Valladolid – Virkeä viinikaupunki Pohjois-Espanjassa
7.4.2010
Espanjan entinen pääkaupunki Valladolid ei kuulu maan suosituimpien vierailupaikkojen joukkoon, mutta tämä rento ja ystävällinen kaupunki on erinomainen vierailupaikka. Ensiluokkaiset ruoat ja viinit, hienosti entisöity kävelykeskusta, opiskelijahintainen juhliminen ja yksi maan parhaista museokokoelmista tarjoavat näkemistä ja tekemistä useaksikin päiväksi. Vain tunnin matkan päässä sekä Madridista että Pohjois-Espanjan rannikolta, Valladolidissa kannattaa joskus käydä pistäytymässä.
Matkustaminen Valladolidiin
Suomalaiset matkatoimistot eivät tee matkoja Valladolidiin, mutta kaupunki on halpalentoyhtiöiden suosiossa ja näin sinne on melko helppo siirtyä eri puolilta Eurooppaa. Ryanair lentää kaupunkiin Lontoon Standsteadin kentältä, Brysselistä, Düsseldorfista ja Milano-Bergamon kentältä. Muita vaihtoehtoja voi katsella Ebookersin tai PopTravelin sivuilta suomeksi.
Madridista on helppo siirtyä niin junalla kuin linja-autollakin 200 kilometrin matkan Valladolidiin. Matka junalla maksaa 10-30 euroa suuntaansa, ja nopeimmillaan juna kulkee matkan alle tunnissa. Jos lipun ostaa vähintään 15 vuorokautta ennen matkan alkamista, saa tuntuvan alennuksen. Linja-autolla matkustaminen on suurinpiirtein saman hintaista, mutta matka kestää pari kolme tuntia.
Espanjan rautateiden aikataulut, reitit ja lipunvaraus (englanniksi)
Alsa-yhtiön linja-autojen varausjärjestelmä (englanniksi)
Liikkuminen Valladolidissa
Valladolidin lentokenttä sijaitsee noin 15 kilometrin päässä keskustasta, ja klo 04:15-19:20 kentän ja keskustan väliä kulkee edullinen bussikyyti. Myös taksi on kohtuuhintainen (noin 20 euroa).
Valladolid ei ole mikään pikkukaupunki, mutta sen keskustassa on hyvä liikkua kävellen eikä julkiseen liikennevälineisiin joudu turvautumaan kuin lentokenttämatkoilla. Hotelli kannattaa varata ydinkeskustasta, sillä sen ulkopuolella on hyvin vähän nähtävää.
Majoitus
Valladolidissa on hyvä valikoima hotelleja, tungosta kaupunkiin ei ole ja monet majapaikat ovat kohtuhintaisia. Kaupungin pääaukio Plaza Mayor on paras paikka yöpyä, ja sen laidalta löytyy Hotel Imperial. Enemmän hotelleja löytyy matkalla kohti rautatieasemaa Campo Grande –puiston vierestä, ja täällä hinnat ovat pääaukiota alhaisempia. Internetin varauspalveluiden kautta kahden hengen huoneet maksavat alhaisimmillaan noin 50 euroa, paikan päältä löytyy hotelleja, joissa kahden hengen huone maksaa 35-40 euroa.
Booking.com - Suomenkielinen varauspalvelu
EuropApart - Yksityismajoitusmahdollisuuksia (englanniksi)
HostelBookers.com - Ilmainen varauspalvelu (englanniksi)
Ruoka ja ravintolat
Espanjassa on tunnetusti erinomaiset ruoat, ja Valladolidissa monet maan herkut ovat tarjolla edullisesti ja monipuolisesti. Kastilia ja Léonin pääkaupunkina Valladolissa voi syödä parhaiten tämän maakunnan herkkuja, jotka ovat samanlaisia Madridin ja muun Keski-Espanjan ruokien kanssa. Kuten muuallakin Espanjassa, viini, juustot, leikkeleet serrano-kinkun johdolla ja oliiviiöljy ovat tärkeässä asemassa ruokailussa ja ruoanlaitossa. Myös yleensä ennen lounasaikaa ja iltaisin syötävät tapakset ovat täälläkin helposti saatavilla. Mikäli haluaa maistaa seudun omia ruokia, ovat sian- ja lampaanliha täällä parhaimmillaan, ja etenkin lampaanlihaan erikoistuneita ravintoloita kaupungissa on useita.
