Plaza

TS: Raskaana olevien meikkausta halutaan rajoittaa

15.11.2010, 07.54 (päivitetty 10.25)

Asiantuntija ehdottaa meikkikieltoa raskausajalle, kertoo Turun Sanomat.

Professori Jorma Toppari pitää hälyttävinä seurantatutkimuksessa saatuja tuloksia, joiden mukaan kivessyöpien määrä on lisääntynyt Turun alueella. Myös miesten siittiösolujen määrä ja laatu ovat heikentyneet.

Yksi syy saattaa olla sikiöaikainen kemikaalialtistus, vaikkei yhteyttä pystytä varmuudella osoittamaan. Esimerkiksi Tanskassa raskaana olevia naisia neuvotaan välttämään kosmetiikan käyttöä raskausaikana.

- Tarpeeton käyttö tulisi mielestäni Suomessakin odotusaikana karsia kokonaan. Erityisen haitallisia kemikaalit ovat sikiövaiheessa olevalle lapselle, mutta pitkän altistumisen epäillään olevan yhteydessä myös rintasyöpään ja eturauhassyöpään, Toppari sanoo.

Turkulaisryhmän tutkimus julkaistaan lähiviikkoina International Journal of Andrology -lehdessä.

Lisää uutisia

STT

Viikon varrelta

Takaisin ylös