Matkakohteet vuodelle 2012 – Houkuttelevimmat alueet ympäri maailman
2.1.2012
Matkakohteita valitessa mietitään usein maita tai kaupunkeja, mutta myös kooltaan näiden väliin jäävissä alueissa on monia mielenkiintoisia matkakohteita. Lonely Planet listasi houkuttelevimmat alueet vuoden 2012 matkailijalle.
1. Walesin rannikot
Vuonna 2012 voi matkailija kulkea pitkin koko Walesin rannikon tutkien jokaikisen kiviseinämän ja lahdelman, kun All Wales Coast Path (AWCP) -kävelyreitti valmistuu. 1377 kilometrinen reitti kiemurtelee etelän Chepstow’sta lähelle Queensferryä pohjoisessa. Matkalla voi nähdä dramaattisia kallioseinämiä, ihania hiekkalahdelmia ja vaikuttavia linnoja.

2. La Ruta Maya, Keski-Amerikka
Joulukuun 21. päivä vuonna 2012 on maya-intiaanien muinaisen kalenterin erään osan päättymispäivä. Hollywood-elokuvat ja muut dramatiikalla ratsastavat tahot ottavat kaiken irti tästä ”maailmanlopun päivästä”, vaikka nykyinen maya-heimo ei päivää pidäkään erityisen merkityksellisenä. Vaikkei maailmanloppua odottaisikaan vielä koittavaksi, voi vuosi 2012 olla unohtumaton aika vierailla maya-heimon kotiseudulla. La Ruta Maya -reitti kulkee läpi Keski-Amerikan Meksikosta, Belizeen, Guatemalaa ja Hondurasiin.

3. Pohjois-Kenia
Matkailijoilta toistaiseksi piiloon jäänyt pohjoinen Kenia tarjoaa vierailijalle uskomattoman vaihtelevia maisemia laajoista laavakentistä sumun peittämiin vuoriin, joilla asustaa jättimäisillä torahampailla varustettuja elefantteja. Reissussa on kuitenkin varauduttava vaikeisiin oloihin, kuten surkeisiin teihin, sietämättömään kuumuuteen, alkeelliseen majoitukseen ja suuriin etäisyyksiin. Vuosi 2012 saattaa kuitenkin olla viimeinen mahdollisuus nähdä Pohjois-Kenia ennen länsimaisen kulttuurin valloitusta. Suuren tieprojektin valmistuttua alkavat muutokset pian näkyä.

4. Arunachal Pradesh, Intia
James Hilton kuvaili Shangri-La’ta mystiseksi ja harmoniseksi laaksoksi vuonna 1933 ilmestyneessä romaanissaan Lost Horizon (suom. Sininen kuu). Monet paikkakunnat ovat vuosien saatossa julistautuneet täksi myyttiseksi Edenin puutarhaksi Himalayalla, mutta nyt kilpailuun on ilmoittautunut uusi osanottaja. Arunachal Pradesh sijaitsee Intian, Bhutanin, Tiibetin ja Burman kohtauspaikassa ja sen kansojen, kulttuurien, ilmastojen ja maisemien sekoitus on Aasian viimeisiä salaisuuksia.
5. Hvar, Kroatia
Keskikesällä Kroatiassa ei ole tyylikkäämpää paikkaa kuin Hvar Town samannimisellä saarella. Tällä bilesaarella voi kuitenkin myös paeta designer-cocktailien ja tuoreimpien dj:den täyttämää yöelämää paratiisirannoille, laventelipelloille ja unohtumattomiin merimaisemiin.
6. Sisilia
Messinansalmi on kautta aikojen pitänyt Sisilian hieman eristyksissä muusta Italiasta. Pääministeri Silvio Berlusconin suosikkiprojekti, 3,3 kilometriä pitkä silta mantereen ja Messinan sataman välillä, tulee kuitenkin valmistuttuaan kantamaan Sisiliaan uuden turistien aallon. Nyt alkavat olla viimeiset ajat kokea Sisilian klassinen viehätys.

7. Kanadan rannikkoprovinssit
Kanadan rannikkoprovinssit Nova Scotia, New Brunswick ja Prince Edward Island ovat jo pitkään viehättäneet matkailijoita idyllisillä kalastajakylillään, kalliomajakoillaan ja herkullisilla hummeriaterioillaan. Uusia houkuttimia ovat kuitenkin pienpanimot, orgaaniset viinitarhat, oisterikahvilat, sienestysretket ja juustonvalmistuskurssit maatiloilla. Vuonna 2012 alueella vietetään Titanicin uppoamisen satavuotispäivää.

8. Queenstown & Southern Lakes, Uusi-Seelanti
Uusi-Seelanti on seikkailunhaluisten leikkikenttä. Ulkoilma-aktiviteetteja on tarjolla ympäri vuoden niin Queenstownin, Wanakan ja Te Anaun lomakylien ympäristössä kuin niitä ympäröivillä vuorilla, järvillä ja luonnonpuistoissakin. Missä muualla voisi lasketella aamulla ja pelata golfia tai hiihtää vesisuksilla iltapäivällä? Kun pakettiin lisätään erinomaiset viinitilat ja loistavat ravintolat, ei toivomisen varaa juuri jää.

9. Borneo
Borneo tarjoaa matkailijalle trooppisen pakopaikan lumoavissa maisemissa. Indonesian, Malesian ja Brunein hallitsemiin alueisiin jakautuva saari on viimeisiä kohtuuhintaisia paratiisisaaria. Täältä löytyvät maailman vanhimmat sademetsät ja parhaat sukellusvedet. Borneon dayak-alkuperäiskansat kukin omine murteineen ja tapoineen muodostavat jännittävän kulttuurien sekoituksen. Borneon lisäksi vain Sumatran sademetsissä asuvat orangit ovat kädellisistä älykkäimpiä.

10. Poitou-Charentes, Ranska
Hiljaiset tiet kiertelevät viinitarhojen raidoittamien kukkuloiden välissä ja villejä rantahietikoita rikkovat sumuiset saaret Atlantin rannikolla, minne ranskalaiset suuntaavat lomailemaan. Poitou-Charentes’in alue keskisessä Ranskassa on Välimerta rennompi ja sopii erinomaisesti perheloman kohteeksi. Aamun voi aloittaa melomalla kajakilla Marais Poitevinin suoalueen vehreillä kanavilla tai pyöräilemällä Île de Ré -saaren uneliaissa maisemissa. Kohota lasisi Cognacin pikkukaupungissa ja ime keuhkosi täyteen suolaista ilmaa La Rochellen valkoisessa satamakaupungissa.

Lähde: Lonely Planet
