Plaza

Calabria

Seikkailu Calabriassa

30.5.2006

Italia, Calabria

Aavekaupunkeja, äkäisiä mummoja, lohikäärmeitä, merirosvoja, laavakiven kimallusta. Pikkuauto ryömii kapeaa shikaania ylöspäin. Kaiteita tiellä ei ole. Rotkoon on satojen metrien pudotus. Puristan takapenkillä ovenkahvaa rystyset valkoisina. Pikkukivet ropisevat alas rinnettä. Uskallan hädin tuskin katsoa syvyyteen. Kurvia seuraa loputtomiin toinen. Calabria on elämys.

Reunoiltaan rapautuvaa tietä riittää leveydeltään yhdelle kulkuvälineelle. Vuohet väistävät näppärästi vuorenseinämälle.

Olen autoretkellä Aspromonten vuoristossa Calabriassa. Pääsemme hengissä tasanteelle, jolla on kioski, pari tuolia ja pöytää ja nurkan takana hyyskä. Olut pölyisestä pullosta maistuu taivaalliselta. Punaraitainen kissa puskee jalkaani. Kioskiparlamenttiin lasilliselle ja herjojen vaihtoon kerääntyneet paikalliset tarjoavat kissalle punaviiniä. Ei maistu. Kissan ilmeestä päätellen isäntä on taas kovin vitsikäs.

Tasanteelta aukeaa outo maisema: vuoren kylkeen rakennettu, vuosikymmeniä sitten hylätty kaupunki Pentidattilo. Aavekaupungin ullakoita asuttavat tornipöllöt. Torneja kaartelevat haukat. Pääskyset syöksähtelevät kellotapulin läpi.

Merirosvoja ja köyhyyttä

Karu Aspromonten vuoristo kätkee tarinoita, julmiakin. Seudun asukkaat pakenivat aikoinaan turkkilaisia ja marokkolaisia merirosvoja. Sittemmin täältä on paettu köyhyyttä ja työttömyyttä.

Nyt merirosvojen käyttämän Amandoleajoen uoma on kuiva. Rankkasadetta en uskalla näin ylhäällä edes kuvitella.

Vuoristotien varrella kohoavaa keskiaikaista linnaa asuttavat siat ja lampaat. Linnaa tekisi mieli mennä tutkimaan lähemmin. Polut saattavat olla suljettuja, kyltti kertoo.

Mafian kerrotaan kätkeneen kidnappaamiaan ihmisiä aavekaupunkeihin ja hylättyihin linnoihin. Mafiasta ei heitetä huulta, vaikka paikallisten mukaan EU:n myötä laajenneiden markkinoiden takia järjestön mielenkiinto näihin kontuihin on hiipunut.

Kiipeämme yhä ylemmäs serpentiinitietä. Tuuli yltyy, muuten on hiljaista. Ilma on näin ylhäällä jo viileää. 1 300 metrin korkeudelta löydämme kaksi eriskummallista kiveä. Nähtävyydet on nimetty: Lohikäärmeen pää ja Kiehuva maito. Näköala huimaa.

Vuoristoretken kruunaa piknik korkealla mäntymetsän siimeksessä. Uljas männikkö on kuin kotona Suomessa. Nautimme ylelliset retkieväät: aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, punasipulia, munakoisoa, paikan päällä retkikeittimellä kiehautettuja pastaa ja espressoa.

Innokas aloittelija

Italian saappaankärjessä Sisilian naapurissa sijaitseva Calabria on suomalaisille tuore turistikohde. Italialaiset itse lomailevat siellä, mutta kansainvälisenä matkakohteena manner-Italian eteläisin ja köyhin maakunta on vasta innokas aloittelija. Hintataso on edullinen.

Calabrian pinta-alasta yli 90 prosenttia on vuoristoa. Korkeimmat huiput nousevat 1 600 metriin.

Rantaviivaa riittää 800 kilometriä. Jyrkät rantakalliot vuorottelevat hiekkapoukamien kanssa. Calabrian lännenpuoleista, Tyrrhenanmeren rannikkoa kutsutaan auringonlaskujensa takia Violetiksi rannikoksi. Kirkas vesi houkuttelee tiirailemaan värikästä vedenalaista maailmaa. Aloittelevakin, suolavettä pärskivä snorklaaja näkee jo rannan tuntumassa luonto-ohjelmista ja osin lautaselta tuttuja taianomaisia vesiolentoja.

Koko Italia sai nimensä Calabrian muinaisesta kuninkaasta, Italosta. Calabrian vehmaimmat seudut ovat elokuvien idyllistä Etelä-Italiaa: oliivilehtoja, sitruunapuutarhoja, tyräkkiaitoja, viiniviljelmiä. Kaktukset ja petuniat kukkivat, rantapolkujen kivikkoisilla varsilla tuoksuvat villi rosmariini, minttu ja anis. Patikoija voi täyttää vesipullonsa lähteistä.

Seitsemän sisarta

Hypätään laivaan ja lähdetään aamunkoitteessa tulivuoriretkelle Tyrrhenanmerelle. Mantereen ja Sisilian välillä kaartuvista Eolisista saarista asuttuja ovat ”Seitsemän sisarta”: Vulcano, Lipari, Salina, Filicudi, Alicudi, Panarea ja Stromboli. Saariryhmä sai nimensä antiikin tuulten jumalan Aioloksen mukaan. Hän kuulemma pidättelee tuulia jemmassaan saarilla olevassa luolassa.

Vulcanon ja Strombolin tulivuoret ovat edelleen aktiivisia. Vene lähestyy savupatsaita tuprauttelevaa, kipinöitä sinkoilevaa vuorta. Se nousee merestä kuin kangastus. Laavakivi kimaltaa mustana. Ingrid Bergman ja Roberto Rossellini rakastuivat toisiinsa täällä Stromboli-elokuvaa filmatessaan.

Stromboli purkautui viimeksi 2002, ja saaren asukkaat jouduttiin evakuoimaan. Vulcanossa löyhkää tulivuoren hönkäilemä rikkikaasu, mutta saarelle tullaan likoamaan parantavissa kylvyissä ja kuumien lähteiden lämmittämässä rantavedessä. Saarista suurimmalla, Liparilla, voi lomageologi ihmetellä mustan laava- eli obsidiaanikiven lisäksi valkoista hohkakiveä.

Historia käy iholle

Mennään shoppailemaan Calabrian suurimpaan kaupunkiin, moderniin, ei kovin pittoreskiin Reggio di Calabriaan. Kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä 1908 ja rakennettiin uudelleen.

Historia käy täälläkin iholle. On juhlapäivä, Madonna della Consolationen päivä. Kaupungin pääväylä on piukassa väkeä. Yritän tarpoa tien yli kohti houkuttelevia vaatekauppoja, kun äkäinen mummolauma piirittää minut. Kadun täydeltä partiolaisia, torvisoittokuntia, nunnia, ilmapalloja, kirkonmiehiä, hattaroita vyöryy ohi. Mummot eivät salli turistin puikahtaa kulkueen läpi.

Samalla kadulla velloi verinen mellakka vuonna 1971, kun Reggio di Calabria menetti asemansa maakunnan pääkaupunkina Catanzarolle. Vihaiset reggiolaiset nousivat karabinieereja vastaan. Mummot muistavat päivän hyvin. Tänään surraan taistelun marttyyreja.

Stressaavaa autoilua

Paetaan pelottavia mummoja ostoksille Pizzon pikkukaupunkiin. Calabria sopii omatoimisille matkailijoille. Auto kannattaa vuokrata, mutta paikallinen tapa tunkea kiinni edellä ajavan puskuriin tekee autoilusta stressaavaa. Liikennevaloista piitataan harvoin. Muiden kulkuneuvojen liikkeitä on seurattava herkeämättä, henkensä kaupalla. Tavallinen menopeli on katollinen kolmipyöräinen vespa, jota kutsutaan ampiaiseksi. Sen ajuri ei tarvitse ajokorttia, koska ratti puuttuu.

Pizzosta löydän huumaavia kenkäkauppoja ja herkkupuoteja. Läheinen Tropean kaupunki on sievä kuin postikortti. Rakastavaiset tuijottavat turkoosia merta rantatasanteelta. Istun hengähtämään Pizzeria Turriin. Ilta tummuu. Pentidattilon aavekaupungissa ehkä ulvovat jo vuoriston sudet. Lauttamatka Sisiliaan San Giovannista kestää puoli tuntia. Messinansalmessa vaanivat Skyllan kalliot kuusipäisine hirviöineen ja Kharybdiksen pyörreaallokko.

Calabria
2,2 miljoonaa asukasta
Pääkaupunki Catanzaro
Suurin kaupunki Reggio di Calabria, 170 000 asukasta
Lentokenttä Lamezia Termessä

Netissä
www.turismo.regione.calabria.it
www.parks.it
www.calabriaonline.it
www.dolcevita.it
www.initaly.com
www.camping.it
www.hostels-aig.org

Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Teksti ja kuvat: Kirsti Salokangas

1.

Oltiin äkkilähdöllä Italiassa, Capo Vaticanossa…uskomattoman hieno loma, ruoka oli loistavaa, ihan mahtavat näköalat, Tropeassa kävimme illallisella useasti tuntui kuin olisit ollut jossain 1700-lluvulla, ei voi olla olemassa somempaa kaupunkia. Nyt ollaan luettu jo useampi vuosi italiaa, sen sanon että Italia e fantastico !

2.

Mukava kuulla, että pidit Tropeasta. Olit varmaan omatoimimatkalla, koska en ole huomannut, että joku matkatoimisto tekisi matkoja Calabriaan. Olen ollut kaksi kertaa Capo Vaticanossa, Santa Maria kylässä, toukokuussa. Ajankohta on mitä ihanteellisin. Luonto on vihreää ja kylässä oli rauhallista (joidenkin mielestä liiankin rauhallista). Harmi vain, että Finnmatkat lopetti matkansa kohteeseen. Elokuu on varmaankin tosi vilkas, koska italialaiset itse tulevat lomalemaan Capo Vaticanon seuduille. Tyydyttävä italiankielen taito oli paikallaan. Matkasta saa enemman irti, kun pystyy keskustelemaan asukkaiden kanssa heidän omalla kielellään. Toivon vielä palaavani Calabriaan.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös