Genova - Keskiaikaisilla kujilla
16.5.2008
Auringonpaiste ja merellinen tuoksu. Sataman äänet, purje- ja moottoriveneet laiturissa kertovat, että Genova on merenrantakaupunki. Genovan taustalla häämöttävät kukkulat, joiden rinteille kaupunki on laajentunut. Kaupunki jää Apenniinien ja meren puristukseen. Korkealle rakennetut kerrostalot ihmetyttävät, jopa kauhistuttavat. Korkeuserot eri korttelien välillä ja kapeat kadut vaativat taitavaa autoilijaa ja hyviä hermoja.
Genova on viehättävä ja vähemmän tunnettu kohde täynnä nähtävyyksiä. Genova sijaitsee Ligurian maakunnassa, Tirrenian meren rannalla. Se on yksi Italian metropoleista, jossa asuu yli 600 000 asukasta. Kaupunki valittiin vuoden 2004 kulttuuripääkaupungiksi.
Euroopan laajin säilynyt ja edelleen asuttu keskiaikainen keskusta löytyy Genovasta. Kaupungin kapeilla kiemurtelevilla kujilla voi hetkeksi unohtaa nykyajan ja vaellella päämäärättä ristiin rastiin. Kujilla tosin myös eksyy helposti. Tunnelmaa luovat pienet persoonalliset liikkeet ja tyypilliset trattoriat. Genova saattaa myös hämmästyttää vierailijaa. Sen kujat ovat pittoreskeja, ei-steriilejä reittejä. Pohjoismaiseen puhtauteen tottuneelle kadut tuntuvat likaisilta, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa on kohdata kävellessä erilaisia etnisiä ryhmiä. Genova on viehättävä sekoitus italialaisuutta ja etnisten vähemmistöjen värikkyyttä. Kaupungissa asuu mm. iso afrikkalaisperäinen vähemmistö.
Genovalaiset ovat merenkulku- ja kauppiaskansaa. He ovat kautta aikojen eläneet merenkululla ja hallitsivat läntisen Välimeren kauppaa. Sataman läheisyydellä on edelleen tärkeä vaikutus kaupunkiin. Genovan satama on yksi Italian tärkeimmistä matkustaja- ja kauppasatamista. Konttisatamassa tavaraa lastataan ja puretaan ympäri vuorokauden. Satamasta laivat lähtevät mm. Napoliin ja Sardinian saarelle. Vanhan sataman Porto Antico -aluetta uudistettiin Expoa varten ja se saavutti ansaitsemansa aseman. Alue on muuttunut viihtyisäksi ja nostanut Genovan kiinnostavuutta vierailukohteena. Porto Antico on miellyttävä kohde kävellä myös illan hämärtyessä, kun talojen valot näkyvät kukkuloiden rinteillä.
Lähellä satamaa Sottoripan alueen tyypilliset kaariholvet kertovat ajasta, jolloin kunta määräsi niiden rakennuttamisen, jotta kaupankäynti kukoistaisi uusissa liiketiloissa. Noin 10 vuotta sitten sataman alue ei välttämättä ollut turisteille suositeltu kohde, mutta uudelleen rakentamisen jälkeen siitä on tullut trendikäs vierailualue. Kannattaa pysähtyä nauttimaan runsas aperitiivi joissakin sen alla tai läheisyydessä sijaitsevista baareissa.
Historia
Genovan tasavalta vahvistettiin 1528 amiraali Andrea Dorian toimesta. Amiraali sai kaikki 250 tärkeintä perhettä yhteen ja sopimaan hallintoelimistä,jotka valitsivat tasavaltaa hallitsevat kaksi valtionpäämiestä Dogia.
1800-luvulla Napoleonin valloitusten jälkeen Genova siirtyi Ranskan yhteyteen. Myöhemmin Genova siirtyi Sardinian kuningaskunnan alaisuuteen, jota hallitsi Savoian kuningasperhe kunnes kaupunki liitettiin yhdistyneeseen Italiaan.
Nähtävyydet
Hyvä tapa tutustua Genovan nähtävyyksiin ja historiaan on lähteä järjestetylle kävelykierrokselle vanhaan keskustaan. Lisätietoja kannattaa kysyä hotellilta tai turistitoimistosta.
San Lorenzon kirkko
Tyypillistä genovalaista rakennustyyliä edustavan kirkon historia juontaa aina tuhat luvulle asti. Kaupungin tärkein keskiaikainen nähtävyys.
Palazzi dei Rolli
Genovan rikkaasta historiasta kertovat 1500-luvun palatsiarkkitehtuuri. Unesco on valinnut kulttuuriperintökohteeksi Genovan aatelisten palatsit. Myöhäisrenesassi- ja barokkikauden aikana rakennetut ainutlaatuiset palatsit kertovat Genovan tärkeydestä ja niissä asuneiden perheiden asemasta. Kävelyreittiin kannattaa valita via Garibaldi ja via Balbivia, joilla näitä palatseja voi ihailla.
1500-luvulla syntyi rolli-järjestelmä, eräänlainen majatalosysteemi, jossa arvovaltaiset valtiovieraat tai kunnan virkamiehen saivat yösijan näissä korkeatasoisissa rakennuksissa. Kävelyreitti via Lomellini, piazza Fossatello, via San Luca, piazza Banchi, johtavat kaupungin vanhaan sydämään, joka oli myös aikansa kaupallinen keskus.
Palazzo Ducale
Herttuan palatsi. Mahdollisuus vierailla herttuan vankilassa ja myös Grimaldin tornissa, joka hallitsee kaupunkikuvaa.
Genovan akvaario
Genovan akvaariossa vierailee vuosittain miljoona kävijää. Tutustuminen Euroopan ainutlaatuiseen merimaailmaan ja lajeihin kannattaa aloittaa täältä. 70 allasta vievät välimerellisistä tunnelmista eksoottisempiin elämyksiin Madagaskarin laguuneihin. Akvaario sijaitsee vanhassa satamassa (Porto Antico).
Merimuseo Galata
Elämysmatka ihmisen ja merenkäynnin suhteeseen. Mikä on saanut ihmisen matkustamaan ja liikkumaan merellä? Pysyvä näyttely ja vaihtelevia näyttelyjä. Huolitsijoiden toiminnasta kertova näyttely jatkuu 30.10.2008 saakka. Tiloja käytetään myös erilaisten tapahtumien yhteydessä.
Pasta con Pesto
Genovassa on ehdottomasti maistettava Ligurian keittiön tunnetuinta herkkua pestokastiketta. Tapoja kastikkeen valmistamiseen on monia, mutta kun kastike on tehty Ligurian öljystä ja basilikasta maku on hurmaava. Erilaiset friteeratut mustekalat tai katkaravut kannattaa myös herkutella täällä. Hintataso Genovassa on melko korkea, mutta kohtuuhintaisiakin ravintoloita löytyy.
Genovalaisia kutsutaan Italian laihialaisiksi. Aiheesta on väännetty useita vitsejä. Kerrotaan, että genovalaiset tunnistaa siitä, miten he ilmeilevät kauhuissaan ravintolassa hintoja tutkiessaan.
Ravintolat, Trattoriat, Hotellit
Cantine Squarciafico, piazza invrea 3r
Aina avoinna, hintataso yli 25 €, ei sisällä juomia. Paikallista genovalaista ruokaa modernilla tavalla valmistettuna. Ravintola on rakennettu 1500-luvun palatsin kellariin. Täällä saatat törmätä kuuluisuuksiin.
Ö Beccö Fin, via Pisacane 36r
Suljettu la ja su, hintataso yli 20€, ei juomia. Rento rustiikkinen trattoria. Kannattaa maistaa genovalaista focacciaa.
Barisone, via siracusa 2r
Suljettu su ja ma, hintataso yli 25€, ei juomia. Paikallisten suosima kalaravintola. Perinteinen genovalainen menu: ravioli, fritto misto. Pöytävaraus suositeltava.
Hotel Agnello D’Oro
Pieni perushotelli, joka perustettu vanhan luostarin alueelle. Lähellä Genova Porta Principe -rautatieasemaa ja kaupungin keskustaa. Hintataso kohtuullinen.
Locanda di Palazzo Cicala, Piazza San Lorenzo 16
Historialliseen Cicalan palatsiin perustettu laadukas hotelli. Elegantti hotelli elämyksiä etsivälle turistille. Hintataso korkea: kahdenhengen huone 150 €.
Yhteydet Genovaan
Lentäen Suomesta Milanoon, ja junalla Milanosta (Milano Centrale) Genovaan ( Porta Principe). Matka kestää 1,5 -2 tuntia.
Suomesta voi lentää myös Nizzaan ja junalla Genovaan. Matka kestää noin neljä tuntia.
Genovan matkailusivusto
Ligurian seudun matkailusivut
Teksti ja kuvat: Birgitte Kankaro










