Pitsalla Helvetissä
1.3.2008
Eräänä päivänä minulle jäi hieman luppoaikaa ruokatunnille, joten päätin viettää sen Mount Edenillä, joka on 196 metriä korkea tulivuori ja Aucklandin korkein kohta. Aluksi porukkaa ei ollut juuri yhtään, mutta sitten paikalle ilmaantui kaksi bussilastillista turisteja, toinen kokonaan japanilaisia.
Traffic controllerin eli liikenteenohjaajan hommissa on riittänyt yhtälailla hiljaisia päivä ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita. Ihmiset eivät aina tottele käsimerkkejäni! Jotkut puhuvat ajaessaan kännykkäänsä. Uudessa-Seelannissa ei ole pakollista käyttää hands-freetä.
Tietyömailla on ongelmia huumeiden käytön kanssa. Eräänäkin iltapäivänä pomomme ajeli työmaalle huumetestauskärryn kanssa ja nappasi kyytiinsa toisen paikalla olleen T/C:n, muttei ketään muuta. Käry kävi! Epäilys on varmasti ollut aika vahva, sillä kuulin jo aikaisemmin, että kaveri on pilvipäissään melkein koko ajan. Pomo nappasi miekkosen kyytiin ja takaisin varikolle.
Yksi työkaverini Murray naurattaa minua aivan kympillä. Eräänä päivänä hän alkoi vinoilla aina kun istuin hetken paikallani, mm. että ”Älä nyt vaan rasita itseäsi. Anna kun minä pidän kylttiä vähän aikaa” ynnä muuta. Parasta oli kun istuskelin kaikessa rauhassa ja sitten kuulin sivukorvalla sanan Finland. Murray jutteli leikillään yhden toisen kuskin kanssa kaikkea aivan tolkutonta läppää Suomesta: ”Suomessa aina palkataan joku toinen tekemään omat työt, kuten tämä Miro tässä näin. Kunhan vain istuskelee ja antaa toisten T/C:en tehdä omat hommansa”.
Menin eräänä aamuna pomoni Mattin toimistoonsa hieman jutustelemaan. Aikaa kului valehtelematta vain yksi minuutti ja sain parin taalan palkankorotuksen! Matt oli hyvin ymmärtäväinen tilanteestani eli siis siitä, että minun pitää saada rahaa säästöön reissaamista varten. Nykyisellään ei jää tarpeeksi säästöön millään. Tosin en koskaan ole ollut säästävimmästä päästä muutenkaan. Matt on itse aikoinaan reissannut mm. ympäri Afrikkaa liftaamalla!
Kämppäkaverini Ray lähti suunnitelmiensa mukaisesti eräänä aamuyönä takaisin Vietnamiin eikä ole tulossa takaisin, joten nyt solukämpässämme asustelee minun lisäkseni suomalainen Tomi, intialainen Dilip sekä saksalainen Uwe.
Dilip pyysi minua yhtenä iltana tulemaan kansalaisuusseremoniaansa ensi keskiviikkona. Dilip oli siis viimein tällä viikolla saanut myönteisen päätöksen kansalaisuusanomukseensa oltuaan täällä jo noin neljä vuotta ja tehtyään töitä koko sen ajan melkein kuin orja. Yksi suurimmista syistä sille, että Dilip halusi Uuden-Seelannin kansalaisuuden oli se, että sen saatuaan hän olisi vapaa matkustamaan minne vain haluaisi. Intian kansalaisena hänellä ei sitä mahdollisuutta ollut. Olin hyvin otettu kutsusta ja sanoin, että tulisin aivan varmasti.
Kävin yhdellä vanhalla hautausmaalla pitkällä kävelylenkillä ja ”löysin” sen lähettyviltä hyvin kauniin ja rauhallisen puiston tapaisen, jossa ei ollut ketään. Istuskelin puunrunkoon nojaten hyvän tovin mukavan aurinkoisessa säässä. Ennen kotiinpaluuta kävin Helvetissä eikä se niin paha paikka ollut! Hyvää pitsaa sieltä ainakin sai!