Plaza

Kastilia - La Mancha, Don Quijote, Espanja

Espanjaan voi tutustua monella eri tavalla. Yksi taatusti tavallisuudesta poikkeava on kulkea Don Quijoten jalanjäljillä. Cervantesin kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa La Manchan ylänköalueelle Keski-Espanjassa. Tasainen lähes rannaton lakeus lammaslaumoineen ja tuulimyllyineen on tuntematon useimmille espanjalaisista, turisteista puhumattakaan. Täältä puuttuu matkailun  kannalta yksi olennainen elementti, uimarannat. Turistimassojen puuttuminen heijastuu luonnollisesti myös hintoihin. La Mancha on halpaa aluetta matkailla. Nähtävyyksiä löytyy, Almagron pieni historiaa pursuava kaupunki, Puerto Lapicen Don Quijote majatalo, Valdepenasin viinituotantoalue, Campo de Criptainan  tuulimyllyt, Damielin luonnonsuojelualue (varsinainen lintuparatiisi) jne.

Cervantes tuskin tarkoitti Don Quijotea matkakirjaksi, mutta kyllä se toimii siinäkin tehtävässä,  kunhan aika-ajoin muistaa kuunnella Sancho Panzan maalaisjärjellä annettuja ohjeita. Ennen kaikkea La Mancha on alue, jossa voit tutustua todelliseen Espanjaan, ilman lainausmerkkejä.

Mielevä Hidalgo Don Quijote Manchalainen

”Eräällä Manchan paikkakunnalla, jonka nimeä en huoli palauttaa mieleen, eli taannoin muudan niistä hidalgoista, joilla oli peitsi orrella, vanhanmallinen nahkakilpi, hevosluuska ja vinttikoira. Hidalgomme ikä hipoi viittäkymmentä, hän oli lujarakenteinen, luiseva, kasvoiltaan laiha. Väitetään, että hänen nimensä oli Quisada tai Quesada, vaikka todennäköisesti olettamusten  mukaan käy uskottavaksi, että hänen nimensä oli Quejana. ”Näin esittelee Miguel de Cervantes Saavedra maailmankuulun vaeltavan ritarinsa. Esikuvalla oli maatila,  jossa hänen lisäkseen asui emännöitsijä, sisarentytär ja renkipoika. Cervantes jatkaa kertomustaan kirjan alussa. ”Tulee siis tietää, että mainittu hidalgo joutoaikoinaan(joita oli enin osa vuotta) antautui lukemaan ritariromaaneita sillä halulla ja nautinnolla, että melkein kokonaan unohti metsästyksen, vieläpä talouden hoidonkin. Niin hillittömäksi kasvoi hänen lukuhalunsa, että myi monta tynnyrinalaa viljelysmaata ostaakseen luettavakseen lisää ritariromaaneita. Lukiessaan hidalgomme kulutti siihen yöt ja päivät, unen vähyys liian lukemisen kanssa kuivasi lopulta hänen aivonsa siinä määrin, että häneltä meni järki sekaisin.”

Rosinante ja Don Quijote

Hidalgomme päätti lähteä kiertämään maailmaa ja toteuttamaan samalla urotöitä, joista kerrottiin ritarikirjoissa. Ensin hän tarkasti varusteet ja sitten katseli hevosluuskaansa, joka ritarin silmin oli uljaampi, kuin  El Cidin Babicea tai Aleksanteri Suuren Bukefalos. Hän mietti neljä päivää ja neljä yötä sopivaa nimeä uljaalle ratsulleen ja päätyi omasta mielestään  loistokkaaseen nimeen Rosinante. Samalla hän päätti muuttaa oman nimensä paremmin ritarille sopivaksi. Kahdeksan päivän pähkäilyn  jälkeen  nimeksi tuli  Don Quijote, ja jotta kaikki tietäisivät, mistä hän on kotoisin nimen perään tuli kotimaakunta La Mancha. Kaikilla oikeilla vaeltavilla ritareilla(ritariromaanien mukaan) tuli olla nainen, joka olisi hänen sydämensä  valtiatar ja jonka kunnian ja kauneuden vuoksi hän taistelisi.

