Plaza

Kantakahvila jouluisessa Roomassa

11.12.2008

Rooma

RoomaSisareni piipahti miehensä kanssa Roomassa. Tarkoituksena oli asua Geniossa ja syödä ja juoda hyvin. Ruokanautintojen lisäksi Rooma antaa aina jotain muuta, vähintään yhden mielenosoituksen. Silvio Berlusconin ajamaa koulujen yksityistämistä olivat Piazza Navonalla hankaloittamassa kaikki kynnelle kykenevät opiskelijat. Vakavien asioiden puolesta nahistelun loputtua on aika palata normaaleihin pikku sotiin. Niihin kuuluu oman kantakahvilan puolustaminen.

Kivenheiton päässä Pantheonilta sijaitsevalla Tazza d’Orolla on omat puolustajansa, Il Caffé Sant’ Eustachiolla omansa. Kahvi otetaan Roomassa niin vakavasti, että siihen on turistinkin hauska ottaa kantaa. On siis tutustuttava vähintään kahteen roomalaiseen kahvi-instituutioon.

RoomaLa Casa del Caffé, Kahvin Koti, lukee vaatimattomasti vuonna 1946 perustetun Tazza d’Oron keltamustassa julkisivussa. Tazza d’Orossa soi pesuun matkalla olevien kilisevien kahvikuppien musiikki. Tiskille on aina jono, ja kahvin saa vasta maksettuaan, ja eri paikasta, mutta odottaminen kannattaa. Cappuccinossa on lempeyttä, ja valitsetpa caffélatten tai macchiaton lungona tai cortona, voit olla varma nautinnosta. 100 prosenttisesta arabica-pavusta valmistettu Queen of Coffees eli Kahvien kuningatar kelpaa vuoden ympäri, mutta Granita di caffé con panna, syntinen jälkiruoka, on kesäturistien pelastus. Talvella herkku hotkaistaan seisten marmoritiskiltä. Väsähtäneet ja seniorit lepuuttavat jalkojaan penkeillä.

Piazza Sant’ Eustachiolla, Italian senaattia vastapäätä on 1930-luvulta lähtien roomalaisia kahvikissoja kestinnyt Il Caffé Sant’ Eustachio. Il Caffé Sant’ Eustachion omaa kahvia on paahdettu samojen seinien sisällä vuosikymmeniä. Jotkut asiakkaat ihmettelevät, miksi suosikkikahvi Gran Caffé tehdään katseilta piilossa tiskin takana. Kaikki eivät pidä valmiiksi sokeroidusta cappuccinosta, mutta monet eivät voisi elää ilman sitä. Suklaaseen dipatut kahvipavut ovat Sant’ Eustachion erityistuote. Kahvia ja kahvilikööriä voi ostaa myös mukaan. Kumpi vie voiton, etelä-amerikkalainen vai roomalainen? Uskokaa tai älkää, kummallekin on tilaa ruoka -ja juoma-asioissa nurkkakuntaisessa Roomassa.

Tazza d’Oro

Via degli Orfani, 84
Suljettu su

Il Caffé Sant’ Eustachio

Piazza Sant’ Eustachio, 82

Jaana Rinne 

Kuvat: Ralf Örn

 

Kuvagalleria

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös