkko onkin vierailunarvoinen, sillä se on Pohjoismaiden suurin keskiaikainen rakennus ja lisäksi sen uumenissa esitellään kruununjalokiviä. Pohjoismaiden suurin puusta rakennettu palatsi Stiftsgården, joka myös toimii kuninkaan asuinpaikkana Trondheimissa, on upea nähtävyys.

Museoista Ringve Museum esittelee musiikin historiaa, ja täällä yliopiston musiikinopiskelijat tekevät opastettuja kierroksia ja esittelevät lukuisia antiikkisia instrumentteja. Toinen hyvä museo on Trondelagin kansanmuseo, joka esittelee paitsi Trondheimin myös koko Trondelagin seudun historiaa.

Trondheimin matkailusivut

Tromso

50 000 asukkaan Tromso saa kunnian olla maailman pohjoisin yliopistokaupunki, ja se erottuu muusta Pohjois-Norjasta melkoisesti eläväisyytensä puolesta. Katumuusikot, kulttuuritapahtumat ja enemmän pubeja henkeä kohden kuin missään muualla Norjassa tekevät tästä vierailunarvoisen kaupungin.

Maisemat kaupungissa ovat myös upeat lumihuippuisten vuorten takia, ja se on hyvä paikka patikoinnille kesäisin ja hiihdolle talvisin. Tromsan kirkko on yksi Norjan suurimpia puukirkkoja, mutta kaupungin vaikuttavin kirkko on Arktinen katedraali, joka muistuttaa melkoisesti Sydneyn oopperataloa, joka puolestaan on Alvar Aallon oppilaan suunnittelema. Tromson museo on Pohjois-Norjan suurin museo, ja sen merkittävintä antia edustavat arktisen luonnon ja paikallisen saamelaiskulttuurin esittely. Myös kahden hehtaarin kokoinen kasvitieteellinen puutarha on hyvä ympärivuotinen ja ilmainen vierailupaikka.

Tromson matkailusivut

Shoppailu

Norja on tullut monille tutuksi korkeista hinnoistaan, ja shoppailu maassa on erittäin kallista. Joitain tuotteita kuten norjalaisia villapaitoja ja käsitöitä lukuun ottamatta sinne ei juuri kannata lähteä ostelemaan mitään. Ruokaostoksia maan alhaisimmilla hinnoilla voi suorittaa Rimi, Rima 1000, Kiwi, Prix ja Bunnpris -valintamyymälöissä, jotka ovat auki noin 9-21 (9-18) ja sunnuntaisin suljettuja. Pienemmät ja kalliimmat kaupat kuten Deli de Luca, Narvesen, 7-Eleven ja Mix ovat auki suurimmissa kaupungeissa ympäri vuorokauden.

Yöelämä

Hauskanpitäminen eli alkoholijuomien ryypiskely ja tupakointi ovat Norjassa, jos eivät aina paheksuttuja, niin kalliisti verotettavia harrastuksia - kenties kalliimpia kuin missään muualla maailmassa. Savukkeet maksavat miltei 10 euroa askilta, eikä tupakoiminen ole sallittua juuri missään.

Olut maksaa kätevän Pintprice-verkkosivuston mukaan Norjassa keskimäärin 7,5 euroa per tuoppi, joka Ruotsin tavoin on usein ”Stor Stark” eli 0,4 litraa. Kalleimmillaan olut on yleensä suosituissa turistikohteissa sekä Oslon keskustassa, mutta opiskelijakaupungeista saattaa löytää tarjouksia, jolloin tuopillisen olutta voi saada alle viidelläkin eurolla; tietoa ”halvoista” paikoista saa hosteleista sekä myös kysymällä opiskelijoilta ja muilta nuorilta. Niille, jotka kuvittelevat pussikaljan olevan aina halpa ratkaisu, tuottaa Norja suuren pettymyksen, sillä olutpullo kaupassa maksaa 2-3 euroa ja tämän lisäksi oluen ja muiden alkoholijuomien nautiskelu ulkotiloissa - jopa omalla parvekkeella - on sakon uhalla kiellettyä; tosin nykyisin sivistynyt picnic viinin tai oluenkin kanssa puistossa on juuri ja juuri sallittua.

Viinaa ja viiniä saa Norjassa vain rehellisesti nimetyistä Vinmonopolet-liikkeistä, joissa Alkon tavoin alkoholiprosentti määrää juoman hinnan. Viinipullot maksavat 10 eurosta ylöpäin, ja väkevämmät juomat sen verran, että ne kannattaa jättää hyllyyn. Ylipäätään maan alkoholijuomien hintatasosta saa oikein kuvan, kun ajattelee sitä, että norjalaiset käyvät säästöjen takia hakemassa juomia Ruotsista. Tästä huolimatta alkoholijuomien ryypiskely on Norjassa suosittua puuhaa, ja erilaiset pohjustusbileet kuten myös baarien jälkeen pidettävät jatkot ovat usein varsinaista baari-iltaa mukavampia. Baarit ja yökerhot ovat viikonloppuisin tyhjillään aina puoleenyöhön asti, jolloin ne parin kolmen tunnin ajaksi heräävät henkiin.

Tapahtumat
TapahtumaAika 
Holmenkollenin hiihtokilpailutMaaliskuuMäkihyppyä ja murtomaahiihtoa Oslossa
Norjan kansallispäivä17.5.Railakasta juhlintaa kaikkialla Norjassa
Bergen International FestivalToukokuun loppu12 päivää tanssia, musiikkia ja muuta mukavaa
Summer ParadeHeinäkuun loppuTanssia ja bileita teknon tahdissa Oslossa
Oslo International Jazz FestivalElokuuOslossa tasokkaat jazz-festivaalit kesän päätteeksi
Ultima Contemporary Music FestivalLokakuuSkandinavialaispainotteista musiikkia Oslossa

Lisätietoja tapahtumista Norjassa englanniksi

Lisätietoja

Norjan viralliset matkailusivut
Tietoa Norjasta suomeksi

Norja
Pinta-ala324 220 km²
MaantiedeNorjan eteläosat ovat tiheimmin asuttuja mutta pohjois-Norja on vaikeakulkuista seutua, jossa kesät ovat lyhyitä ja valoisia, talvet pitkiä ja pimeitä. Norjassa on runsaasti järviä ja jokia, ja näistä suurin järvi on Mjosa ja pisin joki Glåma.. Norjan rantaviiva on suurilta osin vuonojen valtaama, ja sen kokonaispituus on peräti 83 000 kilometriä. Maan korkein vuori on Galdhopingen, joka 2469 metrillään on myös pohjois-Euroopan korkein vuori.
IlmastoNorjan ilmasto golfvirran ansiosta yllättävän leuto, ja sen rannikon satamat ovat sulia ympäri vuoden. Norjan rannikko on Euroopan sateisimpia alueita ja etenkin talvisin kovat tuulet ja myrskyt ovat tavallisia. Norjan vuoristoalueilla on talvisin aina lunta, ja Norjasta löytyy myös vuoria, joilla talviurheilua voi harrastaa kesälläkin.
ValtiomuotoPerustuslaillinen monarkia
PääkaupunkiOslo  ( 530 000 asukasta)
Väestö4,6 miljoonaa asukasta
KieliNorja
Aikaero Suomeen-1 tunti
RahaNorjan kruunu (NOK)
ViisumitEuroopan unionin kansalaiset saavat matkustaa, oleskella ja työskennellä Norjassa vapaasti ilman erillisiä lupia tai muita dokumentteja kolmen kuukauden ajan. Maa ei ole osa Euroopan unionia mutta kuuluu Schengen-alueeseen.
RokotuksetSuomessa ja muualla Euroopan unionissa tarvittavat rokotukset pätevät myös Norjassa.
Norjan lippuNorjan kartta: Google Maps
Norja-kuvia: Flickr
Norja Wikipediassa


Teksti: Peter Erik Forsberg
Kuvat: Dreamstime

1.

Enpä ole Norjassa ennen käynyt, Ruotsissa ja Tanskassa kyllä. Artikkeli herättää mielenkiintoa maata kohtaan, täytyypä alkaa tutustua vaihtoehtoihin, kiitos makupaloista.

2.

jaahas..

3.

Hyvä ja kattava artikkeli Norjasta. Pohjoisesta (kuten Nordkapp reissut yms. olisi vielä kiva tietää lisääkin).

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös