Plaza

Kiina, Xi'an, terrakotta-armeija, pandat

Koska meno Pekingissä ei tuntunut maistuvan, tein muutoksia suunnitelmiini. Itärannikon sijaan suuntaisin kohti länttä, ja katsoisin, mitä kohdalleni sattuisi osumaan. Juna-asemalla oli ryysistä, mutta onnekseni englanninkielisen kassan jono oli inhimillinen.

Kroonisen likviditeettivajauksen johdosta valitsin istumapaikan tälle 12 tunnin matkalle. Kassaneiti varmisti, että olin varmasti sanonut haluavani matkustaa kyseisellä osastolla. Varmistin antamani tiedot ja nappasin piletin.

Seuraavaksi valintaani hämmästeli konduktööri. Nyökkäsin kuitenkin päättäväisesti, ja hän ohjasi minut oikeaan vaunuun. Jos virkailijat olivat olleet epäluuloisia, niin kanssamatkustajien naamat vääntyivät maailmanluokan ilmeisiin astellessani karjaluokkaan. Ei, ei, ei, valkoiset matkustavat makuuvaunuissa.

Hätääntyneet kiinalaiset alkoivat hössöttää, kuten täällä tapoihin kuuluu, ja yrittivät ohjata minut toiseen vaunuun, siitä huolimatta, ettö esitinkin heille paikkalippuni. Hetken kovan inttämisen tuloksena sain kuitenkin hommat selvitettyä ja löysin paikkani.

Alkukyräilyn jälkeen ryhtyivät vierustoverini iskemään juttua kuin savolaiset konsanaan, ja Pekingissä minut vallannut alakulo alkoi vähitellen väistyä. Ehkä tämä Kiinan pätkä tästä vielä paranisi.

Istumapaikoilla nukkuminen oli luonnollisesti haastavaa, pikemminkin satunnaista torkahtelua epämiellyttävissä asennoissa. Perillä Xi’anissa tuntui kuin olisin saanut pahemminkin turpaani. Väsymyksestä johtuen kirjauduin ensimmäiseen kohtuullisen hintaiseen paikkaan, ja kävin hetkeksi maksamaan univelkaani.

Herättyäni lähdin etsimään ruokaa. Suuntasin kohti muslimikorttelia, sillä arvelin parhaan katuruoan löytyvän sieltä. Enkä ollut väärässä. Kojuista irtosi jos jonkin sorttista suolaista ja makeaa. Pekingin jälkeen Xi’anin muslimikorttelin rento tunnelma oli todella tervetullut, ja kulutinkin pari päivää kadonnutta fiilistäni etsiskellen.

Kävin toki katsastamassa myös terrakotta-sotilaat, mutta sain jälleen pettyä. En halua kuulostaa moukalta, mutta jos Kielletty kaupunki haiskahti rahastukselta, oli terrakotta-sotilaat sitä aivan ehdottomasti. Suomalaisella ajokortilla irtoaa opiskelija-alennus, mikäli tällaista keinoa hyväkseen käyttää. Minähän en tietenkään käyttänyt.

Pekingkiä pienempi Xi’an oli minulle huomattavasti helpommin hahmotettavissa, ja siksi miellyttävämpi kokemus. Talvi pysytteli kuitenkin tiukasti kannoillani, joten oli aika jatkaa matkaa etelään. Päätin jälleen säästellä pennosiani ja ottaa istumapaikan seuraavalle 16 tunnin pätkälle Chengduun.

Hämmästely oli yhtä älytöntä kuin Pekingissä, kun ostin liput ja astelin paikalleni. En uskaltanut edes haaveilla nukkumisesta, joten treenasin mandariiniäni kohtalotovereideni kanssa fraasikirjan avustuksella. Ääntämykseni sai aika ajoin puoli vaunua höröttämään. Tällä kertaa en saanut nukuttua sitäkään vähää, mitä edellisellä matkalla, kenties parista parkuvasta kakarasta ja ohikulkijan syliini kaatamasta nuudelikeitosta johtuen. Yö tuntui pitkältä kiemurrellessani epämukavalla penkillä siedettävää asentoa hakien. Vannoin, että ensi kerralla hölläisin kukkaroni nyörejä ja ottaisin makuupaikan. Chengdussa huomasin asemalla kaverini hehkuttaman guesthousen henkilökuntaa, joten hyppäsin heidän kyytiinsä.

”Vihreä” Chengdu

Chengdussa keräsin tietoa Sichuanin ja Yunnanin maakunnista, punoin juoniani kaupungin miellyttävissä teetuvissa ja palkitsin itseäni tulisilla safkoilla. Toki kävin myös tutustumassa Chengdun suurimpaan turistimagneettiin, pandakeskukseen. Keskukselle kannattaa mennä aikaisin aamusta, jos mielii nähdä pandat mielipuuhansa, syömisen, parissan. Aamulla myös välttää pahimman ryysiksen, vaikkakin paikan luonteesta johtuen tunnelma on isoista ryhmistä huolimatta kovin leppoisa.

Guesthousen valintakin osui todella nappiin, paikan yleisfiilis oli erittäin miellyttävä, joten illat kuluivat rennosti juttuja vaihtaen, brittiläinen Owen ja kanadalainen Cathy viihdyttivät porukkaa kitaroitaan soittelemalla. Oli myös lohduttavaa kuulla, että muillakin oli ongelmia han-kiinalaisen mentaliteetin kanssa. Ja kun jälleen pääsin valittamaan tuosta minua vaivanneesta murheenkryynistä, niin oli aika vetää pitkät kalsarit jalkaan, heittäytyä pakkasen helliteltäväksi ja suunnata kohti maailman kattoa.

Antti

Kuvagalleria