Belgia on lyhyiden välimatkojen maa
3.5.2008
Pieni Belgia on tullut tutuksi pääkaupungistaan Brysselistä, mutta suinkaan kaikki eivät tiedä, että maa on erinomainen matkakohde. Pääkaupungin lisäksi Antwerpen on eräs Euroopan trendikkäimpiä kaupunkeja, Brugge ja Gent tarjoavat upeita museoita ja arkkitehtuuria, Ypresissä voi palata ensimmäisen maailmansodan ajan tunnelmiin ja ranskankielinen Vallonia tarjoaa täysin erilaisen matkakokemuksen kuin hollanninkielinen Flanderi. Lyhyet välimatkat, hyvät palvelut ja ystävälliset, kielitaitoiset ihmiset antavat erinomaiset puitteet lomalle, jolla voi lyhyessäkin ajassa tutustua moneen kaupunkiin ja kulttuuriin.
Matkustaminen Suomesta
Monet kotimaiset matkatoimistot tekevät matkoja Brysseliin, Bruggeen ja Antwerpeniin. Omatoimisesti maahan pääsee parhaiten Helsinki-Vantaan lentokentältä. Lentoja on paras katsella Ebookersin ja Poptravelin suomenkielisiltä sivuilta. Seikkailuhenkiset voivat matkustaa Belgiaan myös lentämällä Ryanairin koneella Frankfurtin Hahnin kentälle, mistä on helppo siirtyä kohti Belgiaa bussilla tai junalla.
Liikkuminen Belgiassa
Belgia on pieni maa, ja junalla liikkuminen on nopeaa ja suhteellisen edullista. Esimerkiksi matka Brysselistä Antwerpeniin kestää 40 minuuttia ja maksaa alle 13 euroa, Antwerpenistä Bruggeen matkaa 70 minuuttia samalla hinnalla, Bruggesta Brysseliin matkaa on tunnin ja hinta suurinpiirtein sama. Liput ostetaan asemalta etukäteen, junia kulkee suurten kaupunkien välillä tiuhaan tahtiin – usein neljäkin tunnissa – ja matkustaminen onnistuu aina puoleenyöhön asti. Viikonloppuisin edestakaiset matkat maksavat vain vähän enemmän kuin viikolla yhdensuuntainen matka.
Belgiassa pidempään viihtyvien kannattaa harkita sarjalipun ostamista, ja näistä esimerkiksi Rail Pass on hyvä – noin 70 eurolla saa 10 menolippua, ja sarjalippu on voimassa vuoden päivät. Alle 26-vuotiaat saavat tuntuvat alennuksen, ja toinen vaihtoehto, Benelux Tourrail on kätevä, mikäli suunnittelee liikkumista myös Alankomaissa ja Luxemburgista. Lippuja saa ostettua miltei kaikilta rautatieasemilta Belgiasta ja Luxemburgista, mutta ei Alankomaista. Mikäli johonkin paikkaan Belgiassa ei pääse junalla, vie bussi sinne varmasti.
Belgian kaupunkien joukkoliikenne on edullinen ja vaivaton tapa liikkua ympäriinsä. Joukkoliikenteeseen joutuu etenkin Brysselissä ja Antwerpenissä turvautumaan tämän tästä, ja näissä kummassakin raitiovaunut ovat paras tapa liikkua ympäriinsä, ja lisäksi Brysselin metro on sekin varsin käyttökelpoinen keskustankin alueella. Liput maksoivat kaikkialla maassa 1,60 euroa maaliskuussa 2008, ja 10-matkan sarjalipuilla saa noin 50 sentin alennuksen per matka. Joukkoliikenne toimii yleensä klo 6-24 välisenä aikana.
Brysselin lentokentältä Airport City Express -juna tuo nopeasti kaupungin kolmelle päärautatieasemalle (Gare du Nord, Gare Centrale ja Gare du Midi) alle kolmella eurolla, kello 5:30 ja 23:30 välisenä aikana päivittäin, ja matka-aika on 15-25 minuuttia. Taksi maksaa noin 30 euroa kentältä keskustaan.
Tietoa lippujen hinnoista ja aikatauluista
Majoitus
Brysseliä lukuun ottamatta Belgiassa on paljon edullisia yöpymispaikkoja, ja nykyään hosteleja on pienissäkin kaupungeissa. Hosteleista voi valita virallisen HI-hostelin tai yksityisen, joissa meno on joskus villimpää ja hinnat vaihtelevat vuodenajan ja ajankohdan mukaan. Paras tapa varata hostel on jonkin internetin välityksen kautta. HI-hosteleista saa tietoa erikseen Vallonian ja Flanderin yhdistysten virallisilta sivuilta.
Hotelleja maassa – ja erityisesti Brysselissä – on paljon, mutta hintataso ei ole edullinen. Leirintäalueita on runsaasti, niiden taso on yleensä erinomainen ja hinnat noin 5-10 euroa per henki per yö.
Hostelbookers - varauspalvelu ilman välityspalkkioita
HI-hosteleja Flanderissa
HI-hosteleja Valloniassa ja Brysselissä
Hotelliweb - suomenkielinen hotellivarauspalvelu
Eurocampings - tietoa leirintäalueista suomeksi
Ruoka ja ravintolat
Belgialainen keittiö on maailman arvostetuimpia, ja se on saanut vaikutteita paitsi lähimaiden keittiöistä myös muualta. Liha ja kalaruoat ovat suosittuja, ja maan eri osissa on paljon paikallisia herkkuja, kuten Gentin waterzooi, kanaa kermapohjaisen kastikkeen kera.
Maan kansallisruokana voidaan pitää simpukoita, jotka hollanniksi tunnetaan nimellä mosselen, ranskaksi moules. Tunnetusti simpukat tulevat Alankomaista, ja kaikkialta muualta tulevia simpukoita pidetään huonolaatuisina. Parhaimmillaan simpukat ovat syyskuulta huhtikuulle, ja ne tarjotaan usein ”ranskalaisten” perunoiden kanssa – frieten/frites – joita täälläpäin pidetään belgialaisena keksintönä ja jotka ovatkin maassa hyviä. Joka kylästä löytyy frituur/friture, joka myy ranskalaisia perunoita, yleensä oman paikkakunnan hyvänä pidettynä versiona, mikä lähinnä tarkoittaa erilaisten kastikkeiden käyttämistä. Esimerkiksi Antwerpenissä curryworst special on kaupungin oma keksintö, ja muuallakin maassa perunat yleensä tarjotaan majoneesipohjaisen kastikkeen kera, mikä ei suinkaan ole kaikkien mieleen. Perunat ovat edullinen tapa nopeasti päästä nälästä eroon, ja niiden kanssa voi ottaa makkaroita tai muita höysteitä.
Muita maan erikoisuuksia ovat paardenfilet/steack de cheval (hevosenlihasta valmistettu pihvi), vlaamse stoofkarbonaden (ranskalaistyylinen lihamuhennos, jossa viinin sijaan käytetään olutta), paling in ’t Groen (ankeriasta yrttikastikkeella) ja Lapin á la Gueuze (jänistä Geuze-oluen kastikkeessa). Jälkiruoista täytetyt suklaakonvehtit eli praelines ovat tietenkin maan tunnettuimpia herkkuja, kuten myös miltei kaikkialla myytävät vohvelit (wafels/gaufres), joita eri seuduilla tarjotaan erilaisina, ja näistä erityisesti Liegen seudun gaufres de Liege ovat erilaisia kuin monissa muissa kaupungeissa tarjottavat vohvelit.
Joidenkin tilastojen mukaan belgialaiset syövät ulkona enemmän kuin minkään muun maan asukkaat, mutta nykyään jotkut ravintoloitsijat valittavat, että ruokaan keskittyneiden ravintoiden tupakointikielto on vähentänyt asiakkaita viime aikoina. Ravintoloita maasta löytyykin todella mittava valikoima, eikä ole mikään ihme, että Belgian tiheimmin asutulla alueella on enemmän ravintoloita per neliökilometri kuin missään muualla maailmassa. Kova kilpailu ei ikävä kyllä näy hintakilpailuna, ja aterioiden nauttiminen varsinaisissa ravintoloissa on kallista puuhaa - erityisesti suurissa turistikeskuksissa kuten Bruggessa ja Brysselin ydinkeskustassa.
Brysselissä käydessä pakollinen vierailupaikka on Rue des Bouchers, joka on täynnä pelkästään turisteille suunnattuja ravintoloita. Aterioiden hinnat eivät ensisilmäyksellä tunnu kovilta, mutta juomien hinnat ovat sen verran korkeita, että vain harvoin keskinkertaisen aterian saa juomineen alle 20 eurolla. Yksi poikkeus tällä kadulla on Chez Leon, josta Belgian kansallisruoan ”simpukoita ranskalaisilla” saa ruokajuomineen alle 15 eurolla. Mikäli haluaa syödä perinteisessä belgialaisessa ravintolassa, saa hyvän ja kohtuuhintaisen aterian lounasaikaan (dagschotel/plat du jour). Myös muina aikoina on mahdollista syödä edullisempi ateria, joka kulkee nimellä dagmenu/menu du jour.
Erityisesti Antwerpenissä ja Brysselissä on mahdollisuus nauttia eri puolilta maailmaa tulevia ruokia, ja usein aasialaiset ja Lähi-Idän ruokia tarjoavat ravintolat ovat edullisempia kuin perinteiset paikalliset. Erityisesti vietnamilaiset, kiinalaiset, thaimaalaiset ja Välimeren ruokia tarjoavat ravintolat ovat hyviä edullisia valintoja jopa Brysselin turistien kansoittaman Petit Ringin lieipeillä. Kannattaa suunnata kaduille, jotka ovat kuuluisaa Pörssitaloa vastapäätä ja joista yksi parhaista on Rue van Artevelden vietnamilainen Da Kao II, josta saa autenttisen thai-annoksen 3-5 eurolla. Kasvisruokailijoidenkin parhaita apajia ovat juuri aasialaiset ravintolat.
Lisää tietoa kasvisruokavaihdoista
Nähtävyydet
Bryssel
Brysselin turistivetonaula on Petit Ring, jonka keskus on Grote Markt/Grande Place. Sen goottilaistyylinen Hotel de Ville seisoo paikoillaan yhä, ainoana rakennuksena, joka välttyi vuoden 1695 pommituksilta – siitä huolimatta, että juuri se oli pommien kohteena. Turistialueella on paljon upeaa arkkitehtuuria, ja myös paikkoja, joissa paikalliset viihtyvät, kuten Pörssitalon portaat, jotka ovat kaupungin ykköstapaamispaikka.
Brysselin museot ovat ensiluokkaisia, ja niistä jugendtyyliä esittelevä Musée Horta, maan paras taidemuseo Musées Royaux des Beaux-Arts ja musiikkimuseo Musée des Instruments de Musique ovat suosittuja. Belgialaisen oluen ystävien ei tule unohtaa Gare du Midin aseman lähellä sijaitsevaa Musée Bruxellois de la Gueuzea.
Antwerpen
Enemmän kuin mikään toinen maan kaupunki, Antwerpen onnistuu tarjoamaan kaikille jotakin. Sen vanhakaupunki on täynnä upeita nähtävyyksia, ja niin shoppailuun, baareihin, taiteeseen kuin vapaamieliseen elämänmenoonkin mieltyneet löytävät täältä haluamansa.
Grote Markt on kaupungin vanha pääaukio, jonka laidalla sijaitsee upea kaupungintalo Stadhuis. Lähellä sijaitsevan Groenplaatsin laidalta löytyy Belgian suurin goottilaistyylinen katedraali, Onze Lieve Vrouwkathedraal, jonka sisältä löytyy Rubensin maalauksia ja ulkopuolelta hänen patsaansa. Rubensin töistä enemmän kiinnostuneet suuntaavat Rubenshuisiin, jossa voi tutustua hänen vähemmän tunnettuihin töihinsä taiteilijan ateljeessa, ja museoon Koninklijk Museum voor Schone Kunsten, jossa on paitsi Rubensin myös muiden, erityisesti barokkikauden taiteilijoiden maalauksia. MoMu, trendikkään Antwerpenin muotimuseo on hyvä vierailupaikka lähinnä shoppailuun suuntautuneillekin, ja se sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Modenatie, Flanderin kuuluisa muoti-instituutti.
Gent
Flanderin vähän tunnettu helmi on opiskelijakaupunki, joka on jäänyt suurten turistivirtojen huomiota vaille. Sen tarjontaan kuuluvat 1300-luvun Belfort-torni, joka tarjoaa upeat näkymät kaikkialle kaupunkiin, Granvesteen-linna 1100-luvulta, ja erityisesti Belgian nykytaidetta esittelevä SMAK.
Sisustustaidetta esittelevä Design Museum on loistava paikka tutustua sisustussuunnitteluun renessanssin ajoilta nykypäivään, ja Museum voor Schone Kunsten omaa hyvät taidekokoelmat. Kaupungin yöelämä on läpi vuoden riehakasta, ja niin kahvilat, baarit kuin yökerhotkin pitävät monia otteessaan miltei ympäri vuorokauden.
Brugge
Brugge on Belgian suurimpia turistikohteita, ja sinne tulee valtava määrä turisteja erityisesti Saksasta ja Britanniasta ympäri vuoden. Monet ovat siellä tosin vain päivämatkalla, ja todellista Bruggea voi kokea aamuisin ja iltaisin.
Sen keskus on Markt, jonka laidalla on uskomattoman hintavia ravintoloita ja Belfort-torni, jonka huipulle on 366 askelta. Markt-aukion vieressä sijaitseva Burg on toinen pakollinen vierailupaikka, ja maan kaunein kaupungintalo Stadhuis sijaitsee sen laidalla. Museoista Groeningemuseum ja Hospitaalmuseum ovat vierailunarvoisia, ja täällä pääsee tutustumaan myös maan kahden kuuluisimman tuotteen, suklaan ja oluen historiaan ja valmistamiseen: Choco-Story on yksi kaupungin uusimpia vetonauloja, ja perhepanimo De Halve Maan/Straffe Hendrik tarjoaa 45-minuuttisia tutustumiskierroksia, jotka päättyvät olutmaistiaisiin.
Ypres
Ensimmäisen maailmansodan taisteluissa 300 000 sotilasta kuoli Ypresin tienoilla, ja tämä keskiaikainen kaupunki tuhoutui maan tasalle, mutta nykyään kaikki on uskottavasti jälleenrakennettu, ja kaupungin valtavat hautausmaat ja sotamuistomerkit tekevät vaikutuksen keneen tahansa.
Kaupungin Grote Markt –pääaukion laidalla sijaitseva valtava Lakenhalle on näkemisen arvoinen, ja sotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta valottava Flanders Fields Museum -museo on sekin hyvä vierailukohde. Paras tapa nähdä sodan taistelutantereita ja muistomerkkejä on mennä järjestetylle kierrokselle, joka kannattaa varata päivää paria aikaisemmin. Bruggessa sijaitseva Quasimodo ja Ypresissä sijaitseva Salient Tours ovat tähän tarkoitukseen juuri sopivia. Sekä Brysselistä että Bruggesta on kaupunkiin junalla reilun tunnin matka.
Liège
Vallonian merkittävin kaupunki Liège sijaitsee vain 90 kilometrin päässä Brysselistä ja oli dekkarikirjailija Georges Simenonin kotikaupunki. Nähtävyyksistä Montagne de Bueren –linnake tarjoaa hyvät näkymät kaikkialle kaupunkiin, ja loistava Musée d’Art Religieux et d’Art Mosan -taidemuseo on sekin paikka, jossa kannattaa käydä. Liège 1700-luvulla on upeasti esitelty museossa Musée d’Ansembourg, ja paikallista taidetta voi nähdä Musée de l’Art Wallon -museossa.
