Agadir – Aurinkoa ja loppumattomia hiekkarantoja
7.3.2011
Pitkistä, paratiisimaisista rannoistaan tunnettu Agadir on Marokon suosituin rantalomakohde, jossa aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta yli 300 päivää vuodessa. Vaikka Agadirista puuttuvat merkittävät nähtävyydet, on se varsinainen lomaparatiisi paitsi rantojensa myös rennon elämänmenonsa, eksoottisen tunnelmansa ja hyvien shoppailumahdollisuuksiensa puolesta.
Toisin kuin monessa muussa Marokon kaupungissa ilon voi Agadirissa ottaa irti terasseilla drinkkejä siemaillen. Ravintoloita kaupungista löytyy joka lähtöön. Suuren osan vuodesta Agadir tarjoaa vierailijoilleen lämpöä ja välitöntä lomatunnelmaa, josta nauttii kuka tahansa.
Matkustaminen Agadiriin
Suomalaiset matkanjärjestäjät eivät tee tällä hetkellä valmismatkoja Agadiriin. Agadiriin ei ole halpaa tai helppoa lentää Helsingistä omatoimisesti, sillä siihen vaaditaan vähintään pari välilaskua ja 12 tunnin lento. Hintoja ja aikatauluja voi helposti tarkastella Ebookersin ja Poptravelin sivuilta.
Muualta Marokosta on hyvät kulkuyhteydet Agadiriin, mutta vain lentokoneella, bussilla tai ns. Grand Taxilla, sillä junaverkosto ei sinne asti yllä. Linja-autot, joita on sekä pääasiallisen ja parhaan CTM-yhtiön sekä muiden, usein halvempien ja tiheämpään tahtiin liikkuvien yhtiöiden operoimia, ja näillä matka taittuu Agadiriin modernisti, mukavasti ja edullisesti. Tunti linja-auton kyydissä maksaa yleensä 2-3 euroa. Linja-autoja tulee hyvin Casablancasta (matka-aika noin 6 tuntia), Essaouirasta (2-3 tuntia) ja Marrakeshista (4 tuntia).
Tangerista on vähän turhan pitkä matka yhtä soittoa Agadiriin, sillä bussi tekee matkaa yli 13 tuntia. Pidemmillä matkoilla Marokossa kannattaa käyttää lentokonetta. Marokon pääasiallisia sisäisiä lentoyhtiöitä ovat Royal Air Maroc ja Regional Maroc.
Agadiriin pääsee helposti myös ympäröiviltä resorteilta ja kylistä busseilla, jotka kulkevat etenkin Inezganesta 13 kilometrin päästä ja josta on usein enemmän yhteyksiä kuin Agadirista. Sinne pääsee Avenue Mohammed V –pääkatua pitkin kulkevilla busseilla 21 ja 23, kuten myös Grand Taxeilla, joilla liikkuminen on kaupungistakin toiseen edullista. Grand Taxi vie myös mihin muuhun tahansa muutaman tunnin matkan päässä olevaan kaupunkiin, ja jopa matka Marrakeshiin voi onnistua näillä enintään kuusi henkeä vetävillä diesel-Mersuilla.
Liikkuminen Agadirissa
Al-Massira –lentokenttä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Agadirin keskustasta, ja sieltä pääsee edullisesti bussilla numero 22 vain Inezganeen – tosin kannattaa huomata, että pysäkki on noin puolen kilometrin päässä tienposkessa matkalla kohti kaupunkia. Inezganesta pääsee busseilla 21 ja 23 Agadiriin.
Grand Taxi on kenties parempi vaihtoehto, mikäli matkan hintaan ei kuulu kuljetusta, sillä kyyti tällaiselta kentältä mihin tahansa Agadiriin maksaa päivisin noin 15 euroa, öiseen aikaan parikymmentä, joskin matkalaukuista saatetaan veloittaa euro pari lisää.
Agadir ei ole enää mikään pikkukaupunki, vaan laajalle levittäytynyt resortti ja paikallisten asuinpaikka, jossa voi hyvinkin joutua turvautumaan julkisiin menopeleihin. Bussit eivät kaupungin alueella ole kovinkaan käteviä, mutta täällä, kuten muuallakin Marokossa, Petit Taxi eli pikkutaksi on kaikkien pelastus. Näillä liikkuminen on edullista ja helppoa, ja pikkutaksit vievät mistä tahansa minne tahansa ja niillä liikkuminen maksaa korkeintaan puolitoista euroa vartin matkalta, usein vähemmänkin. Ainoa ongelma pikkutakseissa on se, että niihin eivät voi nousta yli kolmen hengen porukat, ja tätä isommat ryhmät joutuvat turvautumaan Grand Taxiin, joka on myös edullista ja joka vie korkeintaan 6 hengen ryhmiä.
Majoitus
Agadir on pakettimatkahotellien luvattua maata mutta vain osan vuodesta, sillä pakettimatkalaiset saapuvat sankoin joukoin paikalle oikeastaan vain kesäkautena, etenkin heinä-elokuussa, jolloin myös marokkolaiset uskaltautuvat muuten kylmänä pitämäänsä Atlanttin veteen. Toinen piikkikausi on joulun tienoo, jolloin monet mannereurooppalaiset suuntaavat Agadirin lämpöön, mutta koska ympäri vuoden harva viitsii Agadirissa uida ja ottaa aurinkoa, on siellä melko rauhallista marraskuulta pääsiäiseen, lukuun ottamatta joulun ja loppiaisen välistä ajanjaksoa.
Pakettimatkalaisten hotellit sijaitsevat yleensä rannan tuntumassa, mutta omatoimimatkailija suuntaa mielellään pois rannalta, Nouveau Talborjt –aluelle, joka on noin vartin kävelymatkan päässä rannalta ylämäkeen. Täältä löytyy edullisia, etenkin ranskalaisten omatoimimatkailijoiden suosimia hotelleja, jotka ovat toiminnassa ympäri vuoden ja joissa kahden hengen huone maksaa 15-20 euroa. Yksi hyvä tällainen edullinen hotelli on Hotel Tiznine (Rue Drarga 3), toinen Hotel Canaria (Place Lahren Tamri), ja kolmas hivenen kalliimpi vaihtoehto on Hotel La Tour du Sud (Avenue du President Kennedy).
Agadirin yksityiset hotellit ovat talvisin melko hiljaisia mutta eivät mitenkään kuolleita – mikäli paikalle saapuu paljon puolenpäivän jälkeen, kannattaa ottaa yhteyttä hotelliin etukäteen ja varmistaa, että tilaa löytyy. Pääsiäisestä lokakuun loppupuolelle varaus kannattaa aina tehdä etukäteen.
Agadir Info- Agadirin hotelleja
Booking.com - Hotellien varauspalvelu
Hostels.com - Hosteleita ilman varausmaksua (englanniksi)
HostelWorld - Edullisia vaihtoehtoja
Ruoka ja ravintolat
Marokkolaiset ruoat ovat maukkaita, ja Agadirista saa niin lomalaisten suosimia ruokia, pikaruokia kuin tyypillisiä marokkolaisiakin ruokia. Lomalla monelle maistuvat pizzat, pasta ja pihvit, ja näitä myydään rannalla vaihtelevalla menestyksellä monen eri ravintolan terassilla. Pikaruokia, kuten hampurilaisia, saa niitäkin kansainvälisten ketjujenkin pisteistä, ja rannalla on hyvä valikoima kalaruokia myyviä ravintoloita. Rannalta ei ole kovin helppo löytää kaikkein tyypillisimpiä paikallisia ruokia kohtuuhinnalla, mutta sieltä saa kebabia (tunnetaan usein nimellä chawarma) ja muita itämaisiksi miellettyjä ruokia.

