Plaza

Tallinna

Tallinnan-lautta irtoaa laiturista. Voi vain toivoa, että kaikki tarvittava on muistettu hoitaa ja rinkkaan on pakattu kaikki, mitä näin pitkällä matkalla tarvitaan. Viime viikot ovat olleet hektisiä ja pitkiä. Olemme ravanneet hammaslääkärissä, lääkärissä ottamassa rokotuksia ja kyselemässä lääkkeistä, huollattaneet ja katsastaneet auton, hankkineet toisen luottokortin ja metsästäneet hyttysverkkoa. Olemme ostaneet muun muassa kameran, yleistyökalun, otsalamput, rinkkasuojukset ja vedenpitäviä pusseja, kilpailuttaneet matkavakuutuksia, irtisanoneet kotivakuutuksen, sähkösopimuksen ja nettiliittymän sekä tehneet osoitteenmuutokset. Kaiken tämän keskellä järjestimme läksiäiset ja yritimme ehtiä vielä tavata kavereita ja perhettä.

Viime päivinä olemme joka aamu heränneet kukonlaulun aikaan pakkaamaan autoa ja viemään tavararoita ja huonekaluja jomman kumman vanhemmille varastoon, kavereille lainaan, kirpputorille tai kierrätykseen. Alle 50 neliön kaksioon mahtuu yllättävän paljon tavaraa varsinkin, kun se pitää varastoida johonkin eikä sitä voi siirtää suoraan seuraavaan asuntoon. Lisäksi alkumatkalle oli kaiken hässäkän keskellä ostettava bussiliput ja etsittävä sopiva majoitus. Tallinnan-lautalle emme edes hankkineet lippuja etukäteen, koska viimeiseen asti oli epävarmaa, ehdimmekö tähän laivaan.

Perillä Tallinnassa istumme iltaa kaveripariskunnan luona. Kun he kysyvät, miksi yleensä näemme kaiken tämän vaivan ja miksi lähdemme nimenomaan Afrikkaan, on hetken hiljaista. Katsomme toisiamme, eikä kumpikaan osaa oikein antaa suoraa vastausta. Ajatus matkasta syntyi alun perin jo pari vuotta sitten, mutta sen jälkeen kohde ja reitti ovat muuttuneet jo moneen kertaan. Ehkä valitsimme Afrikan siksi, että se on meillekin yhä pimeä manner. Viime viikkojen järjestelyjen jäljiltä päällimmäinen tunne on kuitenkin silkka helpotus: pääsimme todella lähtemään!

Hanna ja Sami