Plaza

Talvisodan päättymisestä tasan 70 vuotta

13.3.2010, 04.18 (päivitetty 14.53)

Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan päättymisestä. Aseet vaikenivat rintamilla 13. maaliskuuta 1940 kello 11 Suomen aikaa.

Talvisodassa kaatui ja katosi lähes 23 000 ja haavoittui noin 43 500 suomalaista sotilasta.

Rauhansopimuksen mukaan Suomi joutui luovuttamaan kymmenesosan pinta-alastaan, muun muassa Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupungit. Lisäksi Hanko piti vuokrata Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi 30 vuodeksi. Kotinsa menetti lähes 430 000 karjalaista.

Tänä päivänä on vielä elossa noin 10 000 talvisodan veteraania.

Valtioneuvosto järjestää tänään talvisodan 70-vuotismuistoseminaarin Säätytalossa Helsingissä.

Lisäksi presidentti Tarja Halonen järjestää Presidentinlinnassa vastaanoton sotien veteraaneille. Kahvitilaisuuteen on kutsuttu veteraanijärjestöjen edustajia eri puolilta Suomea sekä Suomen sotiin osallistuneita ruotsalaisia ja virolaisia vapaaehtoisia.

Lisää uutisia

STT

Viikon varrelta

Takaisin ylös