Rannan kalaruoat ovat usein ylihintaisia, ja hyvä paikka suunnata edulliselle kala-aterialle on Marinan eli uuden ranta-alueen perinteikäs kalaterassialue, jolla noin 25 kojua myy yleensä samoilla hinnoilla merenelävälautasellisia ja joitain muitakin ruokia. Yleensä ruoat maksavat 4-6 euroa per henki, mutta hinnat kannattaa varmistaa ennen tilaamista. Kojun 21 yhteydessä esimerkiksi väittelyt hinnasta ja yliveloittaminen ovat tavallisia, mutta vastapainona kojun 19 Ali on rehellinen ja sieltä saa ison kalalautasellisen mainostetulla hinnalla. Ongelmilta välttyy, kunhan vain kysyy aina ennen ruoan tilaamista tai syömistä minkä verran se maksaa, eikä ota pöytään paikallisia nuoria miehiä, jotka saattavat yrittää lyöttäytyä ilmaiselle aterialle jonkinlaisen oppaan ominaisuudessa. Marinan ruokakojut ovat heti Kasbah-linnakkeelle vievän tien vieressä.
Muualla kaupungissa on ravintoloita siellä täällä, ja mitä lähempänä rantaa ollaan, sitä vähemmän marokkolaisia ja kalliimpia ne yleensä ovat. Ne, jotka mielivät autenttisia marokkolaisia ruokia, suuntaavat Agadirissa Marinan ruokakojujen lisäksi Noveau Talborjt –alueelle, jolla paikalliset itse syövät ja jolta löytyy jonkin verran autenttisia ruokapaikkoja – joskin sieltäkin löytyy myös turistipaikkoja, joilla on suomen- ja ruotsinkieliset ruokalistat.
Agadirissa syöminen ei välttämättä ole yhtä hieno kokemus kuin joissain muissa Marokon kaupungeissa, mutta etsimällä sieltä löytyy kelvollisia paikkoja, ja mikäli haluaa varmistaa, että ateria on tyypillisin paikallinen, voi suunnata Inezganeen, 13 kilometrin päähän sijaitsevaan kylään, jonka markkinat ovat suuret ja jonka pääaukion laidalla on kymmenittäin erittäin tyypilisiä paikallisia ruokia myyviä ravintoloita.
Nähtävyydet ja aktiviteetit
Vuoden 1960 suuri maanjäristys tuhosi koko vanhan Agadirin, ja nykyään siellä on hyvin vähän historiallista tai muuten merkittävää nähtävää. Ainoa todellinen nähtävyys onkin Kasbah eli vuoren päälle, kaikkialle hiekkarannalle näkyvä linnake, josta on raunioita jäljellä ja jossa vanhan Agadirin linnake ja muut tärkeät osat sijaitsivat. Nykyään alueelle on ilmainen pääsymaksu, ja sen pääasiallinen nähtävyys ovat lähinnä maisemat, mutta sinne kannattaa ehdottomasti lähteä Agadirissa lomaillessa käymään.
Paikalle pääsee parhaiten pikkutaksilla, ja siihen on paras nousta Marinan edessä, sillä vain täällä voi varmistaa, että taksikuski tietää mihin haluaa eikä nimen ”kasbah” kuullessaan vie matkailijaa kaupungin päämarkkinapaikalle, joka myös tunnetaan kasbah-nimellä. Muutaman kilometrin nousu on Agadirin kuumilla keleillä melkoinen kujanjuoksu, mutta kävelymatka takaisin on kohtalaisen helppo helteelläkin ja alas käveleminen kestää 30-45 minuuttia.
Agadirissa on yksi vierailunarvoinnen museo, Musee du Patrimoine Amazigh (Passage Ait Souss), joka esittelee berberien aikoinaan käyttämiä ja tekemiä esineitä, kuten koruja. Täällä oppii paljon berberien elämästä ja kulttuurista yleensä.
Museon vieressä sijaitsee Valleé des Oiseaux, johon on ilmainen sisäänpääsy ja joka on eräänlainen eläinpuisto. Puiston alueelta löytyy erikoinen kokoelma tuttuja ja vähän oudompia eläimiä riikinkukoista rauhallisesti ruohoa jyrsiviin pukkeihin ja jopa erittäin aggressiivisia apinoita, joita seurataan kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla. Sekä museo että eläinpuisto sijaitsevat aivan Uniprix-valintamyymälän edessä olevan suuren aukion vieressä.
Agadirissa on muutama hyvä puisto, joista Jardin de Olhao on vierailun arvoinen. Tämä Nouveau Talborjt –alueen vieressä oleva puisto avattiin vuonna 1992 sen kunniaksi, että Agadirista ja Olhaon kaupungista Portugalissa tuli ystävyyskaupungit. Puiston yhteydessä on myös pieni museontapainen muistomerkki, jossa on kuvia Agadirista 1920-luvulta ja myös kuvia maanjäristyksen tuhoista vuonna 1960.
Marina Agadir –satama-alue on kaupungin uusin nähtävyys, ja sen pääasiallista nähtävää ovatkin uudet talot ja huvijahdit, joita on ympäri vuoden ankkurissa suurella laiturialueella mielenkiintoinen kokoelma. Marina on hyvä paikka myös tehdä ostoksia, ja istua kahvilla tai drinkillä iltapäivisin.

Agadirin pitkät, leveät hiekkarannat ovat kooltaan niin suuret, että ne eivät pääse kaikkein vilkkaimpanakaan kautena täysin täyttymään, ja niiden alueella on hyvä uida ja harrastaa tyypillisiä ranta-aktiviteetteja, kuten vesihiihtoa, surfausta ja lainelautailua. Rannalla on paljon yksityisiä osia, joihin on pieni pääsymaksu, ja näillä etenkin naiset voivat varmistaa, ettei kukaan yritä lyöttäytyä seuraan tai muuten häiritse auringonpalvontaa. Hyviä ovat etenkin Sunset Beach, Oasis ja Palm Beach.
Marokon yksi ylpeys ovat sen hamamit eli turkkilaistyyliset kylpylät, joita on sekä miehille että naisille. Näissä kylpeminen on mukavaa ja edullista, ja mukaan kannattaa ottaa pesuvehkeet ja pyyhe. Nouveau Talborjt –alueella on parikin hyvää, autenttista hamamia sekä miehille että naisille. Näissä kylpeminen maksaa yleensä vähän alle euron ja parhaiten ne löytää, kun kyselee paikallisilta tai hotellista missä lähin (autenttinen) hamam sijaitsee.
Salam on miehille tarkoitettu, ja se löytyy Avenue du President Kennedy –kadun ja markkinapaikan väliseltä alueelta. Hammam Talborjt puolestaan on naisille tarkoitettu, ja se löytyy Avenue du President Kennedy –kadun ja Uniprix-valintamyymälän väliseltä alueelta, läheltä Jardin de Olhao –puistoa. Mikäli mielii illalla kylpyyn, kannattaa jo päivällä hyvän valon aikana käydä tarkistamassa, missä tarkalleen hamam sijaitsee, jotta sitä ei tarvitse jo kuuden jälkeen täysin pimeässä Agadirissa etsiskellä.
Shoppailu
Agadir ei ensisilmäyksellä vaikuta hyvältä shoppailukaupungilta muuten kuin turistikrääsän osalta, mutta sen suuret Souq al-Had -markkinat ja muut lähellä olevat ostosmahdollisuudet ovat erittäin hyvät.
Suurelta Souq al-Had -markkinapaikalta, jonne on paras kulkea taksilla, löytyy mitä tahansa mausteista itämaisiin mattoihin, ja erilaisten kojujen ja myyjien määrä on valtava. Markkinat ovat vilkkaimmillaan lauantaisin ja sunnuntaisin, ja tällöin ne voivat olla liian kiireiset verkkaiseen lomashoppailuun tottuneelle. Uusi shoppailualue on muodostunut Marina-satama-alueen liepeille, missä on erityisen hyvä kokoelma merkkivaatteita, luksusta ja tunnettuja brändejä myyviä liikkeitä.
