Plaza

Sichuan, Tiibet

Uusia kuvioita hioessani nousi kiinnostukseni Tiibetiä kohtaan päivä päivältä. Kuitenkin puolueen asettamat matkustusrajoitukset olivat nostaneet Tiibetin maakuntaan suuntautuvien matkojen hinnat pilviin. Itsenäisen matkailun ollessa ehdottoman kiellettyä ja kyttäyksen määrän ollessa kohtuuton, keikkuvat matkojen hinnat noin sadassa taalassa/päivä. Päätin siis tyytyä läntisessä Sichuanissa sijaitseviin tiibetiläisiin kyliin, joihin ei mitään erikoislupia ei vaadita. Näiden kylien puolesta puhuu myös se, että turismi on todella vähäistä, eivätkä tiibetiläiset ole vielä jääneet vähemmistöön han-ryntäyksen vuoksi.

Matkani alkoi Kandingista, joka on jo kiinalaistettu eli todella mitäänsanomaton pikkukaupunki. Kanding on kiinalaisten turistien suosima, osittain niinkin naurettavan syyn kuin kuuluisan Kanding Love Song -nimisen kamalan jollotuksen takia. Myös kaupunkia ympäröivä vuoristomaisema, kohokohtanaan yli 7000 metriä korkea lumihuippu, houkuttelee hämmästelijöitä. Suurin osa tänne tulevista länsimaalaisista sen sijaan suuntaa pikaisesti Litangin kautta etelään upeiden maisemien takia.

Koska vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan, suuntasin vastoin kaikkea järkeä kohti pohjoista. Dormitoriossa oli elohopea laskenut aamulla vain viiteen asteeseen, mikä antoi osviittaa tulevasta. Toistaiseksi en vielä ollut kovinkaan korkealla, mutta seuraavat kylät sijaitsisivat yli 3000 metrissä.

Hankaliin bussimatkoihin kohdistuvan viha/rakkaussuhteeni vuoksi voisin joko jeesustella tai retostella pohjoisella Sichuan-Tibet-tiellä kokemani matkan sisällöstä, mutta se lienee kohtalaisen tarpeetonta. 13 tuntia ikivanhalla rotiskolla kuoppaisinta mahdollista mökkitietä. Ei muuta sanottavaa. Ilmeisesti tietä rakentavilla tiibetiläisillä ei ole suurta hinkua saada projektia nopeasti valmiiksi, sillä tiibetiläisten näkemys alueen kehittämisestä on kovin erilainen kuin Kiinan valtiolla. Olin bussin ainoa turisti, mutta onnekseni sain seuraa nepalilaisesta munkista, joka oli matkalla Degessä sijaitsevalle luostarille. Hänen kanssaan juttelu sai matkan tuntumaan vähemmän tuskalliselta.

Ensivaikutelma Ganzista oli erittäin positiivinen. Kadulla kaikki tuntuivat tervehtivän muukalaista vilpittömällä riemulla, ei tosin kiinaksi, vaan tiibetiksi. Koko ilmapiiri tuntui välittömästi paljon lämpimämmältä, pakkasasteista huolimatta. Tarjolla ei ollut montakaan vaihtoehtoa majoituksen suhteen, joten en yllättynyt, kun huomasin jakavani huoneeni parin hiiren kanssa. Aina valmis henkilökunta kuitenkin huolehti asian hakemalla naapurista kissan talonvahdiksi. Seuraavana päivänä eivät hiiret minua enää häirinneet.

Aamulla heräilin lumisateen valkaistessa maata. Koko kylä tuntui putsaavan katuja lumesta. Kiertelin aikani katuja, tarkastelin kaupan olevia vaatteita, pysähdyin tekemään lumiukkoa lasten kanssa ja herätin läsnäolollani yleistä hämmennystä ja hilpeyttä. Tuntui, että jokaisen talon ohittaessani hommat pysähtyivät hetkeksi, ja kaikki heiluttivat käsiään ja huutelivat tervehdyksiä.

Jatkoin matkaani tiibetiläisen kaupunginosan halki kohti kukkulalla sijaitsevaa luostaria. Korkeuteen tottumattomalle yli kolmeen kilometriin noustessa alkaa kone yksimään herkästi ja kroppa oireilee muutenkin, lähinnä ruokahalun katoamisen ja nupin kivistyksen muodossa. Jyrkkiä nousuja kiivetessäni sydän hakkasi niin, että luulin alienin pyrkivän ulos rinnastani. Näissä korkeuksissa kannattaa siis ottaa iisisti ja pitää nesteytyksestä huolta.

Munkit olivat erittäin innostuneita esittelemään minulle luostariaan ja englantia taitavat pommittivat minua kysymyksillään. Myös Dalai Laman kuvista oltiin todella kiinnostuneita. Lumisade lakkasi hieman ennen auringonlaskua. Palasin takaisin kylään ja nautin iltapalaa majataloa pyörittävän perheen kanssa: jakinmaitoteetä ja korppuja. Lapset koittivat tehdä kotitehtäviään, mutta vieraan ihmettely vaikutti paljon jännemmältä. Koitimme viritellä jonkinlaista alkeellista keskustelua, mutta homma jäi osoittelun, epämääräisen mutinan ja pään pyörittelyn tasolle. Päätimme keskittyä taustalla pyörivään elokuvaan.

Tulin viettäneeksi Ganzissa pari ylimääräistä päivä lumipyryn tukkiman tien vuoksi. Pakkasesta huolimatta päivät Ganzissa kuluivat todella mukavasti, vaikka jouduinkin heräämään viideltä aamulla vain ottamaan selvää, oliko tie auki tänään. Parin päivän odottelun jälkeen pääsin jatkamaan matkaan Manigangoon pakettiauton kyydissä.

Antti

Kuvagalleria