Shoppailu
Belgia on hyvä shoppailumaa, ja erityisesti Antwerpen ja Bryssel tarjoavat ainutlaatuisia ostosmahdollisuuksia. Brysselin tunnetuimpien ostoskatujen lisäksi sen kahdet markkinat ovat tutustumisen arvoisia: Gare du Midin aseman vieressä sijaitsevat valtavat markkinat sunnuntaisin kello 6-13, ja niiltä saa kaikkea edullisista vaateista ja kengistä ruokiin ja ainutlaatuisiin ostoksiin, sekä kirpputori Place du Jeu-de-Balle -aukiolla (myös lähellä Gare du Midia) joka päivä klo 7-14. Marolles-kaupunginosan kadut ovat muutenkin hyviä ravintoloidensa ja kahviloidensa takia, erityisesti Rue Blaes, Rue Haute ja Rue des Renards, joilta juomien ja ruokien lisäksi löytyy käytettyä tavaraa, antiikkia ja vaatteita.
Brysseliä ehkä jopa parempi shoppailukaupunki on Antwerpen, joka on tullut tunnetuksi jalokivistään ja muodistaan. Meir on tunnettu ostoskatu, jonka varrelta löytyy tuttuja kansainvälisiä muotiliikkeitä ja hyviä ostoskeskuksia. Nuorisomuodista kiinnostuneet suuntaavat Kammenstraatille, jonka suosituimpia liikkeitä on trendikkäistä vaatteita ja asusteita kauppaava Fish&Chips, jossa on yleensä dj levyjä soittamassa ja jonka alakerran kenkäosastolle laskeudutaan liukumalla alas putken sisässä.
Muualla Belgiassa ostosmahdollisuudet ovat rajoitetumpia, mutta suklaa ja olut ovat aina in, ja mikäli haluaa säästää rahojaan, kannattaa muistaa, että kalliiden suklaapuotien sijaan paikalliset hakevat suklaansa valintamyymälöistä, jotka myyvät yhtä laadukasta suklaata paljon edullisemmilla hinnoilla.
Belgian hintataso on kotimaata vastaava, ja kaupat ovat auki yleensä ma-la ko 9-18, ja suuremmissa kaupungeissa myös sunnuntaisin on mahdollisuus kierrellä kauppoja. Pienissä kaupungeissa putiikit usein pitävät tunnin parin lounastauon.
Yöelämä
Brysselin ja Antwerpenin yöelämä on legendaarisessa maineessa, ja myös opiskelijakaupunki Gent on sekin tunnettu railakkaista juhlistaan, kun taas Bruggen nuorison tavallisin valitusaihe on kaupungin hiljaisuus iltayhdeksän jälkeen. Brysselissä tienoo Pörssitaloa vastapäätä on hyvä myös yöelämälle, ja erilaisia juomispaikkoja pariisilaistyylisistä kahviloista englantilaisiin pubeihin ja brysseliläisiin trendipaikkoihin on valtava määrä. Juomien hinnat ovat niiden laatuun nähden kohtuullisia, ja meininki on kaikin tavoin rentoa.
