Plaza

Egypti, risteilyt, Niili, Luxor

Herään sikeästä unesta huutoon, joka tunkeutuu kaikuvana hotellihuoneemme kiviseinien läpi. Arvelen sen kuuluvan moskeijan minareetista. Aamu on jo valjennut ja kiirehdin ikkunaan. Etuoikealla, melkein parvekkeen alla virtaa Niili, pyhä joki, elämän virta. Joki, jota ilman kalat eivät kasva, linnut eivät lennä ja ihmiskunta menettää elämän henkäyksen, kuten muinaisessa Egyptissä sanottiin. Aurinko on juuri noussut punaten vastakkaisen länsirannan vuorten huippuja. Niiden välistä häämöttää Kuninkaiden laakso, kuolleiden valtakunta, jonne matkamme vie myöhemmin.

Vasemmalta kuuluvat kaupungin äänet, autojen kaasutellessa ja töryytellessä torviaan. Täällä tunnutaan tietävän, miksi autossa on äänimerkki. Sekaan mahtuu vossikkahevosten kavioiden kopse. Olemme aloittamassa Niilin risteilyä. Pieni seurueemme Keski-Suomesta, Hytösen Elli ja Esko sekä allekirjoittanut kumppaneineen ja vajaa kolmekymmentä muuta aurinkomatkalaista ympäri Suomea. Saavuimme edellisenä iltana Luxoriin hotelliimme Sonesta st Georgeen Hurghadasta bussilla läpi autiomaan poliisisaattueessa, kuten Egyptissä on tapana. Risteilyn on määrä alkaa täältä, entisestä Thebasta. Oppaamme Veli Kilpinen ehti jo tulomatkalla herkistää mielemme kohtaamaan muinaisen maailman, joka pian oli asettuva silmiemme eteen.

Maittavan ja runsaan hotelliaamiaisen jälkeen edessä on kierros Luxorin kaupungissa. Ensin suuntaamme basaareille. Siellä tarkoitus on perehtyä matkan onnistumisen kannalta tärkeään asiaan, egyptiläiseen kaupankäyntiin ja tinkimistapaan. Olet tehnyt onnistuneet kaupat, jos kauppias näyttää surulliselta ja hinta on puolet alkuperäisestä, meille kerrotaan. Samalla kierroksella pistäydymme leipomossa ja kirjakaupassa, näemme kadun varren mauste-, vihannes- ja lihatiskit. Näemme egyptiläiset miehet kalabeijoissaan, naiset mustissaan kantamassa koreja päänsä päällä. Ihmetystä herättävät hevosajurit, jotka puikkelehtivat liikenteessä hevosten pillastumatta, aasit täyteen kuormattuine kärryineen ja autojen lommoontuneet kyljet. Vossikoita Luxorissa arvioidaan olevan peräti kuutisensataa ja asiakkaista käydään huitoen ja huutaen kovaa kilpailua.

Puolen päivän maissa pääsemme risteilyalus M/S Odysseukselle. Se on 145-paikkainen, 73m pitkä jokilaiva, jossa henkilökuntaa on 92 henkeä. Hytit ovat varsin tilavia ikkunallisia kahden hengen hyttejä mukavuuksineen.

Kauan ei laivaan ole aikaa tutustua, sillä edessä on ensimmäinen syväsukellus Egyptin historiaan, Karnakin temppeli. Temppelialueen rakentaminen on aloitettu yli 4000 vuotta sitten. Kooltaan alue on lähes kolme neliökilometriä ja se on aikoinaan ollut koko Egyptin uskonnollisen, taloudellisen elämän ja tiedon keskuspaikka, kuin valtio valtiossa. Siellä on työskennellyt yhtaikaa mm.10000 pappia. Temppeli oli aikoinaan pyhitetty Amon-jumalalle.

Ensimmäisenä tulee vastaan mahtava porttipyloni, joka on kahden tornin kehystämä sisäänkäyntiportti. Sen jälkeen temppelin valtava etupiha. Siinä on säilytetty mm. Amon-jumalan venettä, jolla se purjehti määrättyinä aikoina tapaamaan muita jumalia. Vaikuttavin alue, johon tutustumme, on hypostyylipiha. Sen 134 pylvästä, jotka ovat 22 m korkeita, kuvaavat papyruskaislikkoa, elämän kehtoa, johon faraot saivat vetäytyä mietiskelemään. Valtavat pylväät on koristeltu taidokkain kuvin ja kaiverruksin, jotka aikanaan ovat olleet hyvin värikkäitä. Näitä kuvakertomuksia Egyptin eri jumalista, faaraoista ja heidän teoistaan sekä ihmisten ikuisen elämän kaipuusta saamme nähdä pitkin kiertomatkaamme kaikissa temppeleissä.

Peremmällä on tiloja, joissa papisto suoritti juhlamenojaan, sitten kaikkein pyhin eli huone, jossa jumalan patsas aikoinaan oli.

Temppelialueella on pyhä järvi ja osittain tuhoutuneita pienempiä temppeleitä ja rakenteita.
Täältä löytyy myös Niiliin yhteydessä oleva nilometri, veden korkeuden mittari, jonka avulla pystyttiin ennustamaan Niilin alueen tulvien alkamista ja suuruutta. Tämän ennusteen perusteella papisto arvioi tulevaa satoa ja määräsi kansalle verot.

Illan jo hämärtyessä siirrymme parin kilometrin päässä olevaan pienempään, mutta upeasti valaistuun Luxorin temppeliin. Aikoinaan sinne kuljettiin oinaanpäisten sfinksien reunustamaa käytävää, jota on jäljellä vieläkin temppelistä Karnakin suuntaan. Temppelin suuren pylonin edessä ovat mahtavat Ramses II patsaat ja suuri obeliski, jonka parin Muhammed Ali lahjoitti Ranskalle ja joka koristaa nyt Pariisin Concorde aukiota.Temppelialueella on kuningas Tutankhamenin ja hänen vaimonsa patsaita. Temppelin vielä ollessa hautautuneena hiekkaan, sen päälle oli rakennettu moskeija ja nyt sen vanha ovi on yli viisi metriä korkealla. Moskeija toimii edelleen.

Seuraavan aamun valjettua suuntaamme muumiointimuseoon. Siellä sotapäällikkö ja ylipappi Pintsem, joka tarkoittaa paljon vartijaa, lepää tyynenä arkussaan, niin kuin on levännyt jo 3000 vuotta. Kasvot ja iho ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin. Opas kertoo, kuinka egyptiläiset kaipuussaan ikuiseen elämään olivat balsamoineet paitsi kuninkaita ja ylimyksiä, myös pyhinä pitämiään eläimiä. Seiniin on kuvattu matkaa tuonpuoleiseen. Täytyy myöntää, että ilman opastusta kuvat eivät olisi auenneet.

Museosta palaamme Aboud kirjakaupan kautta laivalle, joka alkaa hiljalleen lipua Niiliä ylävirtaan kohti Esnan sulkuportteja ja Assuania.

Meidän seurueemme 30 matkalaisen lisäksi laivalla ei näytä olevan muita suomalaisia. Kamerat ja katseet suunnataan kohti Niilin rantoja, jossa lehmät, lampaat ja vuohet laiduntavat. Mullahit eli maanviljelijät liikuskelevat arkiaskareissaan, kalastajat kunnostavat veneitään ja selvittelevät verkkojaan. Rakennukset lähellä rantaa ovat vaatimattomia, keskeneräisen näköisiä ja näyttää siltä, että katot on usein kyhätty kaisloista tai oljista. Siellä täällä kuuluu ääniä pumppuasemilta, jotka työntävät vettä viljelyksille. Taivaalta sitä ei juuri saada. Kauempana, vihreän ja viljellyn alueen takana on autiomaa ja utuisen punertavat vuoret. Ehkäpä juuri ne ovat salaperäisyydellään herättäneet jo 5000 vuotta sitten eläneiden kaipuun ikuiseen elämään.

Yleisin huomiota herättävä kasvi joen varrella on taatelipalmu. Taatelit ovatkin tärkeä vientituote Egyptissä. Rannan kaislikkoja katsellessa muistuu mieleen Raamatun kertomus Mooseksesta, jonka faaraon tytär löysi kaislaveneestä.

Muita risteilyaluksia tulee vastaan silloin tällöin. Olemme yrittämässä sulkuporteille ennen ruuhka-aikaa.

Noin viiden tunnin purjehduksen jälkeen olemme Esnassa. Siellä meitä ovat kiihkeästi odottaneet venekauppiaat, jotka sulkuun pääsyä odotellessamme hilautuvat veneineen laivamme kylkeen yrittäen myydä huiveja, paitoja ja kalabeijoja. Kauppiaat heittelevät yläkannelle pusseja ja me heittelemme niitä takaisin. Tinkimistaito ja äänivarat ovat koetuksella, mutta kauppojakin syntyy.

Esnan sulkuportteihin päästyämme on jo hämärää. Laivaamme nostetaan 7 metriä ylöspäin. Siinä menee noin tunti ja sen jälkeen jatkamme kohti yöpymispaikkaamme Edfua, jonne matkaohjelman aikataulun mukaan saavumme, ”kun tähdet ovat ottaneet taivaan haltuunsa”.

Laivalla meillä on täysihoito. Aamiainen nautitaan buffetpöydästä, lounas samoin noutopöydästä ja päivällinen tarjoillaan pöytiin. Ruoka on herkullista ja ongelmaksi muodostuukin ylensyönti. Tosin siitä on varoitettu.

Syömme päivällistä ennen Edfuun saapumista. Pääruoka on syöty, kun valot yhtäkkiä sammuvat. Hätäisimmät ehtivät säikähtää, ennenkuin tarjoilijat saapuvat liekehtivien kakkujen kanssa. Pimeässä ne näyttävät upeilta.Valot syttyvät ja hovimestari kuuluttaa syntymäpäiväsankarin estradille. Joukossamme kuuluu olevan joku Pekka, jolla on juhlapäivä. Yllätetty sankarimme nousee, pujottelee pöytien välistä keskelle salia ja sitten kajahtaa ”Happy birthday to you”. Sen jälkeen vielä suomeksi paljon komeammin, onhan tässä näytön paikka. Pekalle tuodaan täytekakku ja kynttiläseremonian ja sankarin jälkeen saamme mekin kakkupalat. Se siitä syntymäpäivien piilottelusta.

Hyvin nukutun yön jälkeen käymme Edfun temppelissä. Se on pyhitetty haukkajumala Horukselle, jonka sanottiin saaneen faaraossa ihmisen muodon. Temppelin sisäänkäynnin molemmin puolin on graniitista veistetyt haukat. Sekä ulkoseinien korkokuvat että sisäseinien kuvat ovat vaikuttavia. Temppelin sisältä löytyy muun muassa haukkajumalan kantotuoli. Tämän temppelin arvioidaan olevan parhaiten säilyneitä Egyptissä.

Illansuussa on vielä pysähdys ja käynti Kom Ombon kaksoistemppelissä. Kaksoistemppeli siksi, että se oli jaettu haukkajumala Horuksen ja krokotiilijumala Sobekin kanssa. Temppeli valmistui Kleopatra VII hallitusaikana 35 eKr. Tämä temppeli on ollut kuuluisa parantajapapeistaan. Siitä on todisteena temppelin seinässä olevat korkokuvat lääkärin instrumenteista. Tässä temppelissä pylväiden maalausten värit ovat melko hyvin säilyneet. Aikanaan kaikki Egyptin temppelit ovat olleet kauniisti maalattuja ja koristeltuja, mutta aurinko on vuosituhansien kuluessa haalistanut värit. Koska temppeleissä on myös asuttu, on savu jättänyt jälkiä ja tuhonnut värejä.

Temppeleissä käynnin välissä on hetki omaa aikaa. Pääosin se kuluu laivan myymälässä vaateripustimia käännellessä, sillä illalla laivalla on kalabeijajuhlat. Kaikkien toivotaan pukeutuvan egyptiläisittäin. Naisille ei valikoima ole kovin kummoinen ja meille, joista ei enää haaremipukuihin ole, jääkin vähän vaihtoehtoja. Asut kuitenkin hankitaan. Sitten edessä on tenkapoo. Meidän jäykkäniskaiset suomalaismetsien miehemme kun eivät suostu edes sovittamaan kalabeijaa. Tilanteen pelastavat ihan vieraat naiset, joitten suostuttelua eivät nämäkään jästipäät pysty vastustamaan ja saammekin seuraksemme varsin komeat aavikon sankarit valkeissa päähineissään ja kalabeijoissaan.

Kansainvälisen iltaohjelman jälkeen opas vie meidät laivan kannelle ”yön viidennen tunnin aikana” ihailemaan Assuanin iltavalaistusta. Komea se onkin, vaikka yötaivas kuunsirppeineen on ainakin yhtä kaunis. Varsinkin jos uskoo niin kuin muinaiset egyptiläiset: Ihmisen kuollessa yksi hänen kolmesta sielustaan lennähtää ilmojen halki ja tekee reiän taivaankanteen. Niin syntyvät tähdet.

Laiva seisoo Assuanin rantakadun tuntumassa, kun aamulla heräilemme. Näkymät hytin ikkunasta eivät ole kummoiset, sillä olemme melkoisen risteilijämeren keskellä. Päästäksemme maihin täytyy kulkea ainakin kolmen muun aluksen läpi. Poliisit ja sotilaat seuraavat kulkuamme siirtyessämme laivasta toiseen useamman kerran kahden päivän aikana. Väliin laiva ja vieraat alukset ovat vaihtaneet paikkaa ja reitti on uusi ja erilainen.

Aamulla on jälleen temppelivierailu. Tällä kertaa Isis- jumalattarelle aikoinaan pyhitettyyn Philaen temppeliin. Temppeli on yksi niistä harvoista, jotka on siirretty ennen Assuanin padon rakentamista Nasserjärven alta pois. Täältä vedet ovat vieneet värit seinistä, sillä temppeli oli pienen padon valmistuttua 1902 jo osan vuodesta veden peitossa. Tämä temppeli oli viimeinen paikka, minne vanhan uskonnon papit kokoontuivat kristinuskon saapuessa maahan. Muinaisuskonto painui tuhanneksi vuodeksi unholaan ja papit pakenivat Nubiaan, nykyiseen Sudaniin. Sen jälkeen kukaan ei osannut tulkita hieroglyfejä ennen kuin Napoleon löysi sotaretkellään ns. Rosettan kiven. Myös roomalaiset ovat jättäneet Philaen temppeliin omaa rakennustyyliään ja rakentaneet kauniin pylväikön, jota kutsutaan keisari Trajanuksen kioskiksi.

Siirrymme Assuanin suurpadolle. Ajamme kauniin vanhan padon kautta Niilin yli ja kaupungista etelään kymmenisen kilometriä. Padon rakennutti presidentti Nasser 2000 neuvostoliittolaisen insinöörin avulla. 1972 valmistuneen suuren padon tarkoitus oli lopettaa Niilin vuosittain toistuvat tulvat, saada lisää viljelysmaata ja turvata sähköntuotanto. Osittain hän onnistuikin, sillä sähköntuotanto kasvoi ja viljelty alue lisääntyi. Mutta niin kuin aina, kun ihminen pyrkii liikaa hallitsemaan luontoa, haittavaikutuksia on alkanut näkyä. Syntyi valtava 550 km pitkä Nasser-järvi, joka ulottuu Sudaniin saakka. Kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat muuttamaan. Monia temppeleitä jäi veden alle.

Kokonaan keinokastelun varassa oleva viljely Niilin rannoilla ja suistossa käy yhä vaikeammaksi, kun jokavuotiset tulvat eivät tuo uutta ravinteikasta lietettä ja joudutaan käyttämään väkilannoitteita. Lisäksi tulvilla oli puhdistava vaikutus: pelloilta huuhtoutui tuholaisia, suolaa ja epäpuhtauksia. Nyt suolat jäävät maahan ja muuttavat sitä pikku hiljaa viljelykelvottomaksi. Oma vaikutuksensa padolla on kala- ja äyriäiskannan laskuun joen alajuoksulla Niilin suistoalueella.

Niilin ja Nasserjärven pintojen korkeusero padolla on peräti 76 metriä. Opas viihdyttää meitä kertomalla, että mikäli pato murtuisi, huuhtoutuisimme kuudessa tunnissa Välimereen. Tämän katastrofin mahdollisuus ja pelko varjostaa jo Niilin alueen asukkaiden elämää. Padolta siirrymme papyruskauppaan, jossa tutustumme papyruskaislaan ja saamme tietysti tehdä ostoksia, mutta täällä hinnat ovat kiinteät.

Iltapäivällä lounaan jälkeen pääsemme felukkipurjehdukselle tummien sirojen nubialaispoikien kanssa. Felukit ovat pieniä purjealuksia, joita olemme nähneet pitkin matkaa Niilillä. Pojat ovat ottaneet mukaan hieman kauppatavaraa, ja taas taitavimmat tinkijät tekevät kauppoja. Purjehdukseen saadaan hieman jännitystäkin, sillä tuulet puhaltavat arvaamattomasti. Emme tietenkään ole huomanneet ottaa hyteistä pelastusliivejä, mutta osaahan suomalainen uida. Ei kuitenkaan ihan tarvinnut.

Auringon laskiessa suuntautuvat askeleet vielä vasta kunnostettuun koptikatedraaliin ja moskeijaan.Opas kertoilee uskonnoista. Koptikristittyjä arvellaan Egyptissä olevan noin 5% ja 95% kansasta on islaminuskoista.

Siirrymme vesipiippukahvilaan, jossa jotkut kokeilevat vesipiipun käyttöä ja kaikki saavat minttuteetä. Minä, joka en muutenkaan ole teen ystävä, teen päätöksen kiertää vastaisuudessa minttuteet kaukaa.

Risteilyosuus kiertomatkalla lähenee loppuaan. Viivähdämme vielä Assuanissa ja teemme seuraavan aamun tullen veneretken Niilin koskialueelle. Näemme veneeltä viehättävää Elephantine saarta rumentavan venäläisten rakentaman Oberoi-hotellin tornin - heidän näkemyksensä lootuskukasta.Ohitamme Aga Khanin hiekkakivisen hautamausoleumin ja hänen leskensä Begumin talon sen alapuolella joen rannalla. Taitavasti nubialaispojat ohjailevat pienehkön moottorialuksen kosken pyörteissä kivien välistä.

Kesken matkanteon alus hiljentää vauhtia. Silmät ja suut hämmästyksestä ammollaan katsomme alusta lähestyvää perunalaatikkoa muistuttavaa pientä paattia, jossa istuu noin kymmenvuotias poika työnnellen vehjettä meitä kohti pienillä vanerinpalasilla meloen. Toiselta puolen lähestyy toinen samanlainen. Päästyään veneen kupeeseen pojat aloittavat laulun. Annamme pojille palkkion uhkarohkeudesta ja he häviävät yhtä salaperäisesti kuin tulivat. Matka jatkuu ja pian parkkeeraamme nubialaiskylän rantaan. Halukkaat pääsevät uimaan Niilin täällä 18 asteisessa vedessä, ratsastamaan kamelilla hiekkadyyneillä ja tutustumaan nubialaiskotiin. Elli valitsee kamelin, Pekka Niilin raikastavan kylvyn ja minä ja Esko nubialaiskodin. Ihastelen huoneiden kauniita värejä. Sisäpihalla terrariossa ovat matkalla nähdyt ensimmäiset ja ainoat Niilin krokotiilit. Assuanin padon valmistumisen jälkeen niitä nähdään enää Niilin yläjuoksulla, samoin kuin ennen yleisiä virtahepojakin.

Paluureitin varteen jää viehättävä Old Cataract-hotelli, joka avattiin 1898. Avajaisissa oli koolla koko senaikaisen maailman kerma. Hotellin kolmannen kerroksen terassilla ja sviitissä Agatha Christie on kirjoittanut ”Kuolema Niilillä” teoksensa.

Vielä ote matkan alussa jaetusta monisteesta:

”Assuan on portti Afrikkaan. Täällä aistii, että on jonkun suuren tuntemattoman äärellä. Nykyisinkin jatkaminen kohti Niilin yläjuoksua on vaarojen ja vaivojen varjostamaa. Vasta 1800-luvun lopulla selvisi suurin osa Niilin yläjuoksun arvoituksista. Elefanten saaren kallioissa on hieroglyfitekstejä, joissa sotilaat kiittävät jumalia, että saivat tulla kotiin Niilin yläjuoksulta - valon maahan. Roomalaisella ajalla Assuan oli Rooman valtakunnan Siperia. Tänne lähetettiin kenraalit, poliitikot ja runoilijat, joista haluttiin päästä eroon”

Puolen päivän aikaan jätämme laivan. Olemme nyt matkanneet Niiliä mitättömän pienen matkan, sillä tämän maailman pisimmän joen pituus on yli 6600 kilometriä. Paljon on nähty ja paljon jäänyt näkemättä. Siirrymme bussiin, joka ajaa saattueessa takaisin Luxoriin. Tie seurailee Niilin rantoja ja jonka silmät pysyvät auki, hän näkee vihreitä peltokaistaleita kastelu-urien ympäröiminä, kotieläimiä ja kyliä, nyt vain toiselta suunnalta. Mikä valtava merkitys täällä tavaroiden liikuttamisessa paikasta toiseen onkaan aaseilla ja kameleilla, joita näkyy paljon.

Majoitumme Luxorissa tuttuun Sonesta-hotelliin. Illalla on vielä halukkailla mahdollisuus vierailuun koptilastenkodissa, jota matkanjärjestäjämme on jo usean vuoden ajan tukenut. Kaikki ilmoittautuvat mukaan.

Kaikesta näkee, että olemme odotettuja vieraita. Oppaan vetämän leikkituokion jälkeen kukin pariskunta saa mukaansa yhden lapsen, joka esittelee kotia. Matkanjärjestäjän tuella kotiin on hankittu muun muassa uudet sängyt ja puutyökaluja, joiden avulla pojat pääsevät opiskelemaan työntekoa ja tekevät pientä bisnestä. Nyt ollaan hankkimassa rahaa keittiövälineisiin. Kierroksen jälkeen kokoonnutaan yhteen ja pojat näyttävät miten raamattua luetaan arabiaksi. Eli alhaalta ylös ja oikealta vasemmalle. Ennen eroa leikitään ja lauletaan koko joukolla.

Koptikirkon messuun seuraavana aamuna klo 5 ei kukaan halua. Opaskaan ei näytä haluttomuudesta harmistuvan. Nukumme hieman pidempään ja valmistaudumme lähtemään ehkä matkan odotetuimpaan kohteeseen, Niilin länsirannalle Kuninkaiden laaksoon - ikuisuuksien asuntoihin. Laaksosta on löydetty 62 hautaa, mutta vain muutama on avoinna yleisölle.

Ensimmäiset faaraoiden haudat olivat pyramideja. Ne eivät kuitenkaan säilyneet ryöstäjiltä. Niinpä uuden valtakunnan faaraot 3000 - 3500 vuotta sitten löysivät Thebasta kukkuloiden välistä syrjäisen laakson ja alkoivat heti valtaan päästyään valmistella matkaansa ikuiseen elämään. Haudan tuli olla valmis heidän kuollessaan. Sinne rakennettiin kammioita eri tarkoituksiin tarvikkeille, joita faaraon arveltiin tulevassa elämässään tarvitsevan. Haudat koristeltiin huolella viimeistä piirtoa myöten, jos faarao ei ehtinyt kuolla sitä ennen. Hautarosvot löysivät haudat täältäkin ja vuosituhansien kuluessa ne on ehditty tyhjentää. Vain yksi, lapsifaarao Tutankhamonin hauta säilyi 1920-luvulle, jolloin se löydettiin ja aarteet ainakin pääosin saatiin pelastettua. Ne ovat Kairon egyptiläisessä museossa.

Matkalla haudoille ohitamme valtavat 19,5 m korkeat Memnonin kolossit, joista toinen on korjauksen kohteena ja rakennustelineitten ympäröimä. Ne esittävät faarao Amenofis III:tta. Kuvauspysähdyksen jälkeen siirrymme hauta-alueelle. Saamme kartat, joiden perusteella löydämme kiinnostavimmat käyntikohteet. Pääsylipulla voi tutustua kolmeen valitsemaansa hautakammioon. Tutankhamonin hautaan tarvitaan erillinen lippu.

Hautakammiot ovat yllättävän lähekkäin. Päätän ensin kurkistaa Tutankhamonia, joka lepää ainoana haudassaan sarkofagissa. Muut säilyneet faaraoiden muumiot on viety egyptiläiseen museoon. Hauta on pienin ja myös pienoinen pettymys muihin hautoihin verrattuna. Kun seuraavalla viikolla vierailemme Kairon egyptiläisessä museossa ja näen siellä haudasta löytyneet tavarat, on vaikea käsittää, miten ne on saatu mahtumaan hautakammioon. Muut kolme hautaa ovat isompia ja kauniisti koristeltuja. Niistä etenkin Ramses VI:n pitkän hautakuilun seinämässä on kauniita maalauksia ja ohjeita riiteistä, joita vainajan tuli suorittaa tuonpuoleiseen päästäkseen.

Haudoilta autoon palatessa vastaan tulee iso joukko turisteja suut ja nenät harsolla peitettyinä. Näyttävät kiinalaisilta. Olisi mukava tietää, mitä he pelkäävät. 4000 vuotta vanhaa bakteeria? Parin päivän kuluttua kerrotaan, että kohta haudoilla käyntimme jälkeen alueella on tehty uusi hautalöytö. Se on huomioitu suomalaisissakin lehdissä.

Jatkamme alabasteriveistämöön, jonka myymälässä houkutuksia on vaikea vastustaa. Etenkin pimeässä salaperäistä valoa hohtavat kuukivet kutsuvat luokseen. Korkean hinnan lisäksi esineiden paino ja omien miesten mukanaolo pakottaa kuuntelemaan järjen ääntä. Siispä lähes yhtä kevyin laukuin, mutta hiukan haikein mielin jatkamme matkaa naisfaarao Hatsepsutin terassitemppeliin. Se on vaikuttavan näköinen sijaintipaikassaan punertavan kallioseinämän juurella ja poikkeaa portaikkoineen ja julkisivun pylväineen kaikista näkemistämme temppeleistä. Hatsepsutiin liittyy mielenkiintoisia tarinoita, lienevätkö totta vai tarua, ehkä molempia. Temppeliltä autolle palatessa alkuiltapäivän tunteina aurinko porottaa kuumana kallioita vasten. Alan aavistaa, millaista täällä on silloin kun päivälämpötila ylittää neljäkymmentä. Länsirannalle on haudattu myös pappeja, haudanrakentajia, kirjureita, käsityöläisiä jne. Bussi ajaa takaisin sivuten heidän hauta-aluettaan.

Sitten edessä on jäähyväisten jättö paikallisoppaalle Ramadanille. Egyptissä sellaisen täytyy aina olla mukana retkillä. Ramadan on tehnyt hyvää työtä keräillessään ja ohjaillessaan porukan viimeisiä kiinalaisten seassa roikkujia oikeaan suuntaan. Aina retkelle lähdettäessä olemme kuulleet koko hänen suomen sanavarastonsa ”hyvä Suomi” ja ”matka jatkuu ja laulu soi”. Me olemme ihailleet hymyilevää, sympaattista egyptiläistä ja hän on hämmästellyt suomalaisten täsmällisyyttä.

Suomalainen oppaamme Veli Kilpinen jatkaa mukana vielä. Pian joudumme hänetkin hyvästelemään. Hän on tehnyt kaikkensa risteilyn onnistumiseksi ja enemmänkin. Historioitsijan laajan tietämyksen lisäksi hän on johdatellut meidät pohtimaan, millaisen jäljen itsekukin tulemme aikanaan jättämään läheistemme mieliin. Lainaus hänen tekstistään hotellin lomakirjasta:

”Jos tämän Niilin matkan jälkeen otat vastaan arjen surut ja ilot eri lailla kuin ennen, niin jokin sinussa on liikahtanut. Varjele tätä uutta tietoa itsesi menneisyydestä ja ruoki sitä päivittäin niin yksinkertaisilla asioilla kuin hymylläsi ja lukemalla sanoja peräkkäin, kuten rakastettu kirjailijamestari Mika Waltari”

Viimeinen yhteinen retki tehdään vossikkakyydillä Old Winter Palace hotelliin kello viiden teelle. Kuskeilla on kova kisa kenen hevonen on ensin perillä, ja niin mennään täyttä laukkaa Luxorin katuja autojen keskellä. Kaistanvaihtokin sujuu luonnikkaasti nopean sivulle vilkaisun jälkeen. Sekä Luxorin, mutta etenkin Assuanin hevosista osa on huonokuntoisia ja valjaiden hiertämiä, mikä hiertää puolestaan meitä entisiä karjankasvattajia.

Brittien siirtomaatyyliin 1800-luvun lopulla rakentama hotelli on edelleenkin kaikkien Luxorissa vierailevien silmäätekevien majapaikkana. Puutarha on laaja ja upea ja toivoa sopii, ettei tyylikästä hotellia suunnitelmissa olevassa restauroinnissa paljoa muuteltaisi.

Risteilyn loppupäivinä oli yhdelle ja toiselle alkanut Suomesta virrata varoitusviestejä liittyen tanskalaisten pilakuvajupakkaan. Ilman niitä tuskin olisimme huomanneet mitään erityistä, sillä egyptiläiset olivat koko ajan ystävällisiä ja hymyileviä, eikä mitään välikohtauksia tai mielenilmauksia nähty. Ei edes 20 miljoonan asukkaan Kairossa, jossa elämänmeno on erilaista. Oppaamme kertoivat egyptiläisten olevan maltillista kansaa, joka on ylpeä menneisyydestään. He eivät pidä itseään arabeina, vaan faaraoiden jälkeläisinä. Niinpä kerjääminen ei ole hyväksyttyä, emmekä tavanneet kerjäläisiä.

Lauttaonnettomuus, jossa noin 900 egyptiläistä menehtyi, oli niiden päivien surullinen tapahtuma, joka näkyi kyllä hotellihenkilökunnan kasvoilla.

Haikein mielin pakkasimme laukut. Seuraavana aamuna siirryimme bussiin, joka suuntasi kulkunsa kohti Hurghadaa. Meillä oli ollut antoisa matka, joka varmasti jätti jokaiseen jonkinlaisen jäljen loppuelämäksi. Osa jatkoi suoraan kotimaahan, me jäimme Hurghadaan viikoksi. Pari päivää siitä vietimme Kairossa ja pyramideilla. Mutta se vaatisi jo omat tarinansa.

Kuvia Egyptistä Fotopankissa

Teksti ja kuvat: Ritva Pynnönen, Vinkkipankin käyttäjä