Matkalla maailman ympäri: The End
6.6.2012
Menipä hävyttömän kauan saada kasaan viimeinen blogipäivitys. 25 lentomatkaa, 55 hotellihuonetta, 8 vatsatautia, 27 uutta ystävää, 7 000 valokuvaa ja 22 sukellusta myöhemmin oli jo aikakin tulla kotiin. Takana on mielettömän hieno matka maailman ympäri. Yritän tässä vetää yhteen reissun fiiliksiä ja kertoa, miksi jokaisen pitkää matkaa suunnittelevan kannattaa tarttua toimeen nyt, eikä sitku. Lisäksi listaan TOP5-paikat matkan varrelta.
.jpg)
Lähdimme mieheni kanssa matkalle maailman ympäri viime vuoden lokakuussa. Sapattivapaata töistä, asunto vuokralle, auto ja hääpuku myyntiin, muutamia käytännön juttuja mainitakseni. Pohdimme matkan aikana lukemattomat kerrat sitä, miten siistiä oli että saimme tehtyä sen tärkeimmän päätöksen: maailmanympärimatkalle lähdetään heti kun matkakassa alkaa näyttää edes jotenkuten riittävältä. Tiedostimme tuskallisen hyvin, että nyt tai ei ehkä koskaan. Tämän jälkeen tarvittiin valtava määrä käytännön säätämistä ja hitunen onneakin – kiitos työnantajillemme joustavuudesta, emme joutuneet tekemään valintaa reissun ja työpaikan välillä.
Kilroylta hankittu lentopassi asetti puolen vuoden matkallemme suuntaviivat, joista lopulta poikkesimme yllättävän vähän. Reittimme oli seuraava: Hongkong // Macao // Yangshuo, Kiina // Vietnam // Pohjois-Laos // Thaimaan länsipuolen saaret // Australian itärannikko // Uuden-Seelannin pohjoissaari // Fiji // Galapagossaaret, Ecuador // Cuzco, Peru // Argentiina.

Lähdön tunnelmaa viime lokakuussa Helsinki-Vantaalla. Jännitti. Ihan pirusti.
Palasimme kotiin kuukausi sitten. Työt alkoivat välittömästi, mikä osaltaan helpotti sopeutumista normaalielämään. Kuulostaa karulta, mutta ei se ole. Olin äärettömän onnellinen päästyäni omaan kotiin ja tavattuani pitkästä aikaa perhettä ja ystäviä. Yhteistä jälleennäkemisille on ollut kysymys ”Mikä oli reissunne paras kohde?”. Aina yhtä vaikea vastata, mutta yritän tähän kerätä matkamme TOP5-kohteet. Lisää näistä voit lukea blogini aiemmista päivityksistä.
- Cuzco, Peru. Cuzco on paljon muutakin kuin portti Machu Picchulle. Ohueen vuoristoilmaan totutellessa Cuzcon keskiaikaisilla kujilla viihtyy päivän jos toisenkin. Aluksi voi hypätä turistibussin kyytiin ja katsastaa kaupungin laitamilla sijaitsevat inkarauniot. Vähintään päivän opastettu reissu kannattaa ehdottomasti tehdä Sacred Valley:n eli Pyhään Laaksoon. Sen lukuisat rauniot ja mahtavat vuoristomaisemat ovat loistava tiiseri ennen upealle Machu Picchulle kapuamista. Ja jos seikkailuhenki riittää, moni tapaamamme reissaaja suositteli mystisen Inka Trailin talsimista.
- Great Barrier Reef & Whitsunday Islands, Australia. Kengurumaan kävijöiden vakkarikohde, Whitsundayn saaristo, on juuri niin hieno kun kaikki kertovat. Itsellemme Whitsundaysin näkeminen tuli siinä sivussa, kolmipäiväisen purjehdusreissumme päämääränä oli sukeltaa Suuren Valliriutan ulkoriutalla. Valitsimme matkanjärjestäjäksi Wings Diving Adventures -firman ja sen paateista sukelluskäyttöön räätälöidyn Emperor’s Wingsin. Reissu oli mieletön ja jokaisen siihen laitetun euron arvoinen. Matkaa suunnitellessasi kannattaa huomioida, että Queenslandissa on sadekausi Suomen talven aikaan. Vettä voi tulla päiväkausia, vaikka meillä olikin loistava tuuri. Lisäksi alus kannattaa valita huolella ja tietää, että sitä saa mistä maksaa. Kun puitteet ovat kunnossa, voit keskittyä upeisiin maisemiin, niin pinnan alla kuin päällä.

- Galapagossaaret, Ecuador. Merileijonia, vasarapäähaita, iguaaneja, maakilpikonnia – tarvitseeko sanoa enemmän? Jotta saarten upeasta eläimistöstä saisi kaiken irti, kannattaa höllätä kukkaron nyörejä ja panostaa hyvään risteilyyn. Reissu Galapagokselle maksaa joka tapauksessa niin paljon, ettei laivan ja sen henkilökunnan laadussa kannata lähteä pihistelemään. Sukeltajien kannattaa hengata hetki myös pääsaarilla, josta pääsee tekemään päivän sukellusreissuja.
- Luang Prabang, Laos. Jos tänne saapuu meidän tapaamme kaoottisesta Vietnamista, kaupungin kauneus ja rauha ovat enemmän kuin tervetulleita. Pohjoisen Laosin vuoristossa sijaitsevan Luang Prabangin katukuvaa värittävät oranssikaapuiset munkit, kruusatut pienet luostarialueet ja mukavat ravintolat. Aurinko laskee Mekong-joen taa ja värjää maiseman kultaiseksi. Siinä katsellessa maistuu iso pullollinen paikallista maissiolutta. Kelpo majatalo löytyy 10 eurolla, kaupanpäälle tarjotaan pehmeitä pieniä banaaneita ja kitkerää pikakahvia

Luang Prabang
- Mendoza & Saltan alue, Argentiina. Kun on väsähtänyt muun Etelä-Amerikan riisi-peruna-pöperöihin, voi hedonismiin keskittyä Argentiinassa, tuossa pohjattomien viinipullojen maassa. Mendozan viinikaupungissa aurinkoiset päivät kuluvat viininmaistelusta toiseen polkiessa tai hostellin riippumatossa kölliessä. Ennen/jälkeen Mendozan kannattaa ehdottomasti katsastaa Saltan alue Pohjois-Argentiinassa. Täältä löytyvät köyhän miehen suola-aavikot (jos et päässyt Salar de Uynille saakka), Nevadan autiomaa pienoiskoossa ja maailman pohjoisimmat viinitilat idyllisessä Cafayaten kylässä. Tiedät, että on aika jatkaa matkaa, kun suussasulavat pihvit, aamupalakinuskit ja loputon viinin virta alkavat tökkimään. Empiirisen tutkimuksen mukaan kuukausi Argentiinassa lisää painoa kolme kiloa. Be warned!
Listalla voisi hyvin olla myös Thaimaan saarista Koh Lipe ja Koh Lanta, joista jälkimmäisen läheltä löytyy upeita sukelluskohteita. Tykkäsin myös Uudesta-Seelannista, mutta pohjoissaarella vietetty kaksi viikkoa ei riittänyt mihinkään. Jälkeenpäin varsin moni huomautti, että olisi ehdottomasti kannattanut katsastaa eteläsaarikin. Myös kuukausi Australiassa oli liian vähän. Itärannikosta ehtii saada päällipuolisen kuvan, kunhan kulkee pidemmät matkat halpalennoilla campervanin tai bussin sijaan. Ja jos nyt suunnittelisin reissua uudestaan, yrittäisin kaikin keinoin välttää Australiaa tammikuussa. Silloin liikkeellä ovat ihan kaikki. Ikinä missään en ole törmännyt moiseen über-sesonkiin, joka pahimmassa tapauksessa jäädyttää matkasuunnitelmat, jos varauksia ei ole tehnyt kuukausia etukäteen.
Mitä muuta tekisin toisin? No, Fidjin Yasawa-saarille uhratun ajan ja rahan olisi voinut käyttää paremminkin, ainakin kun olimme alkureissusta lötköttäneet kuukauden Thaimaan rannoilla. Paratiisisaaria löytyy lähempääkin, huomattavasti pienemmällä rahalla ja vaivalla. Ylihinnoiteltu Fiji on jäänyt mieleen myös saarihyppelijöiden levittämistä sänkyluteista ja keskinkertaisesta ruoasta. Toisaalta, monen mielestä Fidji on paras paikka ikinä ja me satuimme olemaan siellä juuri reissun puolen välin jälkeen, jolloin ensimmäiset matkaväsymyksen merkit alkoivat olla ilmassa…

Tavoitteenamme oli sukeltaa matkan aikana niin paljon kuin suinkin. Lokikirjaan merkittiin 22 sukellusta ympäri maailman.