13 kilometrin päässä Inezganessa sijaitsevat markkinat ovat nekin hyvät, ja turistien puuttuminen niiltä tekee kokemuksesta aidon. Siellä pääsee näkemään todellista paikallista kaupankäyntiä ilman jatkuvaa myyntimiesten huutelua ja häirintää. Myös nämä markkinat ovat vilkkaimmillaan viikonloppuisin, ja myös täällä meno on viikonloppuisin sellaista, että joitain se ei ollenkaan innosta. Markkinapaikan eteen pääsee Agadirin Avenue Mohammed V –tietä pitkin kulkevien bussien numeroilla 21 ja 23 hyvin edullisesti, noin 30 sentin hinnalla suuntaansa, mutta etenkin viikonloppuisin bussit ovat yleensä niin täynnä, että niissä on vain seisomapaikkoja. Grand Taxi vie 1-6 henkeä perille hyvin edullisesti, noin eurolla per henki.
Muualla Agadirissa Uniprix-valintamyymälä suuren Place de l’Esperance –aukion takana on hyvä paikka tehdä hankintoja alkoholijuomista pikkunaposteltaviin ja kaikenlaiseen hyödylliseen. Sen vieressä on myös hyvä kauppahalli, ja sen ympäristössä, etenkin sen takana matkalla poispäin rannalta, on hyvä määrä mitä erilaisimpia kauppoja, kuten myös kahviloita, ravintoloita ja baareja, joista joistain saa myös olutta ja muita alkoholijuomia. Alkoholin hinta ei ole mitenkään erityisen halpa mutta se on edullisempaa kuin Suomessa.
Siesta-aikaa ei Agadirissa joka liike noudata, ja shoppailu onnistuu varsin hyvin aamusta iltaan. Kannattaa huomata, että perjantai on muslimimaissa pyhäpäivä, ja myös sunnuntai on muuta viikkoa hiljaisempi päivä muualla kuin vilkkailla toreilla ja markkinapaikoilla.
Yöelämä
Agadirin yöelämä on hurjimmillaan kesällä, ja siellä on silloin hyvä määrä diskoja, pubeja ja muita anniskelupaikkoja, joissa voi iloita ja rentoutua pikkutunneille asti. Marokossa kun ollaan, kannattaa pitää mielessä, että viina ei virtaa yhtä vapaasti kuin Euroopan puolella, ja näin läheskään joka paikka ei alkoholia edes myy. Alkoholin myymiseen oikeuttavat lisenssit ovat kalliita, ja väkijuomat eivät ole ollenkaan samoissa hinnoissa kuin muut tuotteet. Puoli litraa paikallista Special- tai Flag–olutta maksaa yleensä halvimmissa paikoissa vähintään 2,50 €, tuontiolut enemmän. Rannan baareissa ja muissa Agadirin pääasiallisissa juhlimispaikoissa hinnat ovat tätäkin korkeampia, ja rahaa siellä kuluu helposti samaan tahtiin kuin kotimaan juhlapaikoissa.
Tapahtumia
| Tapahtuma | Aika | |
| Suvaitsevaisuuden festivaalit | Lokakuu | Musiikkia ja muita esityksiä muutaman päivän ajan suvaitsevaisuuden nimissä, mukana niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin artisteja. |
| Transat-Classique | 16.-20.12.2011 | Suuri purjehduskilpailu alkaa Agadirista ja tapahtumaa seurataan ja juhlitaan juuri sopivasti ennen joulua ennen kuin purjeveneet suuntaavat kohti Karibiaa. |
Lisätietoa
Marokon viralliset matkailusivut
Agadir Travel Guide - Kaupallinen matkaopas Agadiriin (englanniksi)
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
