Rypsin ja rapsin siemenet voivat allergisoida lapsia
15.8.2008, 03.00 (päivitetty 14.06)
Lastenruokiin ja maitokorvikkeisiin käytetyt rypsin ja rapsin siemenet saattavat aiheuttaa ruoka-allergiaa. Tampereen yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa havaittiin, että atooppista ihottumaa sairastavista lapsista joka kymmenes on herkistynyt rypsin tai rapsin siemenille.
Tutkimuksessa oli mukana lähes 1 900 lasta, jotka sairastavat atooppista ihottumaa. Heistä 11 prosentilla rypsin ja rapsin siemenillä tehty ihopistokoe oli positiivinen joko toiselle niistä tai molemmille. Herkistyneistä lapsista 28 tutkittiin tarkemmin. Tutkimus osoitti, että rypsi aiheutti lähes kaikille oireita.
Rypsin ja rapsin siemenistä valmistettua kasviöljyä käytetään mm. lasten valmisruuissa. Lääketieteen lisensiaatti Sanna Poikosen väitöstutkimus osoitti, että lastenruokien rypsi ja rapsi voivat olla ruoka-allergeeneja.
Ruoka-allergiat ovat tavallisia atooppista ihottumaa sairastavilla lapsilla. Aiemmin on havaittu, että seesaminsiemenet ja sinappi voivat aiheuttaa allergiaa.
Sanna Poikosen ihotautien ja allergologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan tänään.
Lisää uutisia
- Paavo Väyrynen otti piikkipaikan 27.5.2012, 20.33
- Nuorten yllätys: ”Heinäluoma hävisi vedon” 27.5.2012, 18.58
- Keskustan naiset: Näissä pelikoneissa on riski 27.5.2012, 13.06
- Soini: ”Gallupeissa tullut nenään” 27.5.2012, 11.56
- Tutkinnanjohtaja: ”Jotain tapahtuu mikä vinksahtaa” 27.5.2012, 11.18
- Nuori poliisi yhä tehohoidossa 27.5.2012, 10.19
- Outo nyrkkitappelu kassajonossa 27.5.2012, 09.12
- Hyvinkäällä surmatut olivat lahjakkaita nuoria 26.5.2012, 19.24
- Loukkaantunut poliisi on harjoittelija 26.5.2012, 15.15
STT
Viikon varrelta
Cannes 2012: parhaat elokuvat ovat Haneke, Cronenberg, Mungiu ja…
27.5.2012Näin Cannesin kilpasarjan 22 elokuvasta 17, suhteessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Kun palkinnot illalla jaetaan, jättiyllätyksiä on tuskin luvassa - no, niinhän aina sanotaan.Lue koko juttu, KommentitKalle Kinnunen

