Punta Cana - Palmurannikon katveessa
15.1.2009
Dominikaanisen tasavallan itäkulmalla lempeä Karibianmeri ottaa syleilyynsä ärhäkän Atlantin tyrskyt. Valkoista, puuterihiekkaista rantaa riittää käveltäväksi yli 40 kilometrin verran. Punta Canassa menee ajan taju, täällä voi vain olla ja nauttia elämästä.
Mitä kaikkea Seuran lukijamatkalla Punta Canaan tapahtuikaan? Matkalaiset osaavat itse parhaiten kertoa, mutta menepä tämän jutun loppuun ja kurkkaa mitä kuvat kertovat. Seuran Eero Nokela välittää omalta osaltaan tuokiokuvia tunnelmista retkillä, iltatilaisuuksissa ja rannalla. Haluathan lähteä ensi kerralla mukaan? Lukemalla Seuraa säännöllisesti saat useita houkuttelevia lukijamatkatarjouksia koko 75-vuotisjuhlavuoden mittaan. Minne mennään ensi syksynä, sekin selviää muutaman viikon kuluttua…
Jos oikein tarkkoja ollaan, Punta Cana on vain lentokentän nimi, mitään samannimistä kaupunkia tai kylää ei ole olemassakaan. Mutta hyvin se jo tunnetaan maailmalla. Punta Canaan tulee päivittäin suoria lentoja niin Euroopan metropoleista kuin Pohjois-Amerikan kohteista, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Palmujen suhinaa tullaan kuulemaan viikonlopuksi vaikkapa New Yorkista alle neljän tunnin lentomatkan päästä. Meille pohjoisen asukkaille Punta Canan löhöilyyn pääseminen tietää 13 tunnin istumista ja aamuöistä ylösnousua – jos valitsee helpoimman tavan eli yhden välilaskun lennon.
Kysymykseen, mikä tekee Punta Canasta kaiken tuon ”vaivan” arvoisen matkakohteen voi vastata monenkirjavasti. Kaikki palmurannikon, Playa de Cocon, 60 hotellia toimivat all inclusive -periaatteella eli niin syömiset kuin juomisetkin sisältyvät matkan hintaan eli kaikki on valmiiksi maksettu. Kauniisti katetut herkkupöydät kutsuvat, eksoottisia drinkkejä läträtään uima-altailla ja jos asukas juo hotellihuoneensa baarikaapin tyhjäksi, täyttäjä on vain puhelinsoiton päässä.
Toisekseen täällä ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa laiskottelusta. Mitään pakollista nähtävää ei ole, lähimmät museot, ”kulttuurikivet” ja patsaat sijaitsevat neljän tunnin bussimatkan päässä pääkaupungissa Santo Domingossa. Ilmasto on ihanteellinen: vuoden keskilämpötila on + 26 astetta. Toki välillä voi sataa ropsauttaa, mutta pian aurinko kuivaa kaiken ja ilma on entistä helpompaa hengittää. Parille retkelle on hyvä osallistua, muutoin saattaa jäädä epäselväksi, mikä oli maa ja mikä valuutta! Jos taas sattuisi sairastumaan – mikä on hyvin tavallista, tropiikin auringon alla vaanii monta vaaraa –, lääkärikin on vain puhelinsoiton päässä hotellin terveysasemalla. Ilman matkavakuutusta Karibialle ei pidä missään nimessä lähteä, sillä jos joudut sairaalaan, sisäänkirjoittautumismaksu on huikeat 2 000 dollaria eli noin 1 400 euroa!
Punta Canasta Karibian ylellisin rantakohde
Dominikaaninen tasavalta voi syystä ylpeillä hienoilla rannoilla, joista tunnetuimmat ovat saaren pohjoisosan Puerto Platassa, koillisen Samanassa ja idän Punta Canassa. Kun tieverkosto, loputon rakentaminen ja ympäristöasiat saadaan kuntoon, Punta Canan alueesta tullee yksi Karibian hienoimmista lomakeitaista. Sen ovat löytäneet jo venäläisetkin, kertovat isot kyltit rakennustyömaiden porteilla. Raha ei kysy kotimaata, sulassa sovussa amerikkalaisten ja kanadalaisten projektien kanssa alueelle nousee kaikenkokoista ja -näköistä lomakylää ja hotellia. Ensin rakennetaan korkeat muurit ja sitten talot, vaikka tonttihintaa pidetään kalliina. Maan 80 000 vuodepaikasta Punta Canan alueella on jo 30 000 petiä ja lisää pykätään joka päivä.
