Tutkimus: Suomen rypälepommit ovat epäluotettavia
5.1.2008, 12.48 (päivitetty 13.01)
Suomen puolustusvoimien hankkimat rypälepommit ovat norjalaisen selvityksen mukaan epäluotettavia. Maamiinoja korvaavien ammusten kranaateista jää räjähtämättöminä maastoon suurempi osa kuin on oletettu.
Helsingin Sanomien uutisoimassa tutkimuksessa todetaan, että kranaatteja jää suutareiksi jopa kymmenkertaisesti enemmän kuin valmistaja ilmoittaa.
Norjalaiset selvittivät, miten suuri osa itsetuhomekanismiltaan parhaimpana pidetyistä M85-mallisista kranaateista jäi räjähtämättöminä maastoon. Kymmenisen prosenttia esimerkiksi Israelin Libanonissa vuonna 2006 levittämistä kranaateista jäi suutareiksi.
Tykistön tarkastaja eversti Aki Sihvonen sanoo lehden haastattelussa, että Suomen käyttämät kranaatit ovat kuitenkin mallia DM1385. Vaikka se on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin norjalaisselvityksen M85, Puolustusvoimien käyttämä malli on kuitenkin Sihvosen mukaan kymmenen vuotta uudempi.
Selvityksen ovat tehneet brittiläinen miinojen raivaamiseen erikoistunut yhtiö, Norjan puolustusvoimien tutkimusyksikkö sekä Norwegian People’s Aid -järjestö.
Lisää uutisia
- Paavo Väyrynen otti piikkipaikan 27.5.2012, 20.33
- Nuorten yllätys: ”Heinäluoma hävisi vedon” 27.5.2012, 18.58
- Keskustan naiset: Näissä pelikoneissa on riski 27.5.2012, 13.06
- Soini: ”Gallupeissa tullut nenään” 27.5.2012, 11.56
- Tutkinnanjohtaja: ”Jotain tapahtuu mikä vinksahtaa” 27.5.2012, 11.18
- Nuori poliisi yhä tehohoidossa 27.5.2012, 10.19
- Outo nyrkkitappelu kassajonossa 27.5.2012, 09.12
- Hyvinkäällä surmatut olivat lahjakkaita nuoria 26.5.2012, 19.24
- Loukkaantunut poliisi on harjoittelija 26.5.2012, 15.15
STT
Viikon varrelta
Cannes 2012: parhaat elokuvat ovat Haneke, Cronenberg, Mungiu ja…
27.5.2012Näin Cannesin kilpasarjan 22 elokuvasta 17, suhteessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Kun palkinnot illalla jaetaan, jättiyllätyksiä on tuskin luvassa - no, niinhän aina sanotaan.Lue koko juttu, KommentitKalle Kinnunen

