Plaza

Värikkään Marokon monet kasvot

26.10.2006

Marokko, Agadir, Rabat

Kukkulalla sijaitsevasta linnoituksesta avautuu näkymä alas kaupunkiin. Se tekee vaikutuksen minuun. Toisaalla näkyy vilkas elämää pursuava kaupunginosa, toisaalla taas hiljaisuutta hehkuva kaupunginosa. Kaksi eri kaupunginosaa, kaksi eri historiaa.

Marokon Agadiria ravisteli voimakas maanjäristys 1960, mikä tuhosi kaupungin. Agadirilaiset eivät lannistuneet, vaan he rakensivat kaupunkinsa uudelleen. Japanilaiset auttoivat suunnittelutyössä. Uusi kaupunki rakennettiin hieman etelään, turvallisemmalle alueelle.

Agadirin kaupunkikuvaa hallitseva puolikaaren muotoinen hiekkaranta levittäytyy kukkulan alapuolella. Kukkulan rinteeseen on kirjoitettu kolme sanaa - Jumala, Isänmaa, Kuningas.
Meri, hienot hiekkarannat sekä aurinkoinen sää ovat tehneet kaupungista suositun lomakohteen niin ulkomaalaisten kuin myös marokkolaisten keskuudessa. Agadiria kutsutaankin usein ”Marokon Miamiksi”.

Kalasatama luo lisäväriä Agadirille. Täältä voi aikaisin aamulla käydä katsastamassa Atlantin antaman kalasaaliin.

Marokko on käsityön esimerkkimaa. Agadirin basaareissa voi tehdä ensikosketuksen paikalliseen kaupankäyntiin, jossa tinkimisessä on osuutensa. Marrakech on tunnettu nahastaan, Rabat taas matoistaan ja Salén saviastioista. Myös berberikorut ja kupariset teekannut ovat kiva muisto kotiin.

Basaareiden maustekeot houkuttelevat ruuanlaitosta kiinnostuneita. On keltaista kurkumaa ja kermanväristä inkivääriä, samalla kun muskottipähkinän lämmin ruskea sekoittuu tulisten chilien punaan.

Agadirista käsin kannattaa tehdä lähempää tuttavuutta myös lähialueisiin. Matkalla muurien ympäröimään Soussin helmenä tunnettuun Taroundantiin, maisemia värittävät argan-puut, joiden hedelmistä puristetaan öljyä. Perinteisessä marokkolaisessa lääketieteessä sitä on käytetty ehkäisemään iän ja sään vaikutuksia. Argan-öljy tehoaa muun muassa ryppyihin ja kuivaan ihoon.

Marrakech on monen matkailijan kohteena, joko matkatoimiston retkenä tai omin päin. Koska etäisyyttä on noin 260 kilometriä, kannattaa kaupungissa viettää vähintään kaksi päivää, sillä yksi päivä ei riitä legendaariseen Marrakechiin.

Myös Tiznit ja Tafraoute löytävät paikkansa seikkailijan kartalta.

Afrikassakin voi hiihtää

Harva voisi kuvitella, että Afrikassa voi harrastaa hiihtämistä. Tunnin ajomatkan päässä Marraskechistä sijaitsee Marokon tunnetuin hiihtokeskus Oukaïmeden. Sen huippu kohoaa yli 3200 metrin korkeuteen. Hiihtokausi ajoittuu yleensä tammikuun alusta maaliskuun loppuun.

Golfkohteena Marokko on vielä melko tuntematon, mutta tutustumisen arvoinen. Esimerkiksi Agadirista löytyy kolme hyvätasoista pelikenttää, jotka takaavat haasteita golffarille kuin golffarille.

Marokko on suosittu kohde omatoimimatkailijoiden keskuudessa. Suurin osa heistä saapuu maahan Espanjan kautta. Monille Tanger on ensikosketus tähän eksoottiseen maahan. Kierrettyään satamakaupungin pakolliset nähtävyydet, matkailija hyppää junaan ja suuntaa kohti etelää. Mitä pidemmälle juna vie, sitä aidomman Marokon voi löytää.

Marokon valtiollisen rautatietoimiston nettisivuilta saa lisätietoja aikatauluista. Hinnat eivät päätä huimaa, vaikka matkustaisi ykkösluokassa. Esimerkiksi Tanger - Rabat ykkösluokassa maksaa noin 13 euroa ja kakkosluokassa 9 euroa.