Kaikkein tunnetuimpia Kastilian ruokia ovat guisot eli lämpimät ateriat ja asadot eli grillatut tai paistetut lihat. Paikalliset viinit, etenkin Ribera del Duero, mutta myös Cigales ja Rueda ovat eräitä Espanjan arvostetuimpia, ja maakunta on tunnettu myös erinomaisista embutidos-makkaroista, juustoista ja jälkiruoista. Suurin osa ruoista on muhennoksia tai grillattuja, ja jälkiruoka kuuluu poikkeuksetta ateriaan. Morcilla eli verimakkara, vasikanliha, vihannekset kuten linssit ja vihreät pavut sekä keitot, joissa usein on valkosipulia, kuuluvat osaksi tyypillisiä paikallisia aterioita. Juustoista queso castellano eli vuohenjuusto on maakunnassa maistamisen arvoista.

Tapakset, joita Pohjois-Espanjassa kutsutaan usein pinchos-nimellä, eivät enää ole niin halpoja kuin aikoinaan, mutta ne ovat erinomaisia niin pääruokana kuin pikkupurtavanakin. Suuressa osassa Espanjaa tapaksia tuodaan ravintoloissa ja baareissa juoman kanssa pöytään maksutta, mutta Valladolissa ei tällaista tapaa ole. Niinpä suuri osa tapaksia haluavista siirtyy ennen myöhään tarjottavaa lounasta tai sitten illalla kahdeksan yhdeksän maissa Calle Correoksen varrelle, sillä täältä löytyvät monien mielestä kaupungin parhaat tapas-baarit. Tapasten joukossa on useita kasvissyöjällekin sopivia annoksia, ja lihattomat tapakset ovat huomattavasti liha- ja kalaruokia sisältäviä tapaksia edullisempia.
Raciones on tapaksen kaltainen annos, mutta se on suurempi ja niitä syödessä on hyvä kun paikalla on vähintään kaksi henkeä. Suosittuja tapaksia ovat serrano-kinkku (jamón Serrano), oliivit, juustot, patatas bravas eli tuliset perunat, paistetut sienet ja makkarat, mutta erilaisia vaihtoehtoja on miltei loputon määrä. Hyvä aika vierailla Valladolissa ovat vuotuisat, yleensä lokakuussa pidettävät tapas-kilpailut, ja myös syys-lokakuun Valladolid-festivaalien aikaan monet ravintolat tuovat ruokansa esille kadulle ja antavat maistiaisia.
Hyviä ravintoloita löytyy erityisesti Plaza Mayorin sekä ydinkeskustan Correos-kadulta, joilla voi syödä ensiluokkaisia mutta ei niinkään edullisia ruokia. Katedraalin läheisyydessä on hyvä määrä etenkin opiskelijoiden suosiossa olevia ruokaloita ja baareja, joista monet ovat auki yömyöhään. Lounasaika (noin klo 13-15) on hyvä aika kohtuuhinnalla maistella paikallisia ruokia, mutta illalliset kaupungissa tuppaavat yksinkertaisia ruokaloita ja baareja lukuun ottamatta olemaan miltei kotimaan hinnoissa.
HappyCow - Kasvisruokia tarjoavia ravintoloita (englanniksi)
Nähtävyydet
Plaza Mayor on kaupungin upea keskusaukio, ja se sijaitsee muutama vuosi sitten entisöidyssä vanhassakaupungissa, jossa liikkuminen on autojen miltei totaalisen puuttumisen takia miellyttävää. Plaza Mayorin laidalla on kaupungintalo, ja suuren aukion laidoilla on paljon terasseja, joilta elämänmenoa on mukava tarkkailla.