”Sillä, ajatteli Don Quijote, kun tapaan jättiläisen, niin kuin vaeltavilla ritareilla on tapana, ja pudotan hänet satulasta ensi töytäisyllä tai halkaisen hänet kahtia, sanalla sanoen voitan hänet, eikö silloin ole hyvä, että  on joku jonka luo hävinneen täytyy mennä, lankeamaan valtiattareni eteen polvillensa ja sanoa nöyrällä äänellä.
-Minä Caraculiambron, Mandrilan saaren herra, jonka kaksintaistelussa voitti oiva ritari Don Quijote de la Mancha. Hän antoi tehtäväkseni saapua Teidän armonne eteen, jotta Teidän Korkeutenne päätäisi minun suhteeni mielensä mukaan.”

Eräässä kylässä, Don Quijoten kotipaikan lähellä asui nätti, hieman pullukka maalaistyttö, jota ritarimme  tytön tietämättä oli rakastanut. Hänet hidalgomme valisti sydämensä valtiaaksi. Tytön nimi oli Aldonza Lorenzo, eikä se nimenä ollut Don Quijoten mielestä tarpeeksi ylhäinen. Sopivampi nimi, prinsessallekin kelpaava oli Dulcinea ja koska neito oli kotoisin Toboson kylästä, tuli koko nimeksi Dulcinea Tobosolainen .

Sancho Panza

Don Quijoten miettiessä ritarielämän perusarvoja, oli hänen emännöitsijänsä yhdessä kylän parturin ja kirkkoherran kanssa polttanut kaikki ritariromaanit ja muurauttanut kirjaston oven umpeen pelastaakseen isännän jo alkaneelta hulluudelta, valitettavasti kaikki oli jo myöhäistä.Ollakseen  täysin varustautunut ritariretkiä varten hidalgomme tarvitsi vielä aseenkantajan.

Naapurissa asui kunnollinen (jos sellaista mainesanaa voidaan antaa köyhälle) talonpoika nimeltään Sancho Panza. Don Quijote kehotti tätä yksinkertaista miestä ryhtymään tehtävään. ”Lähde hyvillä mielin, sillä voihan käydä niin, että isäntäsi valloittaa esimerkiksi jonkun saaren ja nimeää sinut sen käskynhaltijaksi”. Näihin ja muihin lupauksiin luottaen Sancho Panza  jätti vaimonsa ja runsaan lapsilaumansa, nousi aasinsa Harmon selkään ja ratsasti Don Quijoten kanssa kohti mittavia seikkailuita.

Toimii tänäkin päivänä

Mielevän manchalaisen tarina on loistava kuvaus 1500-1600 lukujen Espanjasta. Tämän muikean  historian voi huoletta siirtää suoraan nykypäivään. Cervantes oli näkijä.  Espanjaan matkustava, joka haluaa nähdä isäntämaansa todelliset kasvot, ei voi jättää Don Quijotea, eikä La Manchaa väliin. Itse kirjaa lukiessaan ei voi välttyä siltä ajatukselta, että Cervantes ei tullut hyvin toimeen aikansa vallanpitäjien kanssa, niin paljon piikkejä kirjallisesta ruusupuskasta löytyy. Kirjoittaessaan ritaristaan hän vertasi sitä valtioon. Jos sitä ei lukija ymmärtänyt, ei mitään mennyt hukkaan. Hän vastasi kerran  kirpeään arvosteluun  sanomalla:

- En kirjoittanut tätä lukutaitoisille tolloille, jos edes vähän ymmärrätte mitä tarkoitan, silloin kirja on löytänyt oikeat lukijat.

Don Quijoten palvelija Sancho Panza edusti Cervantesille Espanjan kansaa. Sancho yritti kertoa isännälleen, että monikätiset jättiläiset olivat itse asiassa tuulimyllyjä. Kirjoista ritarioppinsa  hankkinut Don Quijote ei tietenkään voinut hyväksyä lukutaidottoman maalaisjuntin ajatuksia, ei edes sen jälkeen kun tuulimyllyn siipi oli  pudottanut ritarimme ratsun selästä. Nämä jättiläiset ovat tänäkin päivänä nähtävissä Campo de Criptainan kylän laidalla. Jos sallitte, tässä olisi mielevä suositus. Istukaa Posada de Don Quijoten majatalon terassin varjossa (ritarin patsas vartioi vieressä) juokaa lasi tai kaksi viiniä, syökää manchego juustoa, ottakaa käteenne Cervantesin Don Quijote ja sukeltakaa espanjalaiseen elämään. Hyvää matkaa.
Kuvia Espanjasta Fotopankissa

Teksti ja kuvat: Jorma Kujanpää