Hintavinkkinä mainittakoon, että jos Marokon matka alkaa Espanjan puolelta, kannattaa espanjalaisesta matkatoimistosta ostaa minilomapaketti Tangerissa. Parin päivän aikana ehtii hyvin tutustua Tangeriin, ja suunnitella jatkoyhteyksiä. Pakettiin kuuluvat niin meno-paluu lauttamatkat (Algeciras-Tanger), kuljetukset sataman ja hotellin välillä, majoituksen kuin myös aamiaiset.

Majoituksen taso vaikuttaa luonnollisesti paketin hintaan, mutta halvimmillaan paketti on edullisempi kuin pelkät meno-paluu lauttamatkat. Algecirakseen pääsee Aurinkorannikon kohteista kätevästi esimerkiksi linja-autolla.

Rabatin keisarillisessa kaupungissa

Jo alle viiden junatunnin päässä Tangerista, matkailija löytää itsensä Rabatista. Marokon pääkaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä on Mohammed V:n mausoleumi, joka on vietnamilaisen arkkitehdin Vo Toanin käsialaa. Tänne marokkolaiset tulevat muistamaan hallitsijaa, joka saavutti itsenäisyyden maalle 1956.

Sisällä silmiäni hivelee kaunis koristelu. Katossa kimaltelee kulta. Sarkofagi on sijoitettu pohjakerrokseen. Vierailu on koskettava, jota korostaa entisestään taustalla kuuluvat Koraanin säkeet vanhan miehen lukemina. Mausoleumia sanotaan Marokon yhdeksi kauneimmaksi monumentiksi. Asia, johon myös matkailijan on helppo yhtyä.

Marokossa ei-muslimeilta on yleensä pääsy kielletty moskeijoihin ja pyhiin paikkoihin. Tässä suhteessa Rabatin Mohammed V:n mausoleumi on poikkeus, se on avoinna kaikille, kunhan vain muistaa säädyllisen vaatetuksen.

Rabat tarjoaa paljon nähtävää. Medina eli vanhakaupunki on tutustumisen arvoinen, jossa kiehtovien basaareiden lisäksi kävijää odottaa Oudaïasin linnoitus. Kuninkaanpalatsi on valokuvauksellinen etenkin vahdinvaihdon aikaan. Rauniokaupunki Chellahin rauniot löytyvät taas keskustan ulkopuolelta. Keskiajalla satamastaan tärkeä Salé on myös mielenkiintoinen nähtävyys. Täältä voi löytää vanhan Rabatin sydämen.

Vastakohtien maa

Marokossa käytetään virallisissa yhteyksissä rinnakkain kahta ajanlaskua; eurooppalaista ja arabialaista. Nyt meneillä oleva vuosi on 1427 arabialaisen ajanlaskun mukaan.

Maan kansallisruoka on couscous. Sitä pitää maistaa ainakin kerran matkan aikana. Eri alueilla on omat tapansa valmistaa tätä ryyniruokaa. Paljon matkustava voi näin matkansa aikana maistaa lukuisia eri variaatioita.

Ja mitä olisikaan Marokon matka ilman minttuteetä? Sitä keitetään pitkin päivää. Täällä minttutee on vieraanvaraisuuden symboli.

Lännessä Atlantin ja pohjoisessa Välimeren rannikolle levittäytyvä Marokko on vastakohtien maa. Se on Saharan kuumuutta hehkuvia autiomaita, mutta myös lumihuippuisia vuoria.
Marokko on kuin tuhannen ja yhden yön sadusta, ja jokaiselle matkailijalle se kertoo erilaisen tarinan.

Teksti ja kuvat: Timo Kauppinen

1.

Nähtävästi Algecirasista Tangeriin kulkevalla lautalla /lautoilla? matkaa turisteja enemmänkin. Hiukan jännittää uskallanko toiselle mantereelle mennä.

Oma reppureissuni alkaa kohtsillään; ensi tiistaina lento Barcelonaan ja siitä sitten Granadan kautta etelään + takaisin Tanger-Cadiz-lautalla.
Alkuperäisideani Marokosta sai nyt vahvistusta.

Suomen säätiedotus ja päällä pörräävä myrsky puoltavat kompassisuuntaa.

2.

Ajomatka Atlasvuorten yli Marrakechiin on ikimuistoinen hyvässä ja pahassa. Maisemat ovat päiväsaikaan huikeat!

3.

Pikkuhiljaa tekisi mieli vaihtaa maisemaa, kun pian alkaa taas kylmät kelit ja pimeä kausi. Suomen vuoden ajat on kyllä peestä varsinkin kun seuraa Marokon säätiedoituksia.

4.

Minkälaiset kelit Marokossa etenkin Marrakeshissa ja rannikolla kuten Agadirissa on joulu-tammikuussa? Onko lämmintä? Voiko uida?

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös