Plaza

Italia kiinnostaa suomalaisia - Hotellihaut Pisaan lisääntyivät

10.2.2011

Pisa, Turku

Italia kiinnostaa suomalaisia - Hotellihaut Pisaan lisääntyivätHotels.com on julkaissut listan kohteista, joihin haut suomenkielisellä Hotels.com-sivustolla kasvoivat eniten tammikuussa viime vuoteen verrattuna. Suurin lisäys hotellihauissa on tapahtunut Italian tornikaupunki Pisaan, josta etsittiin hotelleja 430 prosenttia viime vuoden tammikuuta enemmän. Seuraavaksi listalla ovat Las Vegas sekä Espanjan aurinkokohde Alicante. Neljänneksi eniten hotelleja haettiin Firenzestä.

Listan kärkisijoilla on kaksi kaupunkia Italiasta. Suurin syy tähän lienee maaliskuun lopussa alkava halpalentoyhtiön aloittama uusi reitti Suomen ja Italian välillä. Pisan lentokentältä on myös kätevä mennä Firenzeen. Muuten hakujen perusteella näyttäisi siltä, että suomalaiset kaipaavat yhä aurinkoa talvikuukausiinsa, pohtii Hotels.comin viestintäjohtaja Alison Couper.  

Tämän vuoden toinen kulttuuripääkaupunki Turku on kivunnut listan sijalle 12. Haut Aurajoen varrelle ovat lisääntyneet 293 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Eteläinen naapuri Tallinna on toinen kulttuuripääkaupunki, mutta hotellihaut sinne eivät ainakaan alkuvuodesta olleet vielä lisääntyneet.

Myös talviset kaupunkilomakohteet Edinburgh, Salzburg ja Oslo ovat edelleen suosittuja. Hotels.comin kuukausittaisella kuumalla listalla nämä kolme kaupunkia ovat jo useamman kuukauden ajan lisänneet suosiotaan viime vuoden vastaaviin hakuajanjaksoihin verrattuna.

 KohdeHakujen lisääntyminen tammikuu 2011 - tammikuu 2010
1.Pisa, Italia430 %
2.Las Vegas, Yhdysvallat428 %
3.Alicante, Espanja414 %
4.Firenze, Italia394 %
5.Oslo, Norja381 %
6.Edinburgh, Skotlanti377 %
7.Salzburg, Itävalta360 %
8.Dublin, Irlanti356 %
9.Split, Kroatia344 %
10.Berliini, Saksa332 %
11.Abu Dhabi, Yhdistyneet Arabiemiraatit317 %
12.Turku, Suomi293 %
13.Miami, Yhdysvallat292 %
14.Kapkaupunki, Etelä-Afrikka281 %
15.Kööpenhamina, Tanska280 %
16.Amsterdam, Alankomaat276 %
17.Geneve, Sveitsi265 %
18.Vilna, Liettua263 %
19.Fort Lauderdale, Yhdysvallat262 %
20.Ljubljana, Slovenia259 %


Hotels.com

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös