Plaza

Sydney

Sydney - Tyylikäs satamakaupunki ja rento rantaparatiisi

12.8.2009

Sydney, Australia, New South Wales

SydneySydney on yhtäaikaa monikulttuurinen ja trendikäs suurkaupunki, korkeakulttuurin ja alakulttuureiden sulatusuuni, rennon letkeä satamakaupunki ja loistava rantalomakohde.

Matkailija ei voi olla huomaamatta Sydneyn monikulttuurisuutta, jolla varmasti on osansa sen rennossa tunnelmassa. Englanti perusti rangaistusvangeilla vahvistetun siirtokuntansa tänne 1700-luvun lopulla ja maahanmuuttajien virta vain kasvoi Napoleonin sotien jälkeen. 1800-luvun loppupuolella vapaiden maahanmuuttajien määrä ylitti jo rangaistusvankien osuuden. 1850-luvulla New South Walesista ja Victoriasta löytyi kultaa, mikä vain lisäsi Australian houkuttavuutta. 1920-luvulla maahanmuuttajia tuli erityisesti Englannista ja Skotlannista, 1950-luvulla lähtömaina olivat useimmiten Italia, Jugoslavia ja Kreikka. Viime vuosikymmeninä Australiaan on muutettu erityisesti Aasian maista ja tämän voi huomata esimerkiksi Sydneyn alati kasvavassa Chinatownissa.

Liikkuminen Sydneyssä

Sydneyn lentokentältä pääsee keskustaan esimerkiksi AirportLink-junalla, joka kulkee 10-15 minuutin välein. Matka kestää 13 minuuttia ja maksaa alle 10 euroa. Matka taittuu kätevästi myös taksilla, jotka ovat turvallisia ja luotettavia. Taksimatkoilla kannattaa varautua siihen, että mittarissa näkyvän taksan päälle rapsahtaa muutaman euron arvoisia tietullimaksuja esimerkiksi kaupungin keskustan alittavasta tunnelista.

Circular QuaySydneyn keskusta on suhteellisen pieni ja selkeä. Keskustaa hallitsee korkeiden toimistorakennusten CBD (Central Business District), jonka pohjoispuolelle jäävät Circular Quayn ja The Rocksin matkailijoiden suosimat alueet nähtävyyksineen. CBD:n lounaispuolelta löytyvät vilkas Chinatown ja Darling Harbourin viihdealue. Vauhdikkain ja villein meno iltaisin löytyy reppumatkailijoiden suosimalta Kings Crossin alueelta hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Sydneyn suosituimmat rannat Bondi Beach, Manly ja Coogee sijaitsevat kaikki hieman kauempana keskustasta.

Tiiviissä keskustassa ei matkailijan juurikaan tarvitse turvautua julkisiin kulkupeleihin, matkat taittuvat kätevästi kävellen. Turisteille tarkoitettu toisen kerroksen tasolla kulkeva Metro Monorail -juna kuitenkin kiertää CBD:n tärkeimmät nähtävyydet. Lippujen hinnat ovat muita julkisia liikennevälineitä kalliimmat, mutta korotetulta reitiltä on mukava seurata keskustan vilinää. Keskustassa liikkuu myös ilmainen CBD Shuttle Bus noin 10 minuutin vuorovälein. Kyytiin pääsee vinkkaamalla bussille vihreillä CBD Shuttle bus -pysäkeillä.

Sydneyn kattavaan bussiverkostoon kannattaa turvautua, kun suuntaa aivan keskustaa kauemmas. Kertaliput ovat Suomen hintoja edullisempia ja tarjolla on myös sarjalippuja ja erilaisia päiväpasseja, joiden käyttäminen tulee entistä edullisemmaksi. Kertalipun voi bussiin ostaa kuljettajalta, mutta tällöin on osattava kertoa, minne on menossa. Hinta määräytyy ohitettavien vyöhykkeiden määrän mukaan. Suuremmat maamerkit kuitenkin yleensä riittävät auttamaan kuljettajaa määrittelemään oikean hinnan.

Sydneyssä liikkuvaa palvelee myös rautatieverkosto, jonka yhdeksän linjaa kattavat niin kaupungin keskustan kuin kaukaisemmat lähiötkin. Pääseepä junalla aina Blue Mountainseille asti. Liput ostetaan asemilla kassalta tai ulkopaikkakuntalaisellekin selkeistä automaateista.

Gray Line – Gray Linen sightseeing-bussit liikkuvat Sydneyssä ja lähiseuduilla.

Metro Monorail

Lautta- ja laivamatkat ovat suosittua huvia satamakaupungin upeissa maisemissa. Circular Quaystä lähtevät lautat muun muassa Manly-rannalle Sydneyn lahden pohjoispuolelle, Darling Harbouriin, Balmainiin ja Watsons Bayhin. Kerman ja vihreän väriset lautat ovat loistava tapa ihastella Sydneyn rantoja huokealla hinnalla. Liput maksavat vain hiukan enemmän kuin esimerkiksi bussi- ja junaliput.

Sydneyssä toimivia risteily-yhtiöitä
Magistic Cruises
Captain Cook Cruises
Matilda Cruises
Tribal Warrior Association - Aboriginaalikulttuuria esitteleviä risteilyitä

Sydney Harbour

Satamakaupungin maamerkit – Oopperatalo, Harbour Bridge ja Sydney Tower

Sydneyn tunnetuimmat maamerkit ovat kaikille tuttuja. Sydney Opera House seisoo ylhäisessä yksinäisyydessään Bennelong Pointilla Circular Quayn itäpuolella. Oopperatalon suunnitteli tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon, joka kuitenkin jättäytyi pois projektista talon 14-vuotisen rakennustyön puolivälissä. Maailmanperintöstatuksen saaneen rakennuksen avajaisseremonia pidettiin vuonna 1973.

Oopperatalossa järjestetään 2400 ooppera-, musiikki-, teatteri-, elokuva- ja tanssiesitystä joka vuosi. Esitysten lisäksi tähän arkkitehtooniseen ihmeeseen pääsee tutustumaan ohjatuilla kiertokäynneillä. Sisällä voi tutustua myös nimensä paikalle antaneen aboriginaalimiehen Bennelongin elämänvaiheita kuvaaviin tauluihin.

Sydney Opera House

Ennen oopperatalon rakentamista kaupungin tunnusmerkkinä sai toimia tuttavallisesti vaateripustimeksikin kutsuttu Sydney Harbour Bridge, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1924. Rakennustyöt kestivät kahdeksan vuotta. Silta kurottuu korkeimmillaan 134 metriin ja on 1149 metriä pitkä. Rakennustöiden yhteydessä 16 ihmistä menetti henkensä.

Seikkailunhaluisimmat tutustuvat siltaan varaamalla paikan BridgeClimb-siltakiipeilyyn. Kapuaminen Harbour Bridgen huipulle kestää yhteensä kolme ja puoli tuntia. Vaikka sillalle kiipeäviä ryhmiä lähtee parinkymmenen minuutin välein aamusta iltaan ja kesällä jopa aamunkoitteessa, paikka BridgeClimb-ryhmään kannattaa varata ajoissa, vähintään kaksi viikkoa etukäteen.

Jos polvet eivät kestä sillan huipulle kiipeämistä, löytyy maisemien ihailuun hillitympikin mahdollisuus. Pylon Lookout (South EasternTower, kulku Cumberland Streetiltä) tarjoaa mahdollisuuden kavuta 200 porrasta sillan kaakkoistorniin. Portaiden kiipeämisen lomassa voi tutustua sillan rakentamisesta ja historiasta kertovaan pieneen näyttelyyn, mutta tärkeintä ovat tietenkin huipulta avautuvat upeat maisemat.

Pylon Lookout & BridgeClimb

Sydney Tower (100 Market Street), joka tunnetaan myös nimellä Centrepoint, nousee 305 metrin korkeuteen kaupungin ylle. Kaupungin korkein rakennelma saattaa näyttää heiveröiseltä, mutta 56 kiinnityskaapelinsa ansiosta sen pitäisi selvitä niin maanjäristyksistä kuin erikoisen kovista tuulistakin.

40 sekunnin hissimatkasta tornin näköalatasolle kannattaa maksaa, sillä maisemat ovat upeat. Lisähinnan maksamalla pääsee osallistumaan Skywalk-seikkailuun, joka johdattaa matkailijan upeisiin maisemiin rakennuksen huipulle. Rohkelikot seisovat turvaköyteen kiinnitettyinä 260 metrin korkeudessa lasisella tasolla tornin ulkopuolella. OzTrek-virtuaalitodellisuusseikkailupuolestaan vie matkailijan Australian kierrokselle, jolla tutustutaan niin maan historiaan, kulttuuriin kuin unohtumattomiin maisemiin, kuten Uluruun. Realismia laite tavoittelee 3D-laseilla ja täristämällä istuimia, joten herkkähermoisimmat saattavat haluta jättää tämän huvituksen väliin.

Sydney Tower

Museot kertovat aboriginaalien ja siirtokunnan vaiheista

Sydneyn erinomaiset museot ovat loistava tapa tutustua maan jännittävään historiaan ja luontoon. Useimmat Sydneyn museoista ovat auki ympäri viikon, mutta jotkin pienemmät saattavat sulkea ovensa maanantaisin. Sisäänpääsymaksut ovat varsin kohtuullisia ja lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille on alennuslippunsa, jotka yleensä myönnetään myös ulkomaalaisille.

Ensimmäisten ihmisten uskotaan saapuneen Australiaan 50 000-70 000 vuotta sitten pohjoisesta. Australian aboriginaalien kulttuuri onkin maailman vanhimpia, siitä huolimatta, että yhden yhtenäisen yhteisön sijaan he elivät noin 500 heimossa, jotka puhuivat 250 kieltä ja olivat jatkuvasti liikkeessä. Kunkin heimon alue oli määritelty jo muinaisessa Uniajassa, jolloin henkiesi-isät kulkiessaan loivat maan, eläimet ja ihmiset laulamalla.