Varsinaisia nähtävyyksiä on useitakin aivan aukion liepeillä, ja kuten muuallakin kaupungissa, museot ovat ensiluokkaisia vanhassakin osassa. Museo de San Joaquin y Santa Ana, joka sijaitsee parin minuutin kävelymatkan aukiolta pitkin Pasion-katua, on uskonnolliseen esineistöön erikoistunut museo, josta löytyy taidokkaita veistoksia, kappeli ja muutama Goyan työ.
Museo Patio Herreriano sijaitsee sekin pääaukion liepeillä, heti sen takana kaupungin markkinapaikan, Mercado del Valin vieressä, ja sen suojista löytyy espanjalaista nykytaidetta vuodesta 1918 nykypäivään. Valladolidin seudun historiasta kiinnostuneet voivat käväistä lähellä pääaukiota sijaitsevassa Museo de Valladolidissa, joka on vanhan ajan tyyliä edustava arkeologinen museo ja josta löytyy esineistön lisäksi taidegalleria.
Plaza Mayorista noin puolen kilometrin matkan päässä sijaitseva Plaza de San Pablo –aukio on miellyttävä käyskentelypaikka puistikoineen, ja sen laidalla sijaitsevan San Pablon julkisivu on tunnettu kautta Espanjan. Tämä vain jumalanpalveluksiin keskittynyt katedraali on rakennettu useita tyylisuuntia mukaillen, ja tutkimista sen ulkopuolellakin riittää toviksi. Kirkon vieressä sijaitsee museo, jota yleisesti pidetään yhtenä maan parhaista: Museo Nacional de Escultura. Se sijaitsee 1500-luvun kulta-ajoilta peräisin olevassa Palacio de Villenassa, ja sen suojista löytyy etenkin espanjalaisen renessanssin mestariteoksia.
Lisää museoita Valladolissa on vielä muutama, ja yksi parhaisa on Museo Oriental, joka sijaitsee suuren Campo Grande –puiston vieressä. Puisto on itsessään nähtävyys, ja siellä voi vaellella tai istuskella yhdellä sen lukuisista terasseista – erityisen paljon näitä on Plaza de Zorrilla –aukion vieressä, jossa sijaitsee myös kaupungin turisti-info. Itse museo keskittyy nimensä mukaisesti kaukoitään, ja etenkin Kiinaan ja Filippiineihin, missä espanjalaiset lähetyssaarnaajat olivat maan vaurauden aikoina aktiivisina satojen vuosien ajan. Etenkin kiinalainen taide on näkemisen arvoista, ja myös erilaiset esineet, kuten norsunluusta tehdyt filippiiliniläiset veistokset hätkähdyttävät nekin monia.
Muualla kaupungissa on lisää nähtävää, kuten kaupungin keskeneräinen, vaikutuksen tekevät katedraali, jossa voi käydä vain jumalanpalveluksessa tai vierailulla sen museossa. Museo Diocesano y Catedralicio esittelee katedraalin alkuperäisiä, suuruudenhulluja malleja, mihin nähden rakennettu katedraali vaikuttaa melkoiselta pettymykseltä.

Miguel de Cervantes, joka on tullut tunnetuksi lähinnä Don Quijoten kirjoittajana, asui Valladolissa vuonna 1605, jolloin romaanin ensimmäinen osa ilmestyi ja teki Cervantesista varsin tunnetun. Hänen museoksi muutetussa talossaan, Museo Casa Cervantesissa kannattaa ehdottomasti vierailla kaupungissa käydessä.
Indigoguide - Tietoa Valladolidin nähtävyyksistä (englanniksi)
Shoppailu
Valladolidin vanha keskusta on erinomainen paikka tehdä ostoksia, ja suomalaisen mielestä miltei kaikki kaupungissa myytävä tuntuu melko edulliselta. Hyvä ostos on tietenkin tienoon oma makeinen, Mantecados de Portillo. Myös seudun viinejä pidetään eräinä maan parhaina, joten niitäkin kannattaa hankkia kotiin mukaan. Elintarvikkeet ovat tietenkin hyviä ja edullisia, kuten myös kaikki alkoholi- ja tupakkatuotteet.
Näitä kaikkia voi katsella hienossa Mercado del Val –kauppahallissa, tai sitten jossain keskustan monista supermarketeista, joita löytyy hyvin pääshoppailukadun, Calle Santiagon varrelta – katu kulkee Plaza Mayor –aukiolta Campo Grande –puiston alkuun. Kadun varrella on huomattava määrä muotiin ja yleensäkin vaatteisiin, asusteisiin ja kenkiin erikoistuneita myymälöitä, kuten myös tavarataloja ja kaikenlaisia putiikkeja.
Valladolissa shoppaillu on varsin huoletonta, sillä palvelu on ystävällistä ja maksukortit käyvät yleisesti. Ainoa ongelma on siesta, jota täällä edelleen noudatetaan varsin kirjaimellisesti muiden kuin supermarkettien ja tavaratalojen ostalta. Kello yhden kahden jälkeen miltei kaikki paikat ravintoloita ja kahviloita lukuun ottamatta sulkevat ovensa vähintään kello kolmeen, jotkut myöhempäänkin. Toisaalta kaupat ovat sitten avoinna melko myöhään illalla, ja illan hämärryttyä ja viilennyttyä on mukava kierrellä kaupungin kaupoissa.
Yöelämä
Espanjalaiset osaavat juhlia, ja opiskelijoita täynnä oleva Valladolid on ehdoton bailupaikka ympäri vuoden. Varttuneempi ja seesteiseen menoon tyytyvä väki viihtyy Plaza Mayorin ja sen lähellä sijaitsevien katujen ja aukioiden terasseilla, joilla voi syödä ja juoda miltei joka päivä vähintäänkin puolille öille. Kuten muuallakin Espanjassa, illallinen syödään myöhään, usein vasta klo 22 tai myöhemminkin, ja tapaksia etenkin Correos-kadun varrelta läheltä pääaukiota nautitaan pitkin iltaa oluen ja viinin virratessa.
Mikäli mielii löytää opiskelijoiden ja muun nuorison suosiossa olevia baareja, kannattaa suunnata Santa Maria la Antigua, Marques de Duero ja Paraiso–kaduille lähelle katedraalia.
Indigoguide - lisätietoa Valladolidin yöelämästä (englanniksi)

Tapahtumia
| Tapahtumat | Aika | |
| Semana Santa | Pääsiäinen | Pyhä viikko Valladolissa tässä entisessä Espanjan pääkaupungissa on suuren juhlan aikaa. |
| Fiesta de la Virgen de San Lorenzo | Syyskuu | Kaupungissa erilaisia tapahtumia juhlia, kuten Feria gastronómica, jossa herkkuja katumyyjiltä |
| Valladolid International Film Festival | Lokakuun viimeinen viikko | Arvostetut elokuvafestivaalit tuovat viikon ajaksi huippuelokuvaa Valladolidiin |
Lisätietoa
Kastilia ja Leónin viralliset matkailusivut (englanniksi)
TourSpain - Kätevää tietoa Valladolidista (englanniksi)
Teksti ja kuvat: Peter Erik Forsberg
- 1.
-
Muutaman päivän kokemuksella Valladolid vaikuttaa mukavalta kaupungilta. Ainoa ongelma on kielitaito. Englannin kielellä on lähes mahdotonta saada palvelua.
Härkätaistelusta kiinnostuneiden kannattaa tulla paikan päälle juurkin ferian aikaan syyskuun alussa, jolloin näytöksiä on lähes joka päivä. Verta inhoaville on olemassa omat näytöksensä, joissa härkää ei tapeta ja myös naismatadorien koettelemuksia on nähtävillä.
