Plaza

Finland Ice Marathon - Enää 22 päivää

26.1.2010

Finland Ice Marathon, Kuopio, matkaluistelu

Finland Ice Marathon. Kuva: Matti Kolho/Kuopion Matkailupalvelu OyEnää 22 päivää ja Finland Ice Marathon 2010 –tapahtumat pyörähtävät Koululaisluistelulla käyntiin. Kuopiossa tapahtumajärjestelyt ovat täydessä vauhdissa.

Luistelurata on merkitty Kallavedelle: 5,4 km:n lenkki matkustajasatamasta Rönön sillan ali Kuopionlahdelle ja takaisin matkustajasatamaan, josta rata jatkuu 7,1 km:n lenkkinä Itkonniemen suuntaisesti suositun laavusaaren Pieni-Telkon edustalle ja takaisin matkustajasatamaan. Kuopion kaupungin vapaa-ajankeskuksen liikuntapaikkojen kunnossapitoyksikkö on tänä talvena kovan urakan edessä, sillä runsas lumikerros jään päällä on nostanut jäälle paikka paikoin runsaasti vettä. Onneksi kuitenkin pakkaskelit jatkuvat ja lumesta vapaaksi aurattava rata pääsee jäätymään. Perinteisen tavan mukaan ensin on tehty luisteltavaan kuntoon 2 km:n rata, joka valmistui perjantaina 22.1. ja on kaikkien luistelijoiden käytettävissä. Eilen  25.1. on aloitettu Kuopionlahden 5,4 km:n lenkin tekeminen, jonka valmistuminen ajoittuu tammi-helmikuun vaihteeseen. Siinä vaiheessa se on jo tarpeen, sillä matkaluistelijoiden määrä on kasvanut huikeata vauhtia kuopiolaisten keskuudessa ja lisäksi matkailijoidenkin joukossa on jo enenevässä määrin luistelijoitakin.

Ilmoittautumisia on jo vastaanotettu yli 200. Tässä määrässä eivät ole mukana Hollannin Luisteluliiton maraton Grand Prix kilpailukierrokseen osallistuvat noin 70 Hollannin parhaimpiin kuuluvaa luistelijaa, joista mahdollisimman monen toivotaan saapuvan Grand Prix’n 200 km:n loppukilpailuun Kuopioon. Suurin keskittymä ilmoittautumisissa tällä hetkellä on 50 km:n kilpaluistelussa. Paljon on ilmoittautumisia myöskin 50 km:n ja 25 km:n sauvaluisteluihin, jotka ovat päivän viimeisessä lähdössä. Samaan aikaan starttaa myös 12,5 km:n kuntoluistelu apu- ja toimintavälinein. Tästä klo 15:n lähdöstä tuleekin varsinainen karnevaalilähtö. Toivomme, että Hollannin tv pystyisi ottamaan pätkän siitäkin. NOS-TV Hollannista tekee Grand Prix’n 200 km:n loppukilpailusta noin 35 min. ohjelman, joka lähetetään ulos Hollannissa seuraavana päivänä sunnuntaina parhaaseen katseluaikaan Vancouverin kisalähetysten välissä.

Kuutamoluistelua ja Koop Arposta

Perjantai-illan 19.2. Kuutamoluisteluilta virittää kaiken kansan suuren luistelujuhlan tunnelmaan. Valaistu kisa-alue, juhlavalaistu ravintolalaiva, jätkänkynttilät ja soihdut radan varrella luovat satumaisen tunnelman, joka on Järvi-Suomen eksotiikkaa parhaimmillaan. Kuopion Luisteluseuran taitoluisteluesitys luonnonjäällä on aina hatunnoston arvoinen suoritus, sillä luonnonjää on haasteellinen esityspaikka taitoluistimille. Taitoluistelijat esiintyvät heti illan alussa klo 18 ja he johdattavat esityksensä lopussa kaiken kansan Kuutamoluisteluun 2 km:n radalla. Suosittu kuopiolainen bändi Rakkauden Ammattilaiset viihdyttävät ja tanssittavat yleisöä beat ja rock ’n’ roll soundillaan.

Idols-voittaja Koop Arponen esiintyy englantilaisen ystävänsä kanssa Koop Arponen Duona varsinaisena kisapäivänä lauantaina 20.2. kisa-alueella Matkustajasatamassa noin klo 11.30 ja noin klo 14. Noin-ajat johtuvat siitä, että esitysten alkamisessa joudutaan ottamaan huomioon luistelukilpailujen tilanne. Suomalaiset ja hollantilaiset sukujuuret omaavana Koop Arponen sopii tapahtumaan erityisen hyvin. Koopilta on tulossa markkinoille uusi levy maaliskuun alussa, joten senkin johdosta hän on ajankohtainen esiintyjä. Eikä kaihda esiintyä ulkonakaan. Toivotamme Koop Arponen Duo’n lämpimästi tervetulleeksi Suomen suurimpaan luistelutapahtumaan Kuopioon!

Kuopio tarjoaa matkailijoille paljon muutakin kuin loistavat luisteluolosuhteet

13.2.-20.2.2010 välisenä aikana Kuopiossa tapahtuu muuallakin kuin jäällä. Maailman suurin savusauna lämpenee Rauhalahden Jätkänkämpällä 16.2. ja on avoinna alkaen klo 16 kaikille halukkaille. Ennen saunaa on virkistävää ulkoilla vaikka hiihtäen tai lasketellen. Kuopio tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet maastohiihtoon laajan latuverkoston ansiosta. Laskettelemaan pääsee Puijolla ja Antikkalassa vaikka jokaisena viikon päivänä. Jos ulkona paukkuu pakkanen, on mukava pulahtaa kylpylän kuohuihin, hohtokeilailla tai vaikka rentoutua hyvän teatteri- tai musiikkiesityksen parissa. Urheilun ystäviä hemmotellaan tapahtumaviikolla kun lauantaina 13.2. hiihdetään Puijon Laturetki ja torstaina 18.2. Niiralan montussa toisistaan mittaa ottavat KalPa ja Lappeenrannan SaiPa.

Kuopion alueen museoissa kohtaavat talonpoikainen ja teollinen kulttuuri. Vanhat käyttöesineet, valokuvat, taulut ja rakennukset kertovat arvokasta kieltään entisajan pohjois-savolaisesta elämäntyylistä. Korttelimuseon näyttely Esiliinoja on nähtävissä 26.1.-30.5.2010 ja näyttelyt Kuopion museossa tapahtumaviikolla ovat Afrikan tähdet 26.1.-1.4.2010 sekä Ben ja Min 26.1.- 28.2.2010. Kuopion taidemuseon perusnäyttely Lintukoto, metsästä maailmalle esittelee kokoelmien taidehistoriallisia helmiä noin sadan vuoden ajalta. Tämän kauniin tapahtumarikkaan kaupungin yövalaistuksineen voi nähdä korkealta Puijon tornista.

Finland Ice Marathon
Kuva: Matti Kolho/Kuopion Matkailupalvelu Oy

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös