Ulkoministerit hakevat yhteishenkeä Lapin laduilta
12.3.2010, 05.12 (päivitetty 15.31)
Ruotsin ja Turkin välille puhjennut kärhämä Armenian kansanmurhan tunnustamisesta varjostaa viikonloppuna Saariselällä pidettävää ulkoministerikokousta. Sekä Ruotsin että Turkin ulkoministerit osallistuvat Saariselällä seitsemän ministerin kokoukseen ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) kutsusta.
Kiista alkoi eilen, kun Ruotsin valtiopäivät päätti tunnustaa kansanmurhaksi satojentuhansien armenialaisten surmaamisen Ottomaanien valtakunnassa vuonna 1915. Päätöksen jälkeen Turkki kutsui Ruotsissa olevan suurlähettiläänsä kotiin ja pääministeri Recep Tayyip Erdogan perui tälle kuulle suunnitellun vierailunsa Ruotsiin.
Viikonlopun epävirallinen kokous hakee uusia avauksia kahteen laajaan teemaan: EU:n rooliin maailmanpolitiikassa sekä unionin naapuruuspolitiikkaan.
Kokouslähteiden mukaan yksi keskeinen tavoite on vahvistaa tukea unionin omaa ulkoministeriötä rakentavalle EU:n ulkoministerille Catherine Ashtonille, jonka alkutaival on ollut arvostelun tummentama.
Lisää uutisia
- Paavo Väyrynen otti piikkipaikan 27.5.2012, 20.33
- Nuorten yllätys: ”Heinäluoma hävisi vedon” 27.5.2012, 18.58
- Keskustan naiset: Näissä pelikoneissa on riski 27.5.2012, 13.06
- Soini: ”Gallupeissa tullut nenään” 27.5.2012, 11.56
- Tutkinnanjohtaja: ”Jotain tapahtuu mikä vinksahtaa” 27.5.2012, 11.18
- Nuori poliisi yhä tehohoidossa 27.5.2012, 10.19
- Outo nyrkkitappelu kassajonossa 27.5.2012, 09.12
- Hyvinkäällä surmatut olivat lahjakkaita nuoria 26.5.2012, 19.24
- Loukkaantunut poliisi on harjoittelija 26.5.2012, 15.15
STT
Viikon varrelta
Cannes 2012: parhaat elokuvat ovat Haneke, Cronenberg, Mungiu ja…
27.5.2012Näin Cannesin kilpasarjan 22 elokuvasta 17, suhteessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Kun palkinnot illalla jaetaan, jättiyllätyksiä on tuskin luvassa - no, niinhän aina sanotaan.Lue koko juttu, KommentitKalle Kinnunen