Unelmien reissuun lähtiessään kannattaa siis varautua myös vähemmän hauskoihin juttuihin, kuten siihen lamaannuttavaan matkaväsymykseen. Se voi viedä hymyn huulilta pidemmäksikin aikaa. Se voi myös iskeä juuri silloin kun sitä vähitän odotat, yhdessä hienoimmista kohteista. Tämä pariskunta käytti ensimmäisen hääpäivänsä kitisemällä ja tappelemalla, paikkana mikäs muu kuin kauan odotettu Galapagos.
Mahdollinen jatkuva sairastelu ja vakuutusyhtiön kanssa riitely eivät nekään ole herkkua. Lisäksi liian monelta häviää matkalla ainakin osa omaisuudesta, joka aiheuttaa vitutusta ja typerää käytännön säätämistä. Me onneksemme vältyimme ryöstöiltä tai sen suuremmilta ukotuksilta. Kaikkeen kannattaa varautua, mutta minkään näistä syistä ei kannata antaa estää reissua. Itselläni aika on jo kullannut muistot, ja kuukausittain toistuneet mahataudit ovat enää vain hauska tarina.
Olen saanut blogiini muutamankin kysymyksen budjetistamme. Vaikka miten huolellisesti yritimme suunnitella eri maiden päiväbudjetit, rahaa meni lähes aina enemmän. Meillä oli onneksi myös pieni vararahasto, joka imettiin kuiviin viimeistään Argentiinassa. Ja vararahastolla tarkoitan summaa, joka piti säästää auton ostamiseen kotiin päästyämme. Hupsista.
Lopullinen laskelma on vielä tekemättä, mutta karkeasti arvioiden sanoisin että rahaa kului max. 15 000 euroa / hlö. Tähän sisältyy 25 lentoa, 22 sukellusta ja muutama ökyhintainen kohde, kuten sukellusreissu Great Barrier Reefille ja risteily Galapagossaarilla. Huomattavasti pienemmällä budjetilla pärjäisi jos esim. jättäisi väliin kalliin Australian ja läpi matkan majoittuisi hostellien dormeissa. Meillä meni paljon rahaa myös paikan päällä ostettuihin lyhyempiin lentomatkoihin, joilla halusimme säästää aikaa ja istumalihaksia. Ja se minkä kaikki jo tiesivätkin – Aasia on h-a-l-p-a. Siellä elää oikein mukavasti 20 euron päiväbudjetilla (per hlö), poislukien matkat.

Galapagoksen-risteilyt maksavat hunajaa. Ja hunajaa niistä kannattaa maksaakin.
Rahanmenoon vaikuttaa tietysti myös reissun kesto. Jos olisimme reissanneet kuuden kuukauden sijaan vuoden, olisi mukavuusalueemme pitänyt olla pirusti isompi. Tästä päästäänkin sopivaan matkan kestoon. Suurin osa matkalla tapaamistamme ihmisistä oli 4-6 kuukauden matkalla. Sitä pidempään matkustaneet olivat usein jo aika väsähtäneen oloisia. Matkan ideaalipituus on toki henkilökohtainen asia ja siihen vaikuttaa myös se, matkustaako yksin vai kaksin. Joku saattaa helposti reissata vuoden ilman kummempaa tympiintymistä, mutta kyllä itselläni puoli vuotta oli maksimi. Neljän kuukauden jälkeen olisimme kumpikin olleet jo valmiita tulemaan kotiin, mutta sitten olisi moni upea paikka jäänyt näkemättä. Puolessa vuodessa näkee jo paljon, mutta ei ehdi ihan totaalisesti nuukahtaa.