Aboriginaalien esineitä

Kapteeni James Cook saapui Botany Bay’hin nykyisen Sydneyn keskustan eteläpuolelle vuonna 1770. Siirtokunta siirrettiin kuitenkin pian Port Jacksoniksi nimettyyn luonnonsatamaan, joka tunnetaan nykyään paremmin Sydney Harbourina eli Sydneyn satamana, jonka ympärille koko kaupunki on rakentunut. Kuningas Yrjö III iloitsi uudesta siirtomaastaan, koska se olisi hyvä tukikohta idänkaupalle ja koska sinne saatettiin lähettää väkeä Britannian täysistä vankiloista.

Rangaistusvankien suuri osuus siirtokunnan asukkaista vaikutti väistämättä kaikkien elämään. Jotkut kärsivät tuomioita esimerkiksi varkaudesta, mutta mukana oli myös raakoja murhamiehiä. Siirtokunnan alkuvuosina käytettiin rangaistus- ja eristyspaikkana pientä saarta Sydneyn edustalla. 1800-luvun puolivälissä saarelle rakennettiin Fort Denisonin linnake kaupunkia suojelemaan. Linnakkeen historiaan pääsee tutustumaan nappaamalla lautan Circula Quaystä, hintaan kuuluu opastettu kierros saarella. Merituulen ja historian lisäksi saarella voi nauttia kahvilan antimista. Mikäli aika ei riitä varsinaiseen visiittiin, voi Fort Denisonia katsella Royal Botanic Gardensin pohjoiskärjessä esimerkiksi Mrs. Macquarie’s Chair -muistopenkiltä.

Fort Denison

Valloittajien ja Australian alkuasukkaiden suhde oli alusta asti hankala. Siirtolaiset eivät ymmärtäneet aboriginaalien vivahteikasta kulttuuria, vaan pitivät maatalouden, metallien ja keramiikan puuttumista merkkinä yksinkertaisuudesta. Aboriginaaleja vangittiin ja yritettiin pakottaa valkoisen miehen käsitykseen sivistyneestä ihmisestä silinterihattuja myöten. Kuuluisin näistä lemmikeistä oli mies nimeltään Bennelong, joka jopa matkusti Lontooseen nauttimaan teetä kuninkaallisen perheen kanssa. Kiitokseksi hänelle rakennettiin mökki paikalle, jossa Sydneyn oopperatalo nykyään seisoo.

Vain muutama vuosi ensimmäisten siirtolaisten jälkeen aboriginaalit saivat kärsiä brittien maihinnoususta toisellakin tapaa. Sadat alkuasukkaat kuolivat sairastuttuaan isorokkoon. Tämä synnytti valkoisten vallottajien mielissä pitkään istuneen uskomuksen, että alkuasukkaita odotti vääjäämätön tuho. Kiristyneet suhteet kärjistyivät levottomuuksiin ja väkivaltaisuuksiin.

1800-luvun loppuun mennessä suurin osa Australian alkuasukkaista eli reservaateissa tai lähetysasemilla. Kun Australian liittovaltio vuonna 1901 perustettiin, ei aboriginaaleja huomioitu millään tavoin. 1930-luvulla aboriginaalien sopeuttamisesta tuli valtion virallinen käytäntö. Monet joutuivat ainakin näennäisesti luopumaan omasta kulttuuristaan ja myöhemmin ”varastettuna sukupolvena” tunnetut lapset otettiin vanhemmiltaan ja sijoitettiin kasvatuslaitoksiin tai valkoisiin perheisiin. Erityisesti aboriginaalien ja valkoisten yhteiset lapset otettiin usein huostaan vanhemmiltaan.

Myöhempinä vuosikymmeninä Australian aboriginaalien tilanne on parantunut vain hitaasti. Väestölaskennassa heidät on luettu maan kansalaisten joukkoon vasta 1960-luvulta eteenpäin. 1990-luvulla tehtiin periaatepäätös aboriginaaleilta laittomasti anastettujen maa-alueiden palauttamisesta ja vuonna 2008 Australian päämisnisteri esitti virallisen anteeksipyynnön menneistä epäoikeudenmukaisuuksista. Edelleen aboriginaalit elävät usein kuitenkin muuta väestöä huonommassa taloudellisessa tilanteessa ja kärsivät työttömyydestä, päihdeongelmista, väkivallasta, syrjinnästä ja heikommista mahdollisuuksista terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

MOS eli Museum of Sydney (Bridge & Phillip Streetien kulma, Circular Quay) kertoo tarinoita Sydneyn historiasta aina nykypäiviin asti. Museon sijainti ei ole sattumaa, vaan paikalla on merkitystä Sydneyn historiassa. Täällä kohtasivat Cadigal-heimon ihmiset ja ensimmäisen laivaston mukana saapuneet brittiläiset rangaistusvangit. Tämä on myös paikka, johon kuvernööri Arthur Phillip vuonna 1788 rakennutti siirtokunnan ensimmäisen hallinnollisen rakennuksen. Government House palveli New South Walesin yhdeksän ensimmäisen kuvernöörin kotina, toimistona ja vallan käytön paikkana. Rakennus tuhottiin vuonna 1846, mutta MOS:in avattua ovensa paikalla, voi museossa tutkia rakennuksen arkeologisia jäänteitä.

Museo on avattu vasta vuonna 1995 ja sen näyttelytekniikka edustaakin museomaailman uusimpia tuulia. Mikä kertoisi elävämmin rangaistusvankien ajan elämästä kuin vetolaatikoihin asetellut pienesineet? Sydneyn kansainvälisyydestä ja kaupankäynnin merkityksestä kertoo muun muassa seinä, jonka lasitiilissä näkyy eri puolilta maailmaa tuotuja materiaaleja ja aineita, kuten tervaa Ruotsista.

Australian Museumin Long GalleryAustralian Museum (6 College Street) on loistava paikka tutustua mantereen alkuperäisten asukkaiden kulttuuriin ja perinteisiin. Lisäksi museolla on kattavat eläintieteelliset, mineraali-, fossiili- ja antropologiset kokoelmat. Esineitä on Tyynenmeren saarilta, Aasiasta, Afrikasta ja Amerikoista. Täällä voi tutustua myös kummalliseen luurankokokoelmaan, jossa mukana on muun muassa asetelma nojatuolissaan lehteä lukevasta ihmisestä ja tämän uskollisesta koirasta.

The Rocks – Sydneyn pahamaineisin kaupunginosa

1800-luvulla Sydneyn keskustassa sijaitseva The Rocksin seutu oli kuin Lontoon pahimmat slummit. Kapeiden katujen varsilla oli jos jonkinmoista hökkeliä ja merimiesten suosimissa pubeissa asioivat juopot, prostituoidut, varkaat ja katujengit. Epähygieeniset elämäntavat loivat loistavat elinmahdollisuudet muun muassa rotille ja paiserutolle. The Rocks pysyi työväen kaupunginosana 1960-luvulle, jolloin koko alue oli tuhoamisvaarassa. Kansalaisten protestoinnin ansiosta ainutlaatuinen alue säilyi tähän päivään ja monia historiallisia rakennuksia on otettu käyttöön liikkeinä, ravintoloina ja pubeina.

Moni The Rocksin pahamaineisimmista asukkaista on varmasti päätynyt läheiseen Justice & Police Museumiin (Albert jaPhillipStreetien kulma, Circular Quay). Museo esittelee Australian kuuluisimpia rikollisia, aseita ja sanomalehtikirjoituksia shokeeraavista rikoksista. Lisäksi on mahdollista tutustua muun muassa rekonstruoituun 1890-luvun selliin.

Susannah Place Museumin (Gloucester Street 58-64) vuonna 1844 rakennetut talot The Rocksissa esittelevät tavallisten ihmisten elämää 1800-luvun Sydneyssä. Täällä voi tutustua muun muassa toimivaan sekatavarakauppaan, ulkohuusseihin ja pesuloihin. Musoon pääsee tutustumaan ainoastaan opastetuilla kierroksilla, joita järjestetään puolen tunnin välein. Pieni The Rocks Discovery Museum (Kendall Lane, sisään Argyle Streetiltä) toimii 1850-luvulta peräisin olevassa hiekkakivisessä varastorakennuksessa. Museo kertoo The Rocksin alueen historiasta Cadigal-heimon ajoista aina 1970-luvun mielenosoituksiin.

Viikonloppuisin matkamuistoja voi ostaa Rocksin markkinoilta, joilla tuotteitaan kauppaavat taiteilijat, antiikkikauppiaat ja aboriginaaliperinteiden vaalijat. Tuotteet ovat useimmiten turitihinnoissa, mutta mukaan mahtuu myös todellisia löytöjä.

Puistoja isoille ja pienille – Kasveja, eläimiä ja villejä vekottimia

Luna ParkSuurkaupungiksi Sydney on vehreä ja mukavia puistoja löytyy niin isoille kuin pienillekin. Lapsia kiinnostaa varmasti Sydneyn eläintarha Taronga Park Zoo, joka avattiin jo vuonna 1916 ja sijaitsee keskustan läheisyydessä Mosmanin kaupunginosassa. Matka puistoon onnistuu kätevimmin Circular Quaystä ja CBD:stä lähtevillä lautoilla, joiden matka puistoon kestää vain 12 minuuttia. Tarongan eläinpuisto on jaettu kahdeksaan maantieteelliseen alueeseen, joiden 21 hehtaarilla asustaa yli 2600 eläintä.

Luna Park -huvipuisto (Olympic Drive 1, Milsons Point) sijaitsee Sydney Harbour Bridgen pohjoispuolella. Vuonna 1935 ensimmäisen kerran porttinsa avannut Luna Park on ehtinyt nähdä monenlaista vuosikymmenien varrella. Vuonna 2008 pääsivät kaupungin asukkaat ja turistit jälleen kulkemaan tutun jättiläisnaaman ali huvittelemaan erilaisiin laitteisiin ja kojuihin. Puisto on auki ympäri vuoden ja koulujen lomien aikana seitsemänä päivänä viikossa.

Royal Botanic Gardensin 30 hehtaaria vehreää puistoa on sydneysidersien virallinen olohuone ja loistava paikka piknikille tai käyskentelylle luonnon keskellä. Vuonna 1816 perustetun puiston Palm Grove -alueelta löytyy kauppa, infopiste, kahvila, ravintola ja wc:t. Nähtävää riittää muun muassa Tropical Centressä, ruusutarhassa ja kaktuskokoelmassa.

