Asara-Laaksonen: Työvoima ei liiku pätkätöissä
20.8.2006, 14.19 (päivitetty 14.21)
SAK:laisen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen (vas.) katsoo, että pätkätöiden suuri määrä estää työvoiman liikkumisen lisäämisen.
Asara-Laaksosen mukaan ammattitaitoinen henkilökunta ei voi muuttaa työn perässä, jos työsuhteen jatkuvuudesta ei ole takeita ja toimeentulo on epävarmaa.
Lahdessa tänään puhunut Asara-Laaksonen arvosteli kuntia ja valtiota siitä, että ne pyrkivät laajoihin uudistuksiin ja käyttävät silti samalla edelleen perusteetta määräaikaista henkilökuntaa pysyväisluonteisissa tehtävissä. Hän muistutti, että määräaikaisten suhteellinen osuus on edelleen suurin juuri julkisella sektorilla, noin neljännes työntekijöistä.
Ongelma on myös se, että pätkätöissä työskentelevät jäävät vakinaisen henkilökunnan jalkoihin koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä.
Ongelmien ratkaisu edellyttää Asara-Laaksosen mukaan kuntien rahoituspohjan turvaamista valtion budjettiratkaisuissa. Budjettirahaa on myös kohdennettava pätkätyöläisten koulutukseen.
JHL on 230 000 jäsenellään Suomen suurin ammattiliitto.
Lisää uutisia
- Hyvinkään epäilty peitti kasvonsa oikeudessa 28.5.2012, 15.42
- Nuorten suomalaisten miesten kriisi: ”Nämä eivät lopu tähän” 28.5.2012, 15.24
- Tunnelma kiristyy: ”Väyrynen voi tehdä kuninkaan” 28.5.2012, 14.45
- Mies ammuskeli kirkkoa päin Nastolassa 28.5.2012, 14.42
- Ehdotus: ”Asekaappeihin katsastukset – ja alkolukko” 28.5.2012, 13.50
- Todellinen uhka: ”Peruskoulu on vakavassa tilanteessa” 28.5.2012, 12.23
- Hetki ennen laukauksia – Ampuja antoi lahjan ystävälleen 28.5.2012, 11.07
- Verkko kiristyy suojatietörmääjän ympärillä: ”Rekisterissä I-kirjain” 28.5.2012, 11.04
- 6-vuotias poika todisti äitinsä surmaa 28.5.2012, 10.03
STT
Viikon varrelta
”En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia” - viikonloppu sosiaalipäivystyksessä
28.5.2012Sosiaalipäivystys on auki ympäri vuorokauden joka päivä. Sinne ottavat yhteyttä mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, perheväkivallan uhrit ja tekijät, korkeasti koulutetut, työttömät, kantasuomalaiset, maahanmuuttajat, vanhukset ja asunnottomat. Heitä yhdistää yksi asia: hätä.Lue koko juttu, KommentitPaula Sallinen