Kun rannalla tai uima-altaalla löhöily alkaa pitkästyttää, tarjoavat matkanjärjestäjät retkiä merelle, lähisaarille ja -kylään. Higüeyn kaupunkiin on Punta Canan hotellireservaatista 50 kilometrin matka vaihtelevakuntoista tietä, vain lentokentältä huristetaan kaksikaistaista moottoritietä hotelleille. Higüeyn-retki tehdään avolavakuorma-autoilla, jotka tuskin läpäisisivät eurooppalaisia turvamääräyksiä. Lavalla istutaan penkeillä vastatusten ”turvavöissä”, vauhti on välillä hurjaa, mutta rommia riittää ja lapset vilkuttavat iloisesti pihoiltaan.
Retkellä myytävistä 15 euron hintaisista Higüey Adventure -t-paidoista ja -hatuista kertyvä tuotto menee koulujen wc-rakennusrahastoon. Mieleen jää vierailu paikallisessa koulussa, missä sirkeäsilmäiset, siististi puetut koululaiset tervehtivät opetusrauhansa häiritsijöitä ”olen dominikaani” -kansallislaululla. Kaupunkivierailu huipentuu käyntiin modernissa, 1900-luvulla valmistuneessa katedraalissa.
Tauluverstaassa valmistuu värikkäitä dominikaanimaisemia ja ihmishahmoja, korupajassa leikataan ja hiotaan saaren etelärannikolta kaivettavasta larimar-kivestä kauniita turkoosinsinisiä koruja. Saaren kansalliskivi larimar löydettiin vasta 1974. Kahvin, rommin ja meripihkan lisäksi saarivaltio on kuuluisa käsintehdyistä sikareista, joita viedään yksin Yhdysvaltoihin 70 miljoonaa kappaletta vuodessa.
Rancho Jonathanin hevostilalla nautittu lounas päättyy kahvitteluun. Mausteeksi yrttien kanssa muhinutta mausteista mamajuana-likööriä ja nautinnollinen kahvihetki voi alkaa. Ratsastustaitoiset nousevat vielä hevosten selkään.
Christianin uskomaton show
Retken ehdoton kohokohta on kuitenkin vasta edessä. Meidät kuskataan litisevän tien päähän kahvi- ja kaakaoplantaasille, missä tulijat ottaa vastaan salskea Indiana Jones -hidalgo orhinsa selässä. Kiharatukkaisen, palavasilmäisen, jäntevän ruskettuneen senor Christianin ylävartalo kiiltelee, vyötäisillä roikkuva ruo´onhakkaajan machito-vesuri näyttää suorastaan uhkaavalta, mutta mies on jo valloittanut naisväen sydämet. Hän aloittaa shownsa näyttämällä mitä ympäröivä luonto antaa. Hedelmät, kookokset, kaakaomössöt, kaikki ne hän kuorii muutamalla rajulla liikkeellä samalla kun näyttää mikä ero on arabialais- ja dominikaanikahvinpavulla ja kuinka kahvi jauhetaan. Ja sitten suut makeiksi tilan hedelmillä.
Uskomaton esitys, joka jatkuu kahvi- ja kaakaomaistiaisilla hänen talossaan. Vierailun loppuhetkillä isäntä ryhtyy myymään tuotteitaan. Kaikki valuutat kelpaavat. Selviää, että hän on 51, asunut Amerikassa, toista kertaa naimissa ja nuorin rakkauden hedelmä, tytär, on vasta runsaan vuoden ikäinen.
Turkoosimeri kutsuu uimaan
Suositulle Saonan paratiisisaarelle – jälleen siis yksi paratiisi lisää! – purjehditaan katamaraanilla merengue- ja bachata-musiikin soidessa. Kapteeni on komea ja tanssia opettavat, lantiota pyörittävät tytöt vähintäänkin vietteleviä. Retken iloista tunnelmaa ei pääse pilaamaan edes sadekuuro, sillä rommia jälleen piisaa ja ilma on hivelevän lämmin. Kolmetuntinen perillä uiden, lounasta nauttien ja tanssien kuluu nopeasti.
