Las Palmas on pessyt kasvonsa
13.1.2007
Irwin Goodman ja Veksi Salmi eivät ehkä tehneet parasta mahdollista palvelusta Las Palmasin kaupungille lauluillaan. Niissä oli tietenkin aika paljon totuutta 60- ja 70-luvun matkustavista ja itse kohteesta. Valitettavasti se laulun maine jäi roikkumaan kaupungin ylle, roikkuu siellä edelleen. Tämän päivän Las Palmas on kuitenkin aivan toisenlaisen laulun arvoinen, ainoa minkä siihen voisi jättää vanhasta laulusta on. - Oo Las Palmas.
Kirjoittaja muutti Las Palmasiin talveksi 41 vuotta sitten. Yhdeksän vuotta aikaisemmin oli ensimmäinen suomalainen tilauslento laskeutunut Gandon lentokentälle. Helsinki - Las Palmas lento kesti silloin kaksi vuorokautta. Yhdeksän vuotta myöhemmin ainoastaan 16 tuntia, tänään alle kuusi tuntia.
Neljä vuosikymmentä sitten suomalainen turismi Gran Canarialle alkoi voimakkaasti kasvaa, Aurinkomatkat, Keihäsmatkat ja AK:n matkatoimisto olivat suurtekijöitä. Ensimmäiset ”Suomi baarit” ilmestyivät katukuvaan, hernekeittoa, hapankorppuja, lihapullia, kaikkea kotoista oli tarjolla ja tietenkin taustamusiikkina soi Irwinin Oo Las Palmas. Sataman alue oli ”syntinen” siellä moni sinisilmäinen menetti koko matkakassansa. Las Canterasin turistiranta ei sekään ollut kaikkein turvallisimpia alueita varsinkaan liian syvään korkin päälle astuneilla. Jeremiaksen ravintola lähellä Santa Catalinan puistoa oli päässyt peräti kuuluisaan Michelinin kirjaa, ei ruuan laadun vuoksi, hinnoista oli kyse. Silloisella kahdella suomen markalla sai kolmen ruokalajin aterian ja puoli litraa viiniä.
Vanha kaupunki oli kaunis, edullinen ostospaikka ja turvallinen jopa korkin päälle astuneille. Etelän rannat olivat autiot. Gandon lentokentältä etelään ensimmäinen rakennus oli Maspalomasin majakka. Tänään tuolle välille sijoittuu hotellialue, josta löytyy majapaikka yli 200 000 matkailijalle.
Tämän päivän Gran Canarialla on toisenlaiset kasvot, varsinkin Las Palmasilla. Sikäläiset matkailusta päättävät olivat huomanneet, että etelän rannat vetävät enemmän ja enemmän turisteja. Piti tehdä jotain. Kaupungin kolme vuotta tehtävässään toiminut ensimmäinen naispuolinen pormestari Maria Luzardo saa kiitosta kaupunkilaisilta. Puhtaanapitolaitos tuplasi henkilökuntansa ja tänään Las Palmasin kadut hohtavat puhtautta. Poliisilaitos lisäsi henkilökuntaa. Polkupyörällä, jalan ja autoilla liikkuvaan pr henkiseen virkavaltaan törmää melkein joka kulmassa. Rikollisuus on saatu voimakkaaseen laskuun. Kaupunki on turvallinen, niin turvallinen kuin Helsingin kokoinen kaupunki voi olla.
Las Palmas on koko historiansa ajan ollut kauppakaupunki. Se sijaitsee sopivasti reitillä, jota kautta laivat kulkivat Etelä - Amerikkaan, Etelä Afrikkaan, Australiaan ja Pohjois -Amerikkaan. Täällä tehtiin viimeinen tankkaus. 1800-luvun lopussa Las Palmasista tuli verovapaa satama ja se tietenkin houkutteli kauppiaita saarelle. Verovapaus tämän päivän EU:ssa on tietenkin hieman kaksipiippuinen totuus.
Alun perin Intiasta kotoisin olevat kauppiaat ottivat haltuunsa elektroniikkakaupan, radiot, myöhemmin kännykät, kamerat, televisiot. Kaikkeen annettiin takuu, annetaan edelleen. Valitettavasti se takuu pätee ainoastaan Kanarian saarilla. Useimmat suomalaiset maahantuojat eivät korjaa sieltä ostettuja tuotteita takuun puitteissa. Tulee melko kalliiksi lentää uudestaan Kanarian saarille hakemaan takuun suomaa turvaa. Siitä huolimatta Las Palmas on erinomainen ostoskaupunki.
Lähellä turismin suosimaan Las Canterasia on El Corte Ingles tavaratalo. Kahdessa rakennuksessa oleva ostoparatiisi tulvii laadukasta tavaraa. Valitettavasti saman hintainen tuotevalikoima löytyy esimerkiksi Stockmanilta. Valikoima on El Corte Inglesissä suurempi, mutta hinnat aika lailla samanlaiset kuin kotoisessa tavaratalossa.
Sen sijaan erinomainen ostospaikka sijaitsee edelleen Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Triana katu oli erinomainen ostospaikka 40 vuotta sitten , se on sitä edelleen. Laadukkaita kauppoja, melko edulliset hinnat, tämä on se alue jossa paikalliset tekevät ostoksensa. Vaatteet ovat ehkä hinta laatu suhteessa se paras ostos.
Jos ostokset väsyttävät, kauppahallin vieressä on vanha ja tunnettu tapas paikka (pieniä paikallisia välipaloja) ja niiden jälkeen voi käydä tutustumassa vieressä olevaan Kolumbuksen taloon. Hän vieraili saarella ensimmäisen kerran 1482 matkallaan kohti länttä. Vieressä sijaitseva Santa Annan katedraali on myös tutustumisen arvoinen.
Erinomainen lounas ja miksi ei myös majapaikka on vanhassa kaupungissa sijaitseva Santa Catalina hotelli. Klassikko, 1890 rakennettu hotelli on helmi. Suuri puisto, erinomainen ravintola. Hotelli on historiansa aikana majoittanut yli 60 kuningasta ja valtion päämiestä. Eikä ihan syyttä.
Myös turistialueelta = Las Canterasin alueelta löytyy erinomaisia ravintoloita. Hermanos Carcia on yksi hyvä esimerkki. Paikallisten suosimassa ravintolassa valkosipuliöljyssä kypsennetty kani paikallisten ryppyperuneiden(papas arrugadas) kanssa, annos valkosipuliöljyssä kypsennettyjä katkarapuja ja puoli pulloa hyvää viiniä maksoi yhteensä 11.20 euroa. Osoite on General Vives 59, lähellä Santa Catalinan puistoa.
Las Canterasin uimaranta on myös siistiintynyt. Neljä vuosikymmentä sitten yksi viemäreistä tulosti tuotteensa suoraan uimarannan veteen. Tänään viemärit on vedetty ulkomerelle ja kaupungin uimaranta, jota myös kutsutaan maailman suurimmaksi uima-altaaksi on puhdasvetinen. Nimitys uima - altaasta tulee siitä, että rannan sulkee pitkä riutta, joka varsinkin laskuveden aikana muodostaan pitkän seinän tälle suurelle uima altaalle. Las Palmas on kokemisen arvoinen lomakohde.
Teksti ja kuvat: Jorma Kujanpää
Matkalaukun lukijoiden Kanariansaari-vinkit
Kuvagalleria
- 1.
-
Las Palmasko Helsingin kokoinen? Asukkaita alle 400 000, kun helsingissä yli 550 000!
- 2.
-
eläs ny rupee viilaan pilkkua:/
- 3.
-
Lapsellista pilkunviilausta todellakin. Samankokoinen se on ainakin taloihin katsottuna, jollei isompikin. Paljon viihtyisämpi jokatapauksessa.
- 4.
-
57575757575757
- 5.
-
nojoo ei lasi ole napilleen saman-kokoinen.
- 6.
-
Mutta jos lasketaan kaupungissa oleilevat turistit, jää varmaan Tsadi pienemmäksi?
- 7.
-
Irwinin ja Vexi Salmen ”Las Palmas” ei ole ollenkaan paha laulu; ehkä nyt sekoitetaan ”Si si si” tms örvellyslauluihin. Itse asiassa ”Las Palmas” -kappale on kohdettaan ylistävä: ”…näin talvisin pelkkää lunta, paukkui pakkanen, nyt vietän kuin toiveunta, Las Palmasissa…”.





