Plaza

Irlanti, Dublin, perhematkat

Me - äiti Anna-Mari (30v), isä Toni (29v) ja pojat Joel (3,5 v) ja Anton (10 kk) - asumme tällä hetkellä pohjoisessa Englannissa, Newcastlessa. Emme olleet koskaan käyneet Irlannissa ja Dublin kiehtoi kovasti, päätimme tehdä pienen kesälomareissun naapurisaarelle. Vähän arvelutti kaupunkimatkailu pienten miesten kanssa, Dublinkin kun on kuuluisa lähinnä pubeista ja Guinnesistä eikä niinkään lapsille suunntauista aktiviteeteista.

Äiti otti asian hoitaakseen ja etsi halvat lennot Internetistä Ryanairilta. Ryanairilla on mukava lentää lasten kanssa kahdestakin syystä: rattaita saa käyttää koneen portaille asti ja lapsiperheet pääsevät ensimmäisenä koneeseen sisälle vaitsemaan mieluiset paikat. Ja kun koneesta laskeudutaan määränpäässä rappuset alas odottavat rattaat sopivasti maassa pientä matkustajaa. Päätimme pärjätä vain käsimatkatavaroilla näin lyhyen reissun. Sylilapsi sai viedä vain rattaat ja oli tällä kertaa kallein matkustaja, kun sylilapsen hinta aina vakio. Me muut saimme kuljettaa jokainen 10kg tavaraa matkustamoon sopivassa laukussa. Koska Anton matkusti sylilapsen tittelillä emme voineet käyttää Internetin Check In:iä vaan jouduimme varaamaan kentälle riittävästi aikaa tätä varten.

Tavoitteena oli, että voisimme viettää kolme kokonaista päivää Dublinissa, mutta yöpyä vain kaksi yötä Bed & Breakfast-majoituksessa. Niinpä lentomme lähtikin lauantaina aamulla aikaisin Newcastlesta ja paluulentomme myöhään maanantai-iltana Dublinista. Majoitus haluttiin aivan ydinkeskustasta, jotta pystyisimme kätevästi liikkumaan kävellen keskustaan rattaiden kanssa ja piipahtamaan majapaikassa päiväunilla aina puolen päivän jälkeen. Äiti löysi Internetistä edulisen ´Glen´s Guest House´- majatalon, jossa oli perhehuone vapaana ja matkasänky Antonia varten.

Reissuun pakkasimme matkaevästä ja viihdykettä poikia varten lennolle: muutaman lelun, rusinoita, juomista, maissinaksuja, hedelmiä ja pari kirjaa. Luotimme, että Ryanairilta saa puuhapussin Joelille ja niin saimmekin. Ryanairin koneesta saa ostaa syötävää ja juotavaa, mutta lentolippujen hintaan ei sisälly mitään. Joel kantoi ikiomaa Posti Pate-reppua, joka oli täynnä leluja ja herkkuja. Varsinaisina matkatavaroina meillä oli vain välttämättömät vaatteet ja kengät sekä Ergo-kantorinkka Antonille, jos isoveli haluaa lepäillä rattaissa välillä. Vaippoja ja vauvan soseita päätimme ostaa paikan päältä.

Lauantai 22.7.2006

Tilataksi hakee meidät aamulla kentälle kello 5.40. Rattaat, uniset pojat ja matkatavarat pakataan autoon ja reissu alkaa. Kentällä ei onneksi ollut ruuhkaa, pääsimme vähällä jonottamisella Check In:in kautta verovapaalle alueelle kahville ja syöttämään pojille aamupalaa ja vaihtamaan Antonille vaipan. Kentällä oli onneksi lasten puuhapaikka, jonka läheisyyteen asetuimme, jotta pystyimme pitämään Joelia silmällä samalla, kun syötimme Antonille rattaissa sosetta ja joimme itse aamukahvit. Joel odotti kovasti lentokoneeseen pääsyä. Kone lähti ajallaan kello 7.20 ja lapsiperheenä pääsimme jonottamatta koneeseen. Rattaat jätimme koneeseen vievien rappusten juureen, josta henkilökunta nosti ne lähtiessä ruumaan.

Antonia väsytti koneessa ja vähän myös kiukutti. Onneksi aamulento kesti vain vajaan tunnin, Joel keskittyi katsomaan kirjaa, piirtämään ja napostelemaan eväitä, ihme kyllä. Yleensä ei malta kovin hyvin pysyä paikallaan.

Dublinin kauniiseen kesäaamuun saavuimme aikataulussa ja otimme kentältä kaksikerroksisen bussin kohti keskustaa. Lähtiessä olimme hankkineet kartan ja Lonely Planetin. Majapaikkamme oli aivan lähellä bussiasemaa. Äiti ja Joel kiipesivät bussissa yläkertaan katsomaan maisemia ja isä jäi nukuttamaan jo todella kiukkuista Antonia alakertaan. Anton nukahti onneksi, kun bussi lähti liikkeelle.

