HS: Ulkomaalaisten työehdot eivät toteudu
20.8.2006, 04.39 (päivitetty 04.40)
Suomessa työskenteleville ulkomaalaisille maksetaan usein pienempää palkkaa kuin suomalaisille, kertoo Helsingin Sanomat sunnuntaina. Ulkomaalaisilla työntekijöillä myös teetetään ylitöitä ilman lisäkorvauksia.
Puutteet tulivat ilmi työsuojelupiirien tarkastuksissa, joita on vuoden aikana tehty noin 900 työpaikalla. Joka toisessa työpaikassa oli puutteita, ja noin 40 tapausta on johtanut poliisitutkintaan.
Suurin osa tarkastuksista tehtiin eteläisessä Suomessa, jossa on enemmistö ulkomaalaisista työntekijöistä. Tarkastuksia tehtiin lähinnä rakennus-, metalli- ja siivousaloilla sekä majoitus- ja ravitsemusalalla, koska niissä tiedettiin entuudestaan olevan ongelmia.
Tarkastuksissa kävi myös ilmi, että lain edellyttämiä papereita ulkomaalaisista työntekijöistä säilytettiin vain joka neljännellä työpaikalla ja yli puolet työnantajista oli jättänyt varmistamatta työntekijän työnteko-oikeuden.
Lisää uutisia
- Hyvinkään epäilty peitti kasvonsa oikeudessa 28.5.2012, 15.42
- Nuorten suomalaisten miesten kriisi: ”Nämä eivät lopu tähän” 28.5.2012, 15.24
- Tunnelma kiristyy: ”Väyrynen voi tehdä kuninkaan” 28.5.2012, 14.45
- Mies ammuskeli kirkkoa päin Nastolassa 28.5.2012, 14.42
- Ehdotus: ”Asekaappeihin katsastukset – ja alkolukko” 28.5.2012, 13.50
- Todellinen uhka: ”Peruskoulu on vakavassa tilanteessa” 28.5.2012, 12.23
- Hetki ennen laukauksia – Ampuja antoi lahjan ystävälleen 28.5.2012, 11.07
- Verkko kiristyy suojatietörmääjän ympärillä: ”Rekisterissä I-kirjain” 28.5.2012, 11.04
- 6-vuotias poika todisti äitinsä surmaa 28.5.2012, 10.03
STT
Viikon varrelta
”En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia” - viikonloppu sosiaalipäivystyksessä
28.5.2012Sosiaalipäivystys on auki ympäri vuorokauden joka päivä. Sinne ottavat yhteyttä mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, perheväkivallan uhrit ja tekijät, korkeasti koulutetut, työttömät, kantasuomalaiset, maahanmuuttajat, vanhukset ja asunnottomat. Heitä yhdistää yksi asia: hätä.Lue koko juttu, KommentitPaula Sallinen