Pimeän tultua lähtevät puissa roikkuvat suuret hedelmälepakot liikkeelle, mutta päivällä niiden torkkumista on hauska seurata auringon paisteessa ilman pelkoa lähemmästä kontaktista. Kesällä vedestä nousee suuri valkokangas, jolta näytetään St. George Open Air Cinema -tapahtuman elokuvia. Botanic Gardensissa sijaitsee myös Government House eli New South Walesin kuvernöörin virka-asunto, joka valmistui vuonna 1834. Vierailijat pääsevät ihmettelemään viktoriaanisen sisutuksen mahtipontisuutta ja eksoottista puutarhaa.

Royal Botanic Gardens

Botanic Gardensin eteläpuolella on toinen vehreä alue The Domain, joka on ollut Sydneyn epävirallinen mielenosoituspaikka aina 1900-luvun alusta. Täällä pidetään myös Sydney Festivaliin liittyvät ilmaiset Symphony & Jazz in the Domain -konsertit, joiden mukavaa pikniktunnelmaa ja ilotulituksia ei kannata jättää väliin, jos on kaupungissa tammikuussa. The Domainissa sijaitsee myös loistava Art Gallery of New South Wales, jonka kokoelmista löytyy 1800- ja 1900-lukujen australialaista taidetta, aboriginaalitaidetta, Euroopan taidehistorian suuria nimiä, nykytaidetta ja aasialaista taidetta. Nykytaiteen ystävä ei muuten voi jättää väliin Circular Quayssä sijaitsevaa Museum of Contemporary Artia (140 George Street) eli nykytaiteen museota, joka on tärkein alallaan Sydneyssä. Perusnäyttelyn lisäksi museossa on jatkuvasti vaihtuvia näyttelyitä.

Hyde Parkilla oli ennen levoton maine, mutta nykyään se on rauhallinen viheralue aivan Sydneyn korkeimpien toimistotalojen vieressä. Nimensä puisto on tietenkin saanut lontoolaiselta esikuvaltaan. Puistoa hallitsevat ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille australialaisille ja uusiseelantilaisille sotilaille pystytetty ANZAC Memorial -muistomerkki sekä tyylikäs Archibald Fountain -suihkulähde, joka muistuttaa Australian ja Ranskan yhteistyöstä vuosina 1914-18. Kesällä läheisten rakennusten toimistotyöläiset suuntaavat Hyde Parkiin rentoutumaan, öisin puistossa on satumainen tunnelma, kun lamput puissa syttyvät ja voipa joku kuulla opossuminkin touhuavan omiaan pensaikossa. Sydney Festivalin aikana puisto täyttyy ilmaistapahtumista.

Archibald Fountain

Merkkirakennuksia bongailemassa

Hyde Park Barracks MuseumThe Domain -puiston länsipuolella Macquarie Streetin varrella on keskittymä Sydneyn historiallisia merkkirakennuksia. Nämä kannattaa bongata ainakin päiväkävelyn lomassa, vaikkei ehtisikään suorittamaan lähempää tuttavuutta.

State Library of New South Wales pitää sisällään muun muassa kapteeni Cookin alkuperäiset päiväkirjat. New South Walesin parlamentti toimii 1800-luvun alussa rakennetussa hiekkakivisessä rakennuksessa, jonka opastetuille kierroksille pitää varata paikat etukäteen.

Sydney Hospital tunnettiin alunperin nimellä Rum Hospital, koska rakennustyöt rahoitettiin valtion rommin myynnistä keräämillä tuotoilla. Viktoriaaninen rakennus toimii edelleen sairaalana. Talon edessä voi bongata Firenzen kävijöille tutun Il Porcellino -veistoksen kopion. The Mint toimi 1850-luvulta vuoteen 1926 rahapajana. Nyt täällä voi tutustua pieneen näyttelyyn ja hörpätä kupillisen kahvia yläkerran kahvilassa. Mielenkiintoinen Hyde Park Barracks Museum (Queen’s Square) puolestaan esittelee rangaistusvankien oloja 1800-luvulla.

Sydney Hospital

Myös Circular Quayssä sijaitseva vuonna 1845 rakennettu Customs House (Alfred Street 31) eli tullikamari on Sydneyn historiallisia maamerkkejä. Tällä hetkellä rakennuksessa on kaupunginkirjaston toimipiste ja muutamia ravintoloita.

Sydneyn kaupungitalon puolestaan voi bongata shoppailun lomassa, sillä se sijaitsee aivan CBD:n sydämessä. Viktoriaanista tyyliä edustavan hiekkakivisen rakennuksen portaat on Sydneyn suosituimpia tapaamispaikkoja. Kaupungintalon upeassa konserttisalissa on 8000 piippuinen urku ja hienot lasimaalaukset ikkunoissa. Rakennus on remontissa vuoden 2010 alkuun saakka.

Laajempaa näkökulmaa maailman menoon tarjoaa Sydney Observatory (Observatory Hill, Rocks), joka rakennettiin vuonna 1858. Se muuttui 1980-luvulla museoksi, jossa voi sukeltaa virtuaalisiin esityksiin Venuksen ja Marssin pintamuodostelmista sekä tutustua teleskoopin toimintaan.

Darlingharbour – Sydneyn viihdekeskus

Sydney Wildlife WorldDarlingharbour on Sydneyn viihdekeskusta. Se on laaja jalankulkualue Sydneyn keskustan kupeessa Cockle Bay -lahden pohjukan ympärillä. Loma-aikoina ja viikonloppuisin järjestetään Darlingharbourissa ilmaiskonsertteja ja muita tapahtumia. Erityisesti uudenvuoden aatto ja Australian kansallispäivä 26.1. ovat suosittuja juhlapäiviä.

Tavallisenakin päivänä Darlingharbourissa riittää tehtävää ja nähtävää. Täältä löytyvät muun muassa Sydney Aquarium ja Sydney Wildlife World, joiden koluamiseen kannattaa varata kokonainen päivä. Yhteislipun ostaminen vierivieressä sijaitseviin puistoihin tulee ehdottomasti edullisemmaksi.

Museoita edustavat Sydneyn merellistä historiaa valottava Australian National Maritime Museum (Murray Street 2) ja tieteeseen, teknologiaan, luovuuteen, sisutukseen ja Australian populaarikulttuuriin keskittyvä Powerhouse Museum(Harris Street 500).

Shoppailijat suuntaavat Harbourside-ostoskeskukseen ja onneaan voi etsiä myös Star City Casinosta, joka on Sydneyn ainoa laillinen pelipaikka. Sydney Entertainment Centre on kaupungin tärkein konserttipaikka ja Sydney Convention and Exhibition Centre puolestaanpaikka monille kokouksille ja näyttelyille. IMAX Theatre tarjoaa elokuvannälkäisille sekä 3D- että 2D-elokuvia erityisessä IMAX-salissa, jonka suurelle kankaalla ilmestyvä kuva on paljon tavallista tarkempaa.

National Maritime Museum & IMAX Theatre

Chinese Garden of FriendshipDarlingharbourissa sijaitseva Chinese Garden of Friendship on hyvä osoitus Sydneyn kiinalaisen yhteisön vilkkaasta kulttuurielämästä. Puutarhaan on mukava pujahtaa rauhoittumaan vaikkapa vieressä sijaitsevan China Townin vilkkailta ostoskaduilta.

Puutarhan ovat suunnitelleet kiinalaiset puutarhurimestarit toteuttaen perinteisiä sääntöjä ying- ja yang-voimista sekä viidestä elementistä: maa, tuli, vesi, metalli ja puu. Sydneyn kiinalaisesta ystäväkaupungista Guangzhousta on tuotu harvinaisia materiaaleja ja taideteoksia puutarhan eri alueita koristamaan. Poluilla vaellellessa voi törmätä myös Sydneyn pieniin mutta eksoottisiin asukkaisiin, kuten hämähäkkeihin ja liskoihin.

Tunnelmaan sukeltamista auttaa mahdollisuus vuokrata Ming- ja Ching-dynastioiden mallien mukaan valmistettuja asuja. Pukuja on sekä aikuisille että lapsille ja hinnat ovat varsin kohtuulliset. Oma kuva kiinalaisen prinsessan tai soturin kamppeissa ei olisi hassumpi matkamuisto.

Näkymät aluetta hallitsevalle lammelle ovat joka suunnasta tarkkaan harkittuja ja harmonisia. Taustalla kohoavat pilvenpiirtäjät luovat jännittävän kontrastin puiston rauhan kanssa. Maisemista voi nauttia esimerkiksi perinteisen teehuoneen tarjoomuksia maistellen.

Chinese Garden of Friendship

Sydneyn kuuluisat hiekkarannat

Manly BeachKukapa haluaisi vierailla Sydneyssä näkemättä sen kuuluisia rantoja, joita on jopa 37 kappaletta. Useimmat rannat sijaitsevat vain noin 30 minuutin matkan päässä keskustasta ja niille pääsee julkisilla kulkuneuvoilla. Kaupungin keskustasta on helppo suunnata muun muassa Manlyn ja Bondin rannoille auringosta ja merestä nauttimaan.

Matka Sydneyn pohjoispuolella sijaitsevalle Manly Beachille sujuu helpoiten lautalla Circular Quaystä. Matka kestää 30 minuuttia ja kulkee läpi Sydneyn sataman upeiden maisemien tarjoten uuden näkökulman esimerkiksi oopperataloon.

Päivä Manlyssä on kuin loma englantilaisessa merenrantakaupungissa. Pääkatu Corson matalista rakennuksista löytyvät niin muodikkaimmat bikinit ja shortsit kuin surffilaudatkin. Rantapäivän kruunaa Fish ’n Chips -ateria, jonka voi nauttia vaikka rannalla loikoillen. Nimensä ranta on saanut siellä siirtokunnan alkuaikoina nähtyjen alkuasukkaiden miehekkäistä (manly englanniksi) olemuksista. Erikoisen leiman Manlyn upealle hiekkarannalle antavat sitä tahdittavat männyt.

Legendaarinen Bondi Beach sijaitsee Sydneyn eteläisellä puolella ja sinne pääsee joko suoralla bussilla tai metron ja bussin yhdistelmällä, joka viehättää erityisesti shoppailusta kiinnostuneita. Kulkupelin vaihto kannattaa nimittäin suorittaa Bondi Junctionin ostosmahdollisuuksia pullistelevalla alueella. Matkaan kannattaa varata aikaa lähes tunti.

