Plaza

Yle-laki palaa eduskuntaryhmien käsittelyyn

17.3.2010, 02.15 (päivitetty 16.25)

Eduskuntaryhmät käsittelevät huomenna sitä, päätetäänkö Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta tällä vaalikaudella. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat sopivat asiasta iltapäivällä.

Ryhmäjohtajien tapaamisessa oli mukana myös viestintäministeri Suvi Linden (kok.). Hän ilmoitti viime viikolla, ettei tuo uutta Yle-lakiesitystä eduskunnan käsittelyyn.

Keskustan ryhmäjohtajan Timo Kallin mukaan rahoitus- ja hallintomallista olisi löydettävä yksimielisyys, jotta asia etenisi.

SDP:n eduskuntaryhmä ei puheenjohtajansa Eero Heinäluoman mukaan hyväksy edelleenkään hallitusryhmien sopimaa julkisen palvelun neuvostoa. Ainakin kokoomus pitää kiinni neuvostosta.

Uudessa Yle-laissa on ollut tarkoitus toteuttaa myös tv-maksun korvaava Yle-maksu, joka tulisi käyttöön vuonna 2012.

Suomen Journalistiliiton mielestä tilanne on pian pahasti halvaannuttamassa koko Yleisradion toiminnan.

- Rahoitusratkaisun siirtäminen yli vaalien pysäyttää pidemmän tähtäimen ohjelmatoiminnan suunnittelun ja vaarantaa julkisen palvelun laadun ja pahimmassa tapauksessa koko toiminnan, sanoo puheenjohtaja Arto Nieminen.

Lisää uutisia

STT

Viikon varrelta

Takaisin ylös