Pirkanmaalla tehty poikkeuksellisen paljon abortteja
13.3.2010, 04.42 (päivitetty 05.27)
Pirkanmaalla tehtiin viime vuonna poikkeuksellisen paljon raskaudenkeskeytyksiä, kirjoittaa Aamulehti. Pirkanmaalaisista naisista 1079 päätyi keskeyttämään raskautensa, mikä on lähes 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Luvut on poimittu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Hatanpään sairaalan omista tilastoista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei ole vielä julkistanut omia tilastojaan.
Aborttien lisäys on poikkeuksellisen suuri. Naistentautien vastuuyksikön johtaja Kari Nieminen Tampereen yliopistollisesta sairaalasta kertoo, että abortin tavallisin syy on nuorten elämäntilanteiden epävarmuus tai vaikeus. Vain pieni osa aborteista perustellaan lähetteissä sikiön tai naisen lääketieteellisillä syillä.
Raskauden keskeytyksen taustalta voi löytyä esimerkiksi työttömyys, hankala vaihe opiskelussa, tuore työpaikka tai se, ettei perheellä ole varaa uuteen lapseen.
Lisää uutisia
- Hyvinkään epäilty peitti kasvonsa oikeudessa 28.5.2012, 15.42
- Nuorten suomalaisten miesten kriisi: ”Nämä eivät lopu tähän” 28.5.2012, 15.24
- Tunnelma kiristyy: ”Väyrynen voi tehdä kuninkaan” 28.5.2012, 14.45
- Mies ammuskeli kirkkoa päin Nastolassa 28.5.2012, 14.42
- Ehdotus: ”Asekaappeihin katsastukset – ja alkolukko” 28.5.2012, 13.50
- Todellinen uhka: ”Peruskoulu on vakavassa tilanteessa” 28.5.2012, 12.23
- Hetki ennen laukauksia – Ampuja antoi lahjan ystävälleen 28.5.2012, 11.07
- Verkko kiristyy suojatietörmääjän ympärillä: ”Rekisterissä I-kirjain” 28.5.2012, 11.04
- 6-vuotias poika todisti äitinsä surmaa 28.5.2012, 10.03
STT
Viikon varrelta
”En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia” - viikonloppu sosiaalipäivystyksessä
28.5.2012Sosiaalipäivystys on auki ympäri vuorokauden joka päivä. Sinne ottavat yhteyttä mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, perheväkivallan uhrit ja tekijät, korkeasti koulutetut, työttömät, kantasuomalaiset, maahanmuuttajat, vanhukset ja asunnottomat. Heitä yhdistää yksi asia: hätä.Lue koko juttu, KommentitPaula Sallinen