Valkeahiekkaisen rannan jäätyä taakse turkoosi meri yllättää jälleen. Pysäköimme luonnon ”uima-altaalle”, missä voi hypätä veneestä suoraan veteen, nauttia drinkkiä veden ulottuessa napaan. Merenpohjasta nostetaan elävä viisisakarainen meritähti, jolla voi leikkiä vain hetken ettei se kuolisi joutuessaan pois vedestä.
Toki Dominikaanisen tasavallan pääkaupunkiin, etelärannikolla sijaitsevaan kolmen miljoonan asukkaan Santo Domingoonkin tehdään retki. Sinnehän Amerikat löytänyt Kristoffer Kolumbus rantautui joulukuussa 1492 luullen saapuneensa Intiaan. Santo Domingo on Uuden maailman vanhin eurooppalaisten perustama kaupunki, niinpä siellä sijaitsee Amerikan vanhin katedraali, yliopisto ja sairaala. Retkellä pääsee kurkistamaan Kolumbuksen pojan Diegon kotitaloon Alcazariin.
Jos haluaa vain olla ja nauttia Karibian tunnelmasta, ei kukaan pakota poistumaan all inclusive -hotellin turvalliselta ranta- ja uima-allasalueelta. Ohjelmasta altailla pitävät huolena aamusta iltaan tehtävään koulutetut vetreät tytöt ja pojat, jotka kyllä houkuttavat ainakin lähinnä allasta loikoilevat lomailijat herkästi mukaansa. Allasjumppaa, verryttelyä aurinkopatjan vieressä, pelejä ja leikkejä loputtomiin musiikin pauhatessa joskus turhankin äänekkäästi… Välillä haetaan drinkki lähimmästä baarista, nautitaan hyvää dominikaanista olutta, ”janojuomaa”, napsitaan pientä suolaista ja kerätään herkkuja lounaspöydistä omaan tahtiin. Helppoa ja vaivatonta, eikä maksa ”mitään!”
Lue koko juttu Dominikaanisen tasavallan Punta Canasta tämän viikon Seurasta numero 3. Samassa Seurassa myös laaja ensi kesän valmismatkoja koskeva esite- ja hintavertailu. Lue ja hämmästy, miten voit säästää yli 1000 euroa vertailemalla hintoja samaan kohteeseen ja samaan hotelliin!
Näin sinne mennään
Seuran lukijamatkan 13.–28.11.2008 ”omalla koneella” Punta Canaan järjesti Aurinkomatkat. Finnairin 224-paikkainen Boeing 757 -kone teki teknisen välilaskun mennen tullen Kanadan Halifaxissa. Menomatka kesti 13 t 30 min, paluu n. 12 t.
Seuramatkalaiset asuivat Punta Canassa Riu-ketjun hotelleissa Riu Tainossa ja Riu Palace Punta Canassa. Matkan hintaan 1 895 euroa (alk. hlö/2 hh) sisältyivät kaikki ateriat juomineen ja Seuran järjestämä ohjelma.
Loman aikana lukijat osallistuivat vilkkaasti Aurinkomatkojen lisämaksullisille retkille, Seuran järjestämään ohjelmaan (11 tilaisuutta; Seura-illat tansseineen, yhteislaulutuokiot, tietokilpailut ja ”olympialaiset”) ja liikunnanohjaaja Donata Pennasen liikuntatuokioihin.
Seuraemäntänä matkalla toimi purseri Kaisu Urmas ja -isäntänä Seuran matkailutoimittaja Eero Nokela. Seurailtojen ohjelmasta, viihteestä ja musiikkiesityksistä huolehtivat vuoden 2006 tangokuningas Marko Lämsä ja Ari Klem. Kahden viikon seuramatkoja Dominikaaniseen tasavaltaan järjestävät Aurinkomatkojen lisäksi Finnmatkat ja Tjäreborg (omatoimikohde) maaliskuun loppuun saakka.
Teksti ja kuvat: Eero Nokela
Tutustu Seuraan ja tilaa lehti kotiisi ensi vuodeksi!
Kuvagalleria
- 1.
-
Täytyy vissiin kokeila vaikka kauas onkin pitkä matka :-)
Puerto Platassa olen käynyt Riu Merengue hotellissa nauttimassa täysihoidosta upealla alueella : kuvia reissulta http://www.saunalahti.fi/~vavauh/






















