Vauvasieppaus oli 12-vuotiaan tytön päähänpisto
12.3.2010, 10.50 (päivitetty 16.10)
Varkauden vauvansieppaus on poliisin mukaan selvitetty. Tapauksesta epäilty 12-vuotias varkautelainen tyttö on tunnustanut teon kuulusteluissa.
Poliisin mukaan tyttö ei tuntenut vauvaa tai tämän perhettä eikä myöskään sen talon asukkaita, jonka pihalta hän sieppasi vauvan.
Tytön kertoman mukaan kyseessä oli jonkinlainen päähänpisto. Tyttö oli ottanut vauvan vaunuista ja kanniskellut häntä pihalla. Sitten tyttö oli säikähtänyt tilannetta, piilottanut lapsen ja paennut paikalta. Tytön mukaan tarkoituksena ei ollut vahingoittaa vauvaa.
Poliisin mukaan asia siirtyy nyt lastensuojeluviranomaisten hoidettavaksi.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun kolmen kuukauden ikäinen poikavauva katosi vaunuistaan maanantaina aamupäivällä Kuoppakankaan kaupunginosassa. Lapsi oli nukkumassa vaunuissa omakotitalon pihassa.
Poliisi löysi vauvan runsaan kolmen tunnin etsintöjen jälkeen, kun lumen alta kuului itkua. Vauva oli parinkymmenen sentin paksuisen lumivaipan alla vajaan kymmenen metrin päässä vaunuista.
Lisää uutisia
- Wahlroos Haloselle HS:ssä: ”Tilastotieteen peruskurssilla…” 12.2.2012, 10.13
- Moite kotiinpäin: ”Varuskuntaa pidettiin lypsylehmänä” 11.2.2012, 14.14
- Väyrysen rahahäslinki: Tutulla miehellä suunnitelma 11.2.2012, 13.56
- Lyly myöntää Ylelle: Eläkeiästä voidaan neuvotella 11.2.2012, 11.58
- Erikoista hupia: Kaatoivat mopoauton, nostivat ja ottivat taksin 11.2.2012, 09.29
- Kehu ja moite Pekka Haavistolle: ”Nosti kätensä” 10.2.2012, 17.42
- Poliisi pyytää apua: varas vei wunderbaumit 10.2.2012, 17.09
- Veitkö sotilaspassisi takaisin? ”Turhaan” 10.2.2012, 16.29
- Kaikille 300–500 €/kk? – Tunteet kuumenevat 10.2.2012, 13.30
STT
Viikon varrelta
Berliinin elokuvajuhlat 2012: Iron Sky nähty - suomalainen avaruusooppera on poliittista satiiria ja puskafarssia
11.2.2012Iron Skyn lehdistönäytös Berliinin elokuvafestivaaleilla oli täynnä. Aivan tupaten täynnä: moni jäi ulkopuolelle.Lue koko juttu, KommentitKalle Kinnunen
Lähi-itää voi verrata jaettuun Saksaan ilman muuria
11.2.2012Ilkka Kanerva puolustusmenojen leikkaamisesta: ”Ei täysin riskitöntä”
11.2.2012Venäjän ja Kiinan veto-päätös voi ajaa Syyrian syvemmälle sisällissotaan
11.2.2012Accenture tarjoaa irtisanoutumispakettia Nokialta ulkoistetuille työntekijöille
10.2.2012

