Google integroi yhteisöpalvelut sähköpostinäkymään
9.2.2010, 16.21 (päivitetty 17.32)
Google tuo Facebookin ja Twitterin tilapäivitykset gmail-sähköpostiin, kertoo The Wall Street Journal. Lehden lähteiden mukaan yhteisöpalvelut saattavat tulla gmailin näkymään jo tällä viikolla.
Gmailiin tulee uusi sovellusosa, johon käyttäjä saa haluamiensa ihmisten päivitykset.
Yahoo lisäsi omaan sähköpostiohjelmaansa samantyyppisen mahdollisuuden jo viime vuonna. Yahoon sovelluksessa käyttäjä pystyy tarkastelemaan, onko hänen ystävänsä lisännyt kuviaan kuvien jakamiseen tarkoitettuihin palveluihin, kuten Flickriin.
Hakukoneyhtiö Googlen katunäkymäpalvelu on nyt laajentunut Suomeen. Googlen kuvausautot kartoittivat Suomea palvelua varten viime kesänä, ja nyt työn tulokset ovat kaikkien ihmeteltävissä Street View -palvelussa. Parhaiten palvelusta löytyy katukuvaa Etelä-Suomen kaupungeista, vaikka joitakin otoksia on aivan Lapin pohjoisosia myöten.
Google ei ole katunäkymäpalvelunsa kanssa ensimmäisenä liikkeellä Suomessa. Aiemmin samankaltaisia tuotteita ovat avanneet Eniro ja Fonecta.
Lisää uutisia
- Moite kotiinpäin: ”Varuskuntaa pidettiin lypsylehmänä” 11.2.2012, 14.14
- Väyrysen rahahäslinki: Tutulla miehellä suunnitelma 11.2.2012, 13.56
- Lyly myöntää Ylelle: Eläkeiästä voidaan neuvotella 11.2.2012, 11.58
- Erikoista hupia: Kaatoivat mopoauton, nostivat ja ottivat taksin 11.2.2012, 09.29
- Kehu ja moite Pekka Haavistolle: ”Nosti kätensä” 10.2.2012, 17.42
- Poliisi pyytää apua: varas vei wunderbaumit 10.2.2012, 17.09
- Veitkö sotilaspassisi takaisin? ”Turhaan” 10.2.2012, 16.29
- Kaikille 300–500 €/kk? – Tunteet kuumenevat 10.2.2012, 13.30
- Epäilys tutkitaan: ”Jäävi kuin Matti Vanhanen?” 10.2.2012, 12.27
STT
Viikon varrelta
Ilkka Kanerva puolustusmenojen leikkaamisesta: ”Ei täysin riskitöntä”
11.2.2012Varusmieskoulutus kohenee, mutta Ilkka Kanerva pitää kertausharjoitusten tilapäistä karsimista ongelmallisena.Lue koko juttu, KommentitMatti Simula
Venäjän ja Kiinan veto-päätös voi ajaa Syyrian syvemmälle sisällissotaan
11.2.2012Accenture tarjoaa irtisanoutumispakettia Nokialta ulkoistetuille työntekijöille
10.2.2012Päivän kuvat: Syyrian sisällissota vie hengen kymmeniltä päivittäin
10.2.2012Clint Eastwood, presidentti Obama, ja Amerikan poikkeuksellisuus
10.2.2012

