Yliopistojen lakkovaroitus väistyi sovun tieltä
10.3.2010, 02.08 (päivitetty 05.38)
Yliopistojen henkilöstö ei menekään lakkoon, sillä neuvottelevat tahot pääsivät yöllä sopuun yliopistojen uudesta työehtosopimuksesta.
Uusi sopimus on voimassa helmikuuhun 2012. Se sisältää muutoksia aikaisemmin yliopistoissa sovellettuun valtion virka- ja työehtosopimukseen verrattuna. Uudistuksia on tehty esimerkiksi yleiseen työaikaan, palkkausjärjestelmien prosessiin sekä sairausajan palkkaan.
Tälle vuodelle on sovittu vajaan prosentin suuruinen palkankorotus. Sen lisäksi maksetaan kuukausipalkasta laskettava 5,5 %:n suuruinen kertaerä marraskuussa. Vuoden 2011 palkankorotuksista neuvotellaan helmikuun 2011 loppuun mennessä.
Työntekijät päätyivät aiemmin antamaan lakkovaroituksen, koska työehtosopimusneuvottelut etenivät kangerrellen. Neuvoteltavana on ollut kokonaan uusi sopimus, koska yliopistoista tuli vuodenvaihteessa itsenäisiä laitoksia tai säätiöitä ja työnantaja vaihtui.
Lakko olisi sulkenut ensi viikolla kaikki yliopistot. Neuvottelutuloksen voimaantulo edellyttää vielä osapuolten hallintojen hyväksymistä.
Lisää uutisia
- Wahlroos Haloselle HS:ssä: ”Tilastotieteen peruskurssilla…” 12.2.2012, 10.13
- Moite kotiinpäin: ”Varuskuntaa pidettiin lypsylehmänä” 11.2.2012, 14.14
- Väyrysen rahahäslinki: Tutulla miehellä suunnitelma 11.2.2012, 13.56
- Lyly myöntää Ylelle: Eläkeiästä voidaan neuvotella 11.2.2012, 11.58
- Erikoista hupia: Kaatoivat mopoauton, nostivat ja ottivat taksin 11.2.2012, 09.29
- Kehu ja moite Pekka Haavistolle: ”Nosti kätensä” 10.2.2012, 17.42
- Poliisi pyytää apua: varas vei wunderbaumit 10.2.2012, 17.09
- Veitkö sotilaspassisi takaisin? ”Turhaan” 10.2.2012, 16.29
- Kaikille 300–500 €/kk? – Tunteet kuumenevat 10.2.2012, 13.30
STT
Viikon varrelta
Berliinin elokuvajuhlat 2012: Iron Sky nähty - suomalainen avaruusooppera on poliittista satiiria ja puskafarssia
11.2.2012Iron Skyn lehdistönäytös Berliinin elokuvafestivaaleilla oli täynnä. Aivan tupaten täynnä: moni jäi ulkopuolelle.Lue koko juttu, KommentitKalle Kinnunen
Lähi-itää voi verrata jaettuun Saksaan ilman muuria
11.2.2012Ilkka Kanerva puolustusmenojen leikkaamisesta: ”Ei täysin riskitöntä”
11.2.2012Venäjän ja Kiinan veto-päätös voi ajaa Syyrian syvemmälle sisällissotaan
11.2.2012Accenture tarjoaa irtisanoutumispakettia Nokialta ulkoistetuille työntekijöille
10.2.2012