En varmaan valehtele, jos sanon että takana on elämäni paras puoli vuotta. Vaikka reissu alkaa tuntua jo kaukaiselta, olohuoneemme uunituore canvastaulu auttaa muistamaan yhden reissumme kohokohdista. Jos sinulla ei vielä ole itsestäsi hyppykuvaa Machu Picchulta, mene hakemaan se ennen kuin on liian myöhäistä. Kaikenlaisten vastuuttomien hyppijöiden takia inkojen muinainen kaupunki vajoaa muutaman sentin vuosivauhdilla.

Kiitos kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille! Jos haluat tietää vielä jotain esim. matkareitistämme, kysythän.
- 1.
-
Hi
I would like to send you a press release about a new interesting tourist thing in Helsinki.
Which mail address should I use to get the attention of the person in charge of your content?Best regards,
Marianne Kallio
Marianne.kallio@hotmail.fiwww.bulevardinviestinta.fi
- 2.
-
Kiitos blogistasi! Olen seurannut tätä pitkän matkaa ja oma reissu alkaa realisoitua ensi vuoden joulukuusta-maaliskuuhun.
Hieman meitä hirvittää tuo Etelä-Amerikkaan meneminen, mutta kun kumpikin niin kovasti haluaa päästä Inkojen muinaisille raunioille, että pakko se oma pelko on vain voittaa!
- 3.
-
Moi Rimma,
Kiva kun olet lukenut blogia! Vasta nyt huomasin kommenttisi, mutta jos satut tänne vielä eksymään, niin muutama rohkaiseva sana Etelä-Amerikasta lienee paikallaan:Meitäkin jännitti etukäteen kovasti, mikä johtui varmasti siitä, että koko manner oli uusi ja tuntematon. Jos teitä (kuten minuakin etukäteen) hirvittää kauhujutut turistien ryöstöistä ja muista, voin luvata että maalaisjärjellä pääsee pitkälle myös E-Amerikassa.
Totta kai voi olla väärässä paikassa väärään aikaan, mutta etukäteissuunnittelulla ja sopivalla varovaisuudella voi välttää monta onnetonta sattumusta. Me esimerkiksi suunnittelimme matkat siten, että emme saapuneet outoon suurkaupunkiin pimeän aikaan. Ja jos saavuimme, buukkasimme taksin etukäteen ho(s)tellista. Emme myöskään matkustaneet yöbusseilla muuta kuin Argentiinassa (mitä voi olla vaikea välttää, jos budjetti ei mahdollista lentoja). Suurissa kaupungeissa (esim. Buenos Aires) selvitimme etukäteen, missä kaupunginosassa kannattaa asua ja minne ei ainakaan kannata rinkkaselän eksyä. Koreita koruja tai sukelluskelloja emme vilautelleet missään.
Monen lähteen mukaan pahamaineisessa Guayaquilissa (Equador) jouduimme viettämään muutaman päivän Galapagoksen-lentoja järjestellessämme. Se oli ainoa paikka, jossa olo oli jokseenkin turvaton. Positiivinen yllätys oli Perun Cuzco, tuo rauniomatkaajien mekka. Olin lukenut netistä valtavan määrän epäonnisia reissukertomuksia, mutta emme kertaakaan joutuneet siellä pelkäämään.
Ai niin, Etelä-Amerikassa englantia ei sitten oikeasti juurikaan osata :) En uskonut kun niin etukäteen väitettiin. Eli vielä ehdit tankkaamaan tärkeimmät Espanjan-fraasit ennen reissua. IHANAA MATKAA!
- 4.
-
Moi, Maarit!
Päätin marraskuisen harmaana aamuna piristää itseäni ja lukaista vielä uudelleen blogisi ”The End” -osion. Nyt on paljon pirteämpi olo tarttua päivän töihin.:) - 5.
-
Tämä blogi auttaa minua matkani suunnittelussa vielä paremmin!!! Et voi arvatakaan miten suuri apu tästä on. Aivan ihanaa. Olen nuori nainen ja hyvin todennäköisesti lähdössä yksin reissaamaan, ellen jostain netistä tai muualta itselleni kaveria löydä. Suuri riski, mutta uskoisin että kyllä mä jonkun saan seurakseni. Odotan innolla tulevia haasteita ja kokemuksia. Mullakin puolen vuoden reissu suunnitteilla ja odotan niiin!!! Tämä blogi vain lisää intoani. SUURI KIITOS!