Bondi Beach on kuuluisa hienosta hiekastaan ja loistavista surffausmahdollisuuksista. Niiden lisäksi täältä löytyy monia mukavia ravintoloita ja kahviloita, joissa virkistäytyä rantaelämän lomassa. Myös varsinaista hiekkarantaa ympäröivät seudut ovat yksi Bondin vetonauloista. Esimerkiksi patikointiretki kallioilla kiemurtelevaa polkua läheiselle Bronten rannalle on hyvin suosittu.

Bondi Beach

Lue lisää Sydneyn rannoista
Visit New South Wales
Go Australia
Wikipedia

Ravintolat ja yöelämä

Kiinalaista ruokaaSydneyn monikulttuurisuus näkyy erinomaisesti sen monipuolisessa ruokatarjonnassa. Muiden suurkaupunkien tapaan Sydneystäkin löytyy kaikkea viidentähden ravintoloista McDonald’siin. Erityisesti täällä pääsevät herkuttelemaan kuitenkin aasialaisen ruoan ja merenelävien ystävät.

Bisneskeskusta CBD:stä löytyy niin huippuluokan ravintoloita kuin edullisia lounaspaikkojakin. Circular Quaystä, The Rocksista ja Darling Harbourista löytyy hieman turistisempia ruokapaikkoja. Hyviä ja suomalaisen näkökulmasta edullisia ruokapaikkoja löytyy kuitenkin useimmista kaupunginosista. Satamanäköalan kanssa nautitusta ateriasta saa aina varautua maksaa enemmän.

Chinatown on tietenkin oikea paikka aitojen dumplingien, käsintehtyjen nuudelien ja herkullisten merenelävien maisteluun. Se on myös niitä harvoja paikkoja Sydneyssä, joista löytää ruokaa ja juomaa vielä kello kaksi aamulla.

SushiaSydney Fish Market on maailman parhaita kalatoreja, jonka aamuista huutokauppaa pääsee seuraamaan kello seitsemästä eteenpäin. Torikauppiaiden kojuja kierrellenkin saa tyydyttettyä uteliaisuutensa. Myynnissä on päivittäin yli sata eri kalalajia ja vuodessa kalaa myydään yli 15 miljoonaa kiloa. Lounasaikaan täällä riittää valinnan varaa kala- ja äyriäisherkuista.

Monilla Sydneyn ravintoloista ei ole anniskeluoikeutta, mutta ilmoittavat sallivansa ns. BYO-järjestelyn. BYO eli Buy Your Own tarkoittaa sitä, että asiakkaat tuovat mukanaan esimerkiksi aterialla nautittavan viinipullon. Ravintola laskuttaa pienen maksun pullon avaamisesta. Myös monet anniskeluoikeuden omaavat ravintolat sallivat omat juomat.

Eatability – Ravintolaopas

Kings CrossSydneyn yöelämä on vilkasta ja menoa löytyy moneen makuun, kunhan valitsee oikean kaupunginosan. Aiemmin iltaa kohti hiljentyneen CBD:n alueelle on viime vuosina majoittunut nuorten aikuisten suosimia yökerhoja ja klubeja. The Rocksissa on makeita pubeja ja baareja. Hieman kauempana ydinkeskustasta sijaitsevissa Potts Pointissa, Darlinghurstissa ja kaupungin homoyhteisön suosimassa Surry Hillsissä on kussakin omat bilealueensa. Villeintä meno on iltaisin ja öisin reppureissajien suosiman Kings Crossin kaduilla. Täällä kannattaa pitää tavaroistaan ja kavereistakin huolta.

Circular Quayn länsipuolelta löytyy Overseas Passanger Terminal eli ulkomaan laivojen matkustajaterminaali, josta on monien ravintoloiden ja baariensa ansiosta tullut Sydneyn yöelämän suosituimpia keskuksia. Star City on Sydneyn Las Vegas -henkinen casino ja luksushotelli kylpylöineen. Täällä kohtaavat marmorilla päällystetyt wc:t, tyylikkäät cocktailit ja hienot illalliset sekä peliautomaattien rivistöt, olut ja fish & chips -ateriat.


Time Outin opas Sydneyn kulttuuri- ja yöelämään
Sydney Star Observer - Tietoa Sydneyn vilkkaan gay-yhteisön tapahtumista
Tapahtumatietoja sisältäviä Drum Media- ja 3D World -lehtisiä saa Sydneyn kirjakaupoista ja lehtipisteistä.

Majoitus

Sydneyn kokoisessa kaupungissa löytyy majoitusvaihtoehtoja kaikille kukkaroille. Tarjolla on kaikkea luksushotelleista nuhjuisiin reppureissaajien yömajoihin. Australian erikoisuuksia ovat pubien yhteydessä vuokrattavat huoneet, jotka usein ovat edullisia mutta meluisia ja nuhjuisia. Huonetta varatessa kannattaa varmistaa, että varusteluun kuuluu ilmastointi.

Edullisempia majapaikkoja kannattaa etsiä kaupungin ydinkeskustan ulkopuolelta ja netin kautta varaamalla voi usein hyödyntää erilaisia tarjoushintoja. Viiden tähden hotellit ovat keskittyneet CBD:hen, hieman edullisemmat, mutta kuitenkin tasokkaat hotellit sijaitsevat Rocksin, Circular Quayn, Hyde Parkin ja Darling Harbourin turistisilla alueilla. Reppumatkailijat majailevat Kings Crossin, Potts Pointin, Darlinghurstin ja Elizabeth Bayn alueilla keskustan itäpuolella. Jatkuvaa rantaelämää viettävän kannattaa etsiä majapaikkansa esimerkiksi Bondin, Coogeen tai Manlyn alueilta.

Sydneyn pahimmat ruuhka-ajat sijoittuvat marras- ja toukokuun väliin ja hinnat ovat korkeimmillaan joululomien aikaan. Rantakausikin on parhaimmillaan juuri joulu-tammikuussa.

Visit NSW
Hostel Australia
YHA -hostellit

Shoppailu

Strand ArcadeSydney on muotitietoisen shoppailijan paratiisi. Kaupungin shoppailumaisemat muodostuvat toinen toistaan houkuttelevammista tavarataloista, tyylikkäistä ostoskujista ja mielenkiintoisista pikkuputiikeista. Turistien matkalaukkuihin tarttuu usein aboriginaalitaidetta, opaaleja, helmiä ja nahkatavaraa. Australialainen huippumuoti on myös katsastamisen arvoista.

CBD:n tärkein shoppailualue jää kaupungintalon ja Martin Place -aukion väliin, George- ja Elizabeth-katujen rajaamalle alueelle. Täältä löytyvät suurimmat tavaratalot, kuten Myer ja David Jones.

Muita näkemisen arvoisia ostosalueita ovat Pitt Street Mall-ostoskatu, tyylikäs Strand Arcade ja Galeries Victoria -ostoskeskus. Huonolla säällä shoppailua voi jatkaa myös Town Hall -juna-aseman yhteydessä maanalle levittäytyvässä käytäväverkostossa, joka varsinkin päiväaikaan on vilkasta ostosaluetta.

Queen Victoria Building (455 George Street) tai tuttavallisemmin QVB on vuonna 1898 rakennettu upea ostoskeskus, jonka designer-liikkeissä shoppailun lomassa voi itseään virkistää perinteisellä teehetkellä entisessä tanssiaissalissa toimivassa Tea Roomissa.

Queen Victoria Building

Kiinalaiset muodostavat kolmasosan osavaltioon saapuvista maahanmuuttajista ja tiivis yhteisö ylläpitää kulttuuriansa innokkaasti. Chinatown sijaitsee George Streetin ja Darling Harbourin välissä, mutta alue elää ja kasvaa jatkuvasti eikä selkeitä rajoja oikeastaan ole. Chinatown ei ole asuinalue, vaan kaupankäynnin ja herkullisen ruoan paikka. Alueen pääkatuja ovat elämää kuhisevat Sussex Street ja Dixon Street, jonka varrelta löytyy myös Market City -ostoskeskus. Ostoskeskuksen alla on jokaisen shoppailusta innostuneen turistin must-kohde Paddy’s Market, jonka rihkamapöydiltä tarttuu mukaan niin aurinkolaseja kuin käsilaukkujakin edulliseen hintaan. Ongelmaksi muodostuu vain valinnan vaikeus.

Darling Harbourin vastaus tavarataivaasta unelmoivalle on Harbourside-ostoskeskus. Lähempänä päärautatieasemaa sijaitseva World Square on jättiläismäinen ostoskeskus sekä toimisto-, asuin- ja hotellikompleksi, joka peittää kokonaisen korttelin Sydneyn keskustassa. Matkalla vaikka Bondi Beachille kannattaa pysähtyä suuressa Westfield Bondi Junction-ostoskeskuksessa.

Paddy's Market

Sydneyn kaupungin shoppailuopas (englanniksi)
Discount Shopping Guide - Outletmyymälöitä Sydneyssä ja muualla Australiassa

Lisää tietoa

SydneySydney Visitor Centre Darling Harbourissa
33 Wheat Road
Ma-Su klo 9:30-17:30

Sydney Visitor Centre The Rocksissa
Level 1, Argyle Street ja Playfair Streetin kulmassa
Ma-Su klo 9:30-17:30

Jos Sydneyn nähtävyyksiä aikoo koluta urakalla, kannattaa harkita Smartvisit Cardin hankkimista. Lippu maksetaan etukäteen verkossa ja se joko toimitetaan postitse kotiin tai noudetaan Sydneystä.

Sydneyn kaupungin viralliset verkkosivut – Oppaita, tapahtumakalenteri…
New South Walesin matkailusivusto
Discover Sydney - Sydneyn kaupunkia esittelevä verkkosivusto
TravelOnline - Sydneyssä toimiva matkailupalveluiden varauspalvelu (majoitus, retket)
Historic Houses Trust - Useita Sydneyn museoita hallinnoiva säätiö
The Sydney Morning Herald

Bruce Chatwinin kirja Songlines (Suom. Näkymättömät polut, Tammi 1988) on hyvä tapa tutustua Australian aboriginaalien kulttuuriin ja historiaan.

Teksti ja kuvat: Hanna Näsänen

Sydney Harbour Bridge

 

Kuvagalleria

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös