Äiti kävi kylässä

Äiti kävi tänään meillä kylässä! Tämä oli ensimmäinen kerta moneen viikkoon, kun hän näki elämää hoitokotien ulkopuolella.

Meidän oli tarkoitus hakea hänet meille leikkimään lasten kanssa jo viime viikonloppuna, mutta Alzheimerille tyypillinen ahdistuskohtaus ja harhat sotkivat suunnitelmamme. Tuolloin päädyimme visiteeraamaan hänen luonaan hoitokodissa. Isäni rakenteli lapsille paperilennokkeja ja muksut tyhjensivät mummin suklaavaraston.

Tänään hoitajat kuitenkin tsemppasivat meidät kokeilemaan kyläilyä perheeni kotona. Saimme mukaamme rauhoittavan lääkkeen ja ohjeet palata takaisin, jos ahdistusta ilmenisi.

Yhteinen iltapäivä

Sekä isääni että minua jännitti. Olimme pohtineet jo monta päivää, uskaltaisimmeko toteuttaa ”kotiloman”. Eskari-ikäinen poikani oli jo moneen kertaan kysellyt, voisiko mummi tulla vielä meille leikkimään. Myös me muut kaipasimme äidin läsnäoloa kotioloissa.

Mutta mitä jos äiti saisi ahdistus-kohtauksen? Mitä jos hän yhtäkkiä lakkaisi tunnistamasta meitä? Mitä jos emme pärjäisi hänen kanssaan?

Kaikki huolet osoittautuivat turhiksi. Pilleriä ei tarvittu. 

Kuin ennenkin

Äiti vietti kanssamme ihanan iltapäivän, kokonaiset neljä tuntia.

Hän muisti asuntomme ja jo automatkan aikana äiti totesi maisemien olevan tuttuja. Lapseni ottivat mummin halauksin vastaan ja he ryhtyivät koristelemaan yhdessä joulupipareita. Söimme ja äiti leikki tyttäreni kanssa sillä aikaa kun pojat katsoivat telkkarista jalkapalloa. Äiti viihtyi pitkiä aikoja isäni kainalossa sohvalla. Kaikki oli aivan kuin ennenkin.

Koko aikana äiti ei puhunut kertaakaan pöhköjä. Kerran hän tiedusteli, mihin aikaan hänen pitäisi palata hoitokotiin. Hän oli tyytyväinen, kun kerroimme palauttavamme hänet omaan huoneeseensa parin tunnin kuluttua.

Pelkoja lähtemisestä

Kun haimme äidin iltapäivällä meille, hän oli pakannut huoneensa seinillä olevat taulut ja läheisten valokuvat pinoon. Hän luuli, että hänen olisi lähdettävä muualle. Hoitajilta kuulimme, että sama huoli oli vaivannut häntä edellisenä iltana ja tänä aamuna.

Äiti luulee usein, että hoitokoti suljetaan ja hänen täytyy muuttaa toisaalle. Hän kertoo hoitajille, että hänen läheisensä ovat kuolleet eikä hänellä ole paikkaa minne mennä. Yleensä hän kuitenkin rauhoittuu kuullessaan, ettei hänen tarvitse lähteä minnekään. Mutta pelkotilat lähtemisestä ovat selvästi lisääntyneet.

Muuten äiti viihtyy hoivakodissa loistavasti. Hänellä on seuranaan pari virkeää rouvaa, joista toisen kanssa hän maalaa miltei päivittäin. Kuvassa näkyvät lampaat hän maalasi erään lehden kuvasta.

Mieheni mielestä kaksi kolmesta lampaasta näyttää kohtalaisen järkevältä. Olen samaa mieltä.
 

Teksti: Kun lamppu sammuu
Avainsanat: alzheimer, hoitokoti, jännitys, kotiloma, kyläily, lähteminen, muistisairaus, pelkoja

Kommentit

Oma kommentti