Britanniaan matkaavan varauduttava tiukkoihin turvatarkastuksiin
4.7.2007
Viimeaikaiset terrori-iskuyritykset Iso-Britanniassa ovat aiheuttaneet kiristyksiä turvatoimissa ympäri maan. Matkailijan onkin syytä varautua viivytyksiin ja pakata matkatavaransa huolellisesti.
Kesäkuun viimeisenä päivän nostettiin terrorismin uhkasta Britanniassa kertova luokittelu korkeimmalle eli kriittiselle tasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että terrori-iskuja on todennäköisesti odotettavissa. Matkailijan kohdalla tämä merkitsee tiukentuneita turvatarkastuksia lentokentällä ja joukkotapahtumissa.
Lentokentillä on odotettavissa kovia ruuhkia ja paikalle onkin saavuttava hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä. Viranomaiset suosittelevat, että kentälle saavutaan joukkoliikennevälineillä, henkilöautojen pääsyä sisäänkäynneille on rajoitettu ja matkustajien tulee poistua niistä jo ennen terminaalia.
Käsimatkatavaroihin sovelletaan 13.2. voimaan astuneita tiukennettuja sääntöjä. Nestemäiset matkatavarat, kuten kosmetiikka, kannattaa pakata ruumaan meneviin laukkuihin. Lennon aikana tarvittavat nesteet on pakattava läpinäkyviin pusseihin ennen turvatarkastusta, eikä säiliöiden koko saa ylittää 100 millilitraa. British Airwaysin verkkosivuilta saa tarkempia tietoja matkatavaroita koskevista määräyksistä. www.britishairways.com
Myös lentokentältä selvittyään saattaa matkaaja törmätä muuttuneisiin järjestelyihin. Poliisin näkyvyyttä kaduilla ja liikennevälineissä on lisätty, ja kantamuksiaan ei kannata jättää hetkeksikään silmistään. Yksinäiset matkatavarat herättävät herkästi viranomaisten epäilykset ja pommiuhkiin suhtaudutaan äärimmäisen vakavasti. Myös joukkotapahtumissa on varauduttava jonottamaan tiukkoihin turvatarkastuksiin.
Ulkoasiainministeriön matkustustiedote 3.7.2007
Suurlähetystön verkkosivut
Tietoa terrorismin uhkatasosta Homeofficen kotisivuilta
- 1.
-
Kiitos terrorismin tähän on jouduttu! Mitä vaihtoehtoa on muuta kuin lisätä tarkastuksia. Tosin matkustaminen vaikuttaa turvallisemmalta uusien tarkastusten takia mielestäni.
ketä tästä syyttäminen? Vanha sanonta: ei kaikki arabit ole terroristeja mutta kaikki terroristit ovat arabeja pitänee paikkansa. - 2.
-
Tai no oikeastaan muslimeita ennemminkin. Muistaakseni yksi teroista oli intiasta.
- 3.
-
Sori, räjäytimme autosi…
Autosi vaikutti epäilyttävältä kohteelta. Tollanen epäilyttävä kosla ja vähän väärin parkkiruudun yli parkkeerattukkin.Räjäytetäämpä tuo varmuuden vuoksi.Tervetuloa potentiaalinsa saavuttaneeseen monikulttuuriin!
Vaikka reaalimonikulttuurissa elämä muuttuu helvetilliseksi ja tuhoaa koko maan, niin silti vaan on pakko haalia musuja ja afrikkalaisia maahan. Ei mahdu minun järkeeni.
- 4.
-
Kaikki kantaväestöön kuuluvat peräkylien mummotkin tarkastetaan tekohampaita myöden koska vain parta-arabien ja muiden musujen tarkka tutkiminen olisi rasismia. Resursseja ei siis kohdenneta järkevästi. Kaikki joutuvat kärsimään näistä mielettömyyksistä.
Itseasiassa samanaikaisesti muslimit kulkee kaavut päällä läpi passintarkastusten miten lystäävät eivätkä virkailijat tohdi vaatia edes hunnun poistamista passintarkastuksen yhteydessä. Näin muun muassa Englannista poistui etsitty muslimiterroristi, laittoi vaan burkhan päälle ja lensi maasta pois.
http://www.halla-aho.com/scripta/englantilaista_huumoria_kolmessa_naytoksessa.html
