Suomi saa tukevan edustuksen EU:n ulkoministeriöön
13.3.2010, 12.36 (päivitetty 13.09)
EU:n ulkoministeri Catherine Ashton lupaa, että Suomi saa tukevan edustuksen rakenteilla olevaan EU:n ulkoministeriöön. Ashton sanoi Saariselällä, että koko hanke olisi epäonnistunut, mikäli unionin uusi ulkosuhdehallinto ei edusta kaikkia jäsenmaita.
Ulkoministeri Alexander Stubb on aiemmin sanonut, että Suomi tavoittelee yhtä tai kahta päällikköpaikkaa EU:n edustustoihin sekä 15-30 paikkaa muihin tehtäviin.
Stubbin kanssa potkukelkalla liikkunut Ashton vakuutti, ettei hän yllättynyt varsin vahvasta kritiikistä. joka häneen on kohdistettu ulkoministeriuran alkusuoralla.
- Tällaisessa vaiheessa on aina mielipiteitä. Se on osa luovaa prosessia, jonka myötä edetään hyvään tulokseen.
Stubbin koolle kutsuman epävirallisen ulkoministerikokouksen yksi tavoite on tukea Ashtonia, kun hän rakentaa unionille uutta ulkosuhdehallintoa.
Stubb moitti arvostelijoita, jotka pitkälti ovat vetäytyneet nimettömyyden suojaan. Hän arvioi, että puolen vuoden päästä Ashtonia jo ylistetään.
- Pitää muistaa, että hänellä on tällä hetkellä maailman vaikein työ, Stubb luonnehti.
Lisää uutisia
- Hyvinkään surmista epäilty vangittiin – tunnusti teon 28.5.2012, 16.27
- Hyvinkään epäilty peitti kasvonsa oikeudessa 28.5.2012, 15.42
- Nuorten suomalaisten miesten kriisi: ”Nämä eivät lopu tähän” 28.5.2012, 15.24
- Tunnelma kiristyy: ”Väyrynen voi tehdä kuninkaan” 28.5.2012, 14.45
- Mies ammuskeli kirkkoa päin Nastolassa 28.5.2012, 14.42
- Ehdotus: ”Asekaappeihin katsastukset – ja alkolukko” 28.5.2012, 13.50
- Todellinen uhka: ”Peruskoulu on vakavassa tilanteessa” 28.5.2012, 12.23
- Hetki ennen laukauksia – Ampuja antoi lahjan ystävälleen 28.5.2012, 11.07
- Verkko kiristyy suojatietörmääjän ympärillä: ”Rekisterissä I-kirjain” 28.5.2012, 11.04
STT
Viikon varrelta
”En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia” - viikonloppu sosiaalipäivystyksessä
28.5.2012Sosiaalipäivystys on auki ympäri vuorokauden joka päivä. Sinne ottavat yhteyttä mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, perheväkivallan uhrit ja tekijät, korkeasti koulutetut, työttömät, kantasuomalaiset, maahanmuuttajat, vanhukset ja asunnottomat. Heitä yhdistää yksi asia: hätä.Lue koko juttu, KommentitPaula Sallinen