Antwerpen puolestaan pitää itseään maan parhaana bailupaikkana. Juomien hinnat ovat täällä pääkaupunkia hivenen edullisempia ja trendikkäitä paikkoja on jopa Brysseliä enemmän. Kaupungin elämään kuuluvat erilaiset festivaalit, joista suurimpia ovat Antwerp is Burning, jossa yhtenä yönä vuodessa bailataan seitsemässä eri klubissa ja Clubland, jossa joen vasemmalla puolella olevat pellot otetaan käyttöön yhden kesäyön ajaksi. Lisätietoa Antwerpenin yöelämästä
Belgiassa olut on tietenkin ykkösjuoma, ja erilaisia laatuja on huomattava määrä. Edullisimpia ovat yleensä keskinkertaiset hanaoluet, mutta esimerkiksi Jupiler on yleensä kohtuuhintaista ja laadukasta. Oluet ovat vahvempia kuin kotimaiset, ja niitä nautitaan enimmäkseen 0,25 tai 0,33 litran laseista, jotka maksavat 1-2 euroa. Tunnetuimpia oluita, kuten Duvel, Leffe, Bush, Delirium Tremens ja Brugsetripel, saa yleensä pulloista yllättävän kohtuulliseen hintaan, mutta kannattaa muistaa, että suuri osa niistä on 6-10 prosentin vahvuisia. Olutta saa joka paikasta, mutta tunnelmallisimpia rentoutumispaikkoja ovat oluttuvat ja -kellarit, joita löytyy joka kaupungista.
Tietoa Belgian kaupunkien tarjonnasta nuorison näkökulmasta
Tapahtumat
| Tapahtuma | Aika | |
| Carnival de Binche | Helmikuu | 3 päivää kestävät festivaalit, joiden aikana Binchen kaupunki siirtyy takaisin 1500-luvulle |
| Concours Musical International Reine Élisabeth de Belgique | Toukokuu | Belgian arvostetuin klassisen musiikin tapahtuma |
| KunstenFESTIVALdesArts | Toukokuu | Brysselin musiikki-, tanssi-, teatteri- ja oopperafestivaalit |
| Rock Werchter | Heinäkuun alku | Usein maailman parhaina pidetyt rock-festivaalit Werchterin kaupungissa |
| Geentse Feesten | Heinäkuun puoliväli | 10 päivää kestävät katufestivaalit, jotka tarjoavat Gentin historiallisessa keskuksessa musiikkia, teatteria ja yleistä ilonpitoa |
Lisätietoa
Belgian turistitoimiston viralliset sivut
Trabel - Matkailutietoa Belgiasta
Get-Packing - Matkaopas Belgiaan
Flanderin alueen virallinen matkailusivusto
Teksti ja kuvat: Peter Erik Forsberg
| Belgia | |
| Pinta-ala | 30 510 km² (ilman merentakaisia alueita) |
| Maantiede | Maan pohjoispuolinen Flanderi on tasaista maastoa, kun taas maan eteläpuolinen Wallonia on metsien peittämää, mäkistä seutua. |
| Ilmasto | Leuto ilmasto, jolle ominaisia ovat harmaat, sateiset ja kolea talvet ja lämpimät mutta harvoin liian kuumat kesät. Hyviä aikoja käydä Belgiassa ovat huhti-heinäkuu ja syys-lokakuu. |
| Valtiomuoto | Perustuslaillinen monarkia |
| Pääkaupunki | Bryssel (995 000 asukasta) |
| Väestö | 10.4 miljoonaa asukasta |
| Kieli | Hollanti, ranska, saksa |
| Aikaero Suomeen | - 1h |
| Raha | Euro (EUR) |
| Viisumit | Euroopan unionin kansalaiset saavat matkustaa, oleskella ja työskennellä Ranskassa vapaasti ilman erillisiä lupia tai muita dokumentteja. Maa on osa Schengen-aluetta. |
| Rokotukset | Suomessa ja muualla Euroopan unionissa tarvittavat rokotukset pätevät myös Belgiassa. |
![]() | Belgian kartta: Google Maps Belgia-kuvia: Flickr Belgia Wikitravelissa |
- 1.
-
sit o :D
- 2.
-
kiinnostavaa..
- 3.
-
Aika paljon on löydetty katsottavaa noinkin pienestä maasta. Ei kyllä tulisi ihan ensimmäisenä mieleen belgiaan matkustaa lomalla.
- 4.
-
Voisin vaikka heti lähteä tuonne,jos olis matkakaveri…
- 5.
-
Belgian pääkaupunki Bryssel on erinomainen matkailukohde turisteille. Kannattaa Belgiassa käydessa tutustua kaupunkiin nimeltä Brugge, siellä on hienoja ja vanhoja rakennuksia.