Bussiasemalta suunnistimme suoraan majataloon. Huonetta emme vielä saaneet, mutta pääsimme vessaan, saimme vaihdettua Antonin vaipan ja jätimme matkatavarat majatalon aulaan. Majapaikalta lähdimme kävelemään kohti Temple Bar-aluetta. Äiti ja Isä halusivat juoda yhdet Guinnesit. Joel jaksoi kävellä rattaiden vieressä ja ihastella Dublinin hassuja patsaita. Matkalla törmäsimme todella pelottavaan piruun (katutaiteilija), jota Joel pelkäsi. Astuimme ensimmäiseen pubiin Temple Barin alueella. Pubissa ei ollut meidän lisäksemme kuin kaksi vanhaa herrasmiestä. Tilasimme Joelille mehua ja vanhemmille Guinnesit ja istuimme alas. Anton oli pirteä päiväunien jälkeen eikä halunnut olla rattaissa. Äiti ja isä viihdyttivät Antonia vuorotellen, nopeana poikana Anton onnistui kuitenkin pudottamaan isän täyden Guinnes-tuopin kivilattialle. Tuoppi meni pirstaleiksi ja juoma valui pitkin lattiaa. Herrasmiehet eivät tässä vaiheessa reagoineet ja pubin henkilökunta kiiruhti siivomaan sotkun. ”Accidents happens”, ”ei haittaa”. Paikalliset herrasmiehet eivät olleet yhtä suvaitsevaisia, kun havahtuivat tapahtumaan. Toisen herrasmiehen kassi oli lattialla eikä hän ollut nostanut sitä Guinnesin tieltä. Kassin pohja kastui ja me olimme ”Stupid people” ja ”Stupid kids” ja herrasmiehet halusivat valittaa meistä ravintolapäälliölle. Se siitä irlantilaisten luontaisesta ystävällisyydestä.

Jatkoimme matkaa ja kävelimme pitkin ja poikin Dublinia loppu päivän. Kävimme välillä hotellissa päiväunilla, syömässä lapsiystävällisessä pienessä italialaisessa ravintolassa ja ostimme keskustan marketista Antonille vaippoja ja soseita.

Majatalon huone oli hintaansa nähden hyvä ja tilava. Antonille oli luvattu matkasänky ja vuodevaatteita ja pyyhkeitä oli meille tuotu iso kasa. Asuimme pohjakerroksessa ja rattaat saimme huoneen oven eteen. Yö meni hyvin vaikka nukuimme kaikki samassa huoneessa, oli kuuma ja Anton heräsi 3 kertaa yön aikana. Onneksi Joel nukkui kuin tukki.

Sunnuntai 23.7.2006

Majatalon aamiainen oli positiivinen yllätys. Syöttötuolia ei tosin majapaikassamme ollut. Vaikeutti hieman äidin ja Antonin aamiaista. Lähdimme aamupalan jälkeen Dart-junalla 20 minuutin matkan päähän rannikolle Howth:in entiseen kalastajakylään, nykyiseen turistikohteeseen ja veneilypaikkaan. Kylä oli kaunis ja maisemat upeat. Vedessä näkyi paljon hylkeitä, joita Joel kutsui ”dinosauruksiksi” ja hieman arasteli. Anton viihtyi hyvin Ergossa ja Joel pääsi välillä rattaisiin. Howth:issa oli hieno leikkipuisto missä Joel pääsi purkamaan energiaa. Söimme ’fish and ships´ paikallisesta kioskista. Lähdimme junalla takaisin majatlolle päiväunia varten.

Ilalla katselimme kaupunkia ja ihastelimme kauniita vanhoja rakennuksia, kirjoitimme postikortit ja kävimme syömässä Burger Kingissä. Yö meni samaan malliin kuin ensimmäinen.

Maanantai 24.7.2006

Pakkasimme aamupalan jälkeen tavarat valmiiksi ja veimme majatalon aulaan. Lähdimme kaupungille katsastamaan katedraaleja ja Guinnesin panimon sekä ostamaan Joelille luvatun matkamuistonallen ja kotiin Guinnes-julisteen. Olisimme halunneet osallistua ’Viking splash Tour’-kiertoajelulle, jossa osa matkasta olisi menty armeijan vanhalla ’amphibio autolla’ vedessä, mutta Anton olisi voinut osallistua vain maaosuuteen (ikäraja veteen 3 vuotta), joten jätimme ajelun tällä kertaa väliin.

Upea St Patricks-katedraali vaikutti pojatkin niin, että hiljenivät kahdeksikymmeneksi minuutiksi.

Antonia alkoi kiertely väsyttää iltapäivällä, joten palasimme hissukseen majatlolle huoltotoimiin ja hakemaan tavarat. Anton kokeili ensimmäisen kerran rappusten nousua majatalon käytävillä isoveljen perässä. Hyvin sujui. Kiukkuinen pieni mies viihtyi hetken äitin hiusharjan kanssa lattialla ja lähdimme hyvissä ajoin bussilla kentälle.

Kentällä oli ruuhkaa ja jonotusta riitti. Toiveissa oli pikainen kotiin paluu, kun molemmat pojat kiukuttelivat eikä Anton rauhoittunut rattaisiin ollenkaan. Lento oli vielä tietenkin myöhässä ja olimme kaukana ravintoloista ja kaupoista lähtöportilla, kun asia selvisi. Anton oli pakko päästää konttailemaan likaisia lattioita pitkin ja Joel lahjoa karkkipussilla ja mehulla odottelemaan konetta suht koht rauhassa.

Lentokoneessa jouduimme jo tilaamaan Joelille pizzaa ja mehua ja vanhemmille limpparia, että jaksoimme kuunnella Antonin kiukuttelua. Äitin rannekoru kelpasi viihdykkeeksi, kunnes meni rikki ja helmet kierivät pitkin koneen lattiiaa. Perillä Newcastlessa kiiruhdimme taksiin ja huristimme onnellisesti kotiin, jossa pienet väsyneet matkamiehet nukahtivat saman tien kello 00.20.

Teksti ja kuvat: Anna-Mari Mattila

Kuvia Dublinista Fotopankissa