Sadat koulut kitkevät joukolla kiusaamista
8.4.2009, 11.51 (päivitetty 17.27)
Koulukiusaamiseen puuttuva KiVa koulu -hanke on herättänyt valtaisan kiinnostuksen kouluissa. Turun yliopiston professori Christina Salmivalli kertoo, että hankkeeseen ilmoittautui ensi syksyksi noin 1 800 koulua. Ilmoittautuneista 1 400 pääsee nyt mukaan.
KiVa koulu on opetusministeriön rahoittama ja Turun yliopistossa kehitetty ohjelma, jonka tarkoituksena on vähentää kiusaamista peruskouluissa ja ehkäistä sitä ennalta. Ohjelmaan kuuluu muun muassa oppitunteja ja verkkomateriaalia.
Hanke alkoi toissa vuoden syksyllä kokeiluna, ja siinä on ollut mukana vajaat 120 kokeilukoulua. Ensi syksynä hanke laajenee valtakunnalliseksi. Silloin on myös seuraava mahdollisuus ilmoittautua mukaan, ja silloin mukaan pääsevät myös koulut, jotka viime ilmoittautumisvaiheessa jäivät rannalle.
Hankkeen ensimmäiset tulokset ovat olleet lupaavia. Kiusatuksi joutuminen ja toisten kiusaaminen vähenivät kokeilukouluissa noin puolella.
Ohjelmasta on tullut useita kyselyjä myös ulkomailta. Hankkeen koordinaattorin Tuija Tuomiston mukaan materiaalin kääntäminen vieraille kielille ei ole vielä suunnitteilla.
Lisää uutisia
- Helsingin raju myräkkä: ”Yhtäkkiä hirveä pyry” 3.2.2012, 19.36
- VR: Nämä junat ovat yli tunnin myöhässä 3.2.2012, 17.57
- Poliisi: Vältä näitä teitä, autoilija 3.2.2012, 16.31
- Rehtorit koululaisten ”happikänneistä”: koko Suomen ilmiö 3.2.2012, 15.38
- Pelastuslaitoksella selitys järkyttävälle kaaokselle 3.2.2012, 14.01
- Myös Ruotsissa liikennekaaos 3.2.2012, 13.55
- Poliisi voimaton – nyt katkesi Lahden moottoritie 3.2.2012, 13.12
- Jäätteenmäki äänestää Niinistöä kuten viimeksi 3.2.2012, 13.03
- Kova ohje poliisilta: ”Jätä auto töihin” 3.2.2012, 12.51
STT
Viikon varrelta
Jatkosotaa syrjäkylissä: Partisaanien vaiettu terrori - kuvakertomus
3.2.2012Partisaanit ja tiedusteluryhmät murhasivat 150-170 siviiliä suomalaisissa rajakylissä jatkosodan aikana.Lue koko juttu, KommentitRisto Lindstedt

