Nelonen: Kansanedustaja salasi asioita poliisilta
9.3.2010, 19.12 (päivitetty 20.17)
Nelosen uutisten mukaan kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk.) olisi salannut asioita poliisikuulustelussa, joka kytkeytyy Helsingin Sanomien häirintäjuttuun.
Nelosen mukaan keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli oli pitänyt Oinoselle puhuttelun tavasta, jolla tämä oli lähestynyt kahta eduskunnan naistyöntekijää.
Poliisille Oinonen vakuutti, että lehden häirintäväitteet ovat täysin perättömiä. Sittemmin poliisi kuuli yllätystodistajana Nelosen mukaan Kallia. Kalli oli kuullut, että Oinonen oli lähettänyt kirjeitä sekä kukkia parille naistyöntekijälle.
Nelosen mukaan Oinonen oikaisi tämän jälkeen omaa lausumaansa poliisille sähköpostiviestillä.
Oinonen kiistää, että Kalli olisi pitänyt puhuttelua.
Helsingin Sanomien jutussa on nostettu syytteitä neljää toimittajaa vastaan törkeästä kunnianloukkauksesta. Lehti nimesi uutisessaan pari vuotta sitten seitsemän mieskansanedustajaa, joita eduskunnassa työskentelevät naisen syyttivät sopimattomasta käytöksestä.
Oinonen ja kansanedustaja Lyly Rajala (kok.) tekivät jutusta tutkintapyynnön, mutta Oinonen perui vaatimuksensa.
Lisää uutisia
- Wahlroos Haloselle HS:ssä: ”Tilastotieteen peruskurssilla…” 12.2.2012, 10.13
- Moite kotiinpäin: ”Varuskuntaa pidettiin lypsylehmänä” 11.2.2012, 14.14
- Väyrysen rahahäslinki: Tutulla miehellä suunnitelma 11.2.2012, 13.56
- Lyly myöntää Ylelle: Eläkeiästä voidaan neuvotella 11.2.2012, 11.58
- Erikoista hupia: Kaatoivat mopoauton, nostivat ja ottivat taksin 11.2.2012, 09.29
- Kehu ja moite Pekka Haavistolle: ”Nosti kätensä” 10.2.2012, 17.42
- Poliisi pyytää apua: varas vei wunderbaumit 10.2.2012, 17.09
- Veitkö sotilaspassisi takaisin? ”Turhaan” 10.2.2012, 16.29
- Kaikille 300–500 €/kk? – Tunteet kuumenevat 10.2.2012, 13.30
STT
Viikon varrelta
Berliinin elokuvajuhlat 2012: Iron Sky nähty - suomalainen avaruusooppera on poliittista satiiria ja puskafarssia
11.2.2012Iron Skyn lehdistönäytös Berliinin elokuvafestivaaleilla oli täynnä. Aivan tupaten täynnä: moni jäi ulkopuolelle.Lue koko juttu, KommentitKalle Kinnunen
Lähi-itää voi verrata jaettuun Saksaan ilman muuria
11.2.2012Ilkka Kanerva puolustusmenojen leikkaamisesta: ”Ei täysin riskitöntä”
11.2.2012Venäjän ja Kiinan veto-päätös voi ajaa Syyrian syvemmälle sisällissotaan
11.2.2012Accenture tarjoaa irtisanoutumispakettia Nokialta ulkoistetuille työntekijöille
10.2.